Minä ja mamut

Nykyään ei enää olla rasisteja, nykyään ollaan maahanmuuttokriittisiä. Mikä ei tietenkään ihan sama asia ole, sillä monen maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä neekeri on ihan all right, jos se on jenkki. Jotain edistysaskelia on ihmiskunta ottanut.

Kaikenlaisia kansanryhmään kohdistuvia yleistyksiä toki on: kaikki juutalaiset on sitä ja smugut tätä.

Maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä ulkomaalaiset, jotka ovat työttömiä ovat tulleet elämään siivellämme; ne, jotka tekevät töitä varastavat työpaikkamme. Missä ulkomaalaisen kuuluisi sitten olla? Omassa maassaan, vastataan. Koulutetun väen maahanmuutto on tietysti lähtömaalta pois, aivopakoa. Pitäisi jäädä tekemään töitä oman maan kehittämisen puolesta (heristelee sormea).

Nyt paljastan Fatiman Neitsyen kolmannen salaisuuden, julkaisemattomana versiona: kaikilla mamuilla ei välttämättä ole työtä, tai koulutustaan vastaavaa työtä, tai riittävän hyväpalkkaista työtä kotimaassaan. Lisäksi mamulla saattaa olla jotain henkilökohtaisia suunnitelmia joihin hän tarvitsee fyrkkaa: lasten kouluttamiseen, talon rakentamiseen, minimarketin perustamiseen, riksan tai hot dog-kärryn ostamiseen. Ja toisin kuin kehitysapua, joka hyvinkin saattaa olla tulonsiirto rikkaiden maiden hyväuskoisilta köyhien maiden rikkaille/korruptoituneelle vallanpitäjäluokalle/avustusjärjestöhenkilöstön  ilmastoitujen jeeppien ostamiseen, vahditaan mamun postisiirrolla lähettämien hiki otsalla ansaittujen rahojen käyttöä tarkkaan, todella tarkkaan, mitä nyt joku lankomies saattaa vetää välistä (tässä kohdassa maahanmuuttokriittisen tulisi nyökkäillä).

Jossakin päin Italiaa parannettiin mamujen asumisoloja, ja tuli ilmi että monet olisivat mielummin jääneet kymmenen miehen parakkiin kuin muuttaneet stadin kämppään, syynä että jos maksaa vuokran, sähkön ja veden niin tilipussista ei jää enää mitään lähetettäväksi äidille, vaimolle ja lapsille Rufisqueen. Tässä kohdassa italialainen duunari vastaa: niinpä. Ilmeisesti yksittäisen perheen elintason nousu täytyy repiä jonkun selkänahasta, kun tässä maailmassa ei mitään anneta ilmaiseksi. Paitsi jos saa joltakin kaverilta väljälti rahaa jonkun pillunpäreiksi pommitetun epädemokraattisen valtion jälleenrakentamisurakkaan, ja kai sitäkin ennen täytyy olla kieli ruskeana aikansa.

Mamut harvoin haluavat jäädä ikuisiksi ajoiksi ulkomaahan, ellei heitä siihen pakota joku Isompi Asia: sota, vaino, nälkä, rakkaus. Näiden motivoimana voi tehdä enemmänkin töitä integraation eteen, ellei sitten syystä tai toisesta tipahda omaan kulttuurishokkiinsa.

Kielen oppiminen on valtavan tärkeää. Kun olimme Suomessa vuonna 1999, oli Yliopiston kielikeskuksen (kalliille) kursseille hirveä ryysis, ja työkkärin puolella tarjottiin kotoutumistuen lisäksi pelkkää eioota. Yritin lykätä mutiaista, siis miestäni, Amiedun CAD-kurssille, mutta eivät ne sitä sinnekään huolineet. Jotain suomalaiseen elämään ja kulttuuriin tutustumiskurssia, ja kansantanhuja somaleille olisi löytynyt. Toivottavasti tarjonta on parantunut.

Olen sitä mieltä että maassa maan tavoilla tai maasta pois, mutta puheita pidemmälle linjaa on vaikea toteuttaa, jos lainrikkoja on maassa pakolaisstatuksella tai jos yhteispeli alkuperämaan kanssa ei muuten toimi: Italia kyydittää romanialaiset pikkurikolliset takaisin kotimaahan, josta he tulevat seuraavalla linja-autolla takaisin, koska Romanian lentokenttäpoliisi ei pidätä henkilöitä jotka eivät ole syytettynä Romaniassa. Näitä kannattaa miettiä. Tai sitä, onko Ranskan koululaitoksen tiukka linja huivikysymyksessä hyödyksi vai haitaksi. Ihastuttavan toimeliaisuuden merkkinä näytettiin televisiossa Ranskan santarmeissa palvelevaa mamu-taustaista miestä, jonka toimenkuvana on Ranskan lakien opettaminen imaameille.

Italiassa mamu voi joutua hankalaan väliin, kun edellytetään lain noudattamista maassa jossa kukaan muu ei sitä noudata; oleskelulupahakemuksessa vuokrasopimusta (mikä?!!), työsopimusta. Tietenkään en toivo että maan tavalla eläminen tarkoittaisi camorraan värväytymistä tai pimeää työtä. Tässä kohdassa olisi valtaväestöllä ja lainvalvojilla skarppaamisen varaa, sillä ihan kaikkea ei kuitenkaan voi vyöryttää Romanian romanien syyksi.

Monikulttuurisuus on kiistämättä välillä vaikeaa, ja monokulttuurisuus on fiktio joka on kirjoitettu koulun itsenäisyyspäivän juhlaa tai fasistisen lauantain paraatia varten.

Näin tuumien,
minä, mamu.

Tuhkakeskiviikkoa

Aamun valjetessa tuntui lähes luontevalta ajatukselta hakea eilenkin harakoille lämmittäneestä avotakasta tuhkaa ja piirtää risti otsaansa katumuksen merkiksi, mutta harkinnan jälkeen je ne regrette rien voitti. Onneksi olin raivannut suurimman osan ruokailun jäljistä jo illalla. Lykkäsin pyykkiin kukikkaan ulkosuomalaispöytäliinan, se ehti kuivua, lueskelin satunnaisia blogeja ja vastikään löytämääni Plazan kolumnistia Panua erityisesti.

Italiatar palasi kotiin puoleltapäivin. Päivä on ollut muumivetoinen.

Mardì Gras Tuppulassa

Jambalaya: Pyhä kolminaisuus eli vihreää paprikaa, selleriä, sipulia; kanaa, kokolihamakkaraa, katkarapua, riisiä; suolaa, cayennepippurin puuttuessa paprikaa ja chilipalko, murskattu valkosipulinkynsi; kaltattuja tomaatteja.

Focaccia: salaattisikurilla täytetty piirakka, Kummitäti toi tullessaan ja mennessään vei Italiattaren yökylään. Hyvä kauppa.

Crepes Suzette: ohje aika tarkalleen tiiliskiviteoksesta Ranskalaisen keittiön salaisuudet; liekitykseen käytetty konjakki korvattu venezuelalaisella tummalla rommilla. Syy variaatioon on ilmiselvä, konjakinloppukin tekisi kauppansa muun viinaksen puuttuessa, mutta jatkoa ajatellen on toki mukavampaa että kaapista löytyy rommia. Tänään jouduin ostamaan romminkin varta vasten, kun edellinen hätävara oli ryypitty. Totta puhuen, minua hieman kainostuttaa ryhtyä hienomman keittiön operaatioihin Karpaattien Karpaasin silmien alla,  hän on varsin taitava ammattilainen ja minä kovan tason amatööri. Selvisin kunnialla, eikä edes otsatukka palanut. Karpaasi on tässäkin suhteessa etulyöntiasemassa, hänellä on vähän pääkarvaa.

Musiikki: Mardi Gras in New Orleans, eri esittäjiä. Koettakaatten muulilla näillä hakusanoilla.

Elämää suurempia kysymyksiä verkossa

Pitäisiköhän maksaa viisitoista taalaa että saa nuo linkkialleviivaukset pois tagipilvestä?

Tänne tullaan välillä aika ihmeellisillä hakusanoilla. Ilokseni huomasin että googlehaulla “en ole saanut neljään vuoteen piparia” arkitehtiblogi on ihan ykkösenä. Muutamaa riviä alempaa löytyi hymyilyttävää kolinaa panuhuoneesta, joka ajatuksella luettuna pistää miettimään kenelle on antanut ja miksi. Tulisikohan siitä hyvä meemi? Parinmuodostuskäyttäytymistä sivuaa myös Kemppinen matkallaan kohti Dostojevskiä.

Minulla on vielä nuo venäläiset klassikot lukematta, ja joku viisas oli julistanut että ne kääntyvät huonosti italiaksi. Kun alkuperäiskieli on vähän hakusessa (leipää, olutta, vessapaperia, ei, kyllä, kiitos ja näkemiin) niin kai ne pitäisi lukea suomeksi… vai?

Luca oli homo

Sanremon laulufestareilla älämölöä on nostattanut toiseksi tullut laulu, Luca era gay. Kuten nimestäkin selviää, laulu kertoo Lucasta joka oli homo kunnes rakastui naiseen. Laulun sanoja poliittisesti epäkorrektimpia ovat olleet laulajan omat kommentit, jossa hän itse kertoo parantuneensa lyhyen aikaa kestäneestä homoudestaan, ja johdattanut oikealle tielle pari ystävääkin. Hän ei itse ollut homona onnellinen kuten ei laulun Lucakaan, mutta siitä ei toki pitäisi vetää laajoja johtopäätoksiä.

Lucan tarinassa ei sinällään ole mitään ihmeteltävää; joko Luca oli alussa homo väärin perustein, tai sitten hänelle on suotu italialaisen metaforan mukaan lahja kalastella molemmilta rannoilta.

Ensi vuonna festareilla voikin lanseerata viisun Alfredo oli hetero, pahus vaan kun ei rimmaa yhtä hyvin kuin era gay, e adesso sta con lei.

Tahtoikä

Sitä minä vaan, että mikä pirun tahtoikä, kun yleensä se EI tahdo. EI vaatteita, EI vaipanvaihtoa, kenkiä EI nyt ainakaan. Jokainen uloslähtö on hirveä sota, sitten kun päästään kynnyksen yli niin EI mennä rattaisiin, EI haluta turvaistuimeen. Eikä minulle kannata tulla viisastelemaan pehmovanhemmista jotka eivät osaa asettaa rajoja, minulla ei ole huonoa omatuntoa siitä että tarpeen tullen retuutan lasta niskapersotteella tarhaan ja tarhasta pois. Minä olen ja olen ollut niin paljon läsnä ja lähellä, ettei voida edellyttää että olisin lisäksi kiva, kaveri tai ostaisin tikkarin kassalta. Jos lähtöön on varattu riittävästi aikaa niin sitten odotetaan pysäköidyssä autossa vaikka maailman tappiin, kunnes pikkumies kipuaa omalle paikalleen ja suostuu vyötettäväksi.

Joku viisas on neuvonut että ei pidä käyttää lauseita joihin voi vastata ei, ei siis laita kengät jalkaan vaan haluatko punaiset vai siniset? Valitettavasti lapset eivät ole noin tarkkoja kieliopista.

Päivittäiset itkupotkuraivarit alkavat pikku hiljaa rassaamaan, ja MLL neuvoo että kun oman jaksamisen raja tulee vastaan niin on haettava apua. Kun vielä tietäisi että mistä. Isäntä sanoo pyytäneensä jopa joltakin about kaksituhatta vuotta sitten kuolleelta palestiinalaiselta puusepältä, ja se on kyllä jo merkki äärimmäisestä epätoivosta, mikäli sattuu olemaan ateisti.

Rotuoppia

Minkä rotuinen enon koira on? – Sekarotuinen. – ? – Sen emo ja isä ovat ihan erinäköisiä koiria. Sekarotuinen niin kuin sinä, kulta.

Salmiakkikala

On ollut vieraita, huomaavaisina ihmisinä toivat sään mukanaan matkalaukussa. Olen ollut huolissani että tarkenevatko sisätiloissa, ulkona kyllä, ja onneksi muutama hyvinvarustettu kahvila/konditoria/jäätelöbaari ymmärtää että länsivenäläiset syövät jäätelöä talvellakin.

Italiatar pitää salmiakista, Huhtipoika on varovaisen myötämielinen. Enemmän suklaan perään.

Talolle paitaa

Lisäeristäminen on viime vuosina ollut korjausrakentamisen keskeinen tavoite. Laskelmat tehtiin väärin perustein mutta kuvitelma lisäeristyksen hyödyllisyydestä on piintynyt mieliin.

Näin kirjoittaa Panu Kaila kirjassaan Talotohtori. Kustannus- ja kannattavuuslaskelmia tehdessä kannattaa ottaa järki käteen; vuodessa syntyvä säästö ei voi euromääräisesti ylittää kokonaiskulutusta. Vanhan rakenteen U-arvo on mitatessa järjestään parempi kuin polystyreenifirman esite väittää.

Energiansäästössä kannattaa keskittyä uudisrakennuksiin, ja vanhoissa rakennuksissa lisäeristys on hyvä toteuttaa silloin kun muutenkin joudutaan uusimaan pintaa. Elementtikerrostalossa siihen tarjoutuu loistava mahdollisuus parvekkeiden pudotessa ja elementtisaumojen irvistellessä. Puutaloon lisälevytystä voi harkita siinä vaiheessa kun muutama vuosikymmen takaperin lateksilla pilattu laudoitus joudutaan uusimaan, ei siihen maalaa päälle erkkikään. Talo kannattaa silloin lämpökuvata: rintamamiestalossa sahanpurut vajuvat aikaa myöten, mutta ylänurkan lisäeristämiseen puhallettava selluvilla on aika näppärää käyttää.

Omassa kodissamme lisäeristyslistalla on katto, se on tehty 80-luvun lopulla ja on noin 1700-luvulta peräisin olevan töllin heikoin kohta. Tällä hetkellä vaikein päätös on käytettävän eristemateriaalin valinta: korkki läpäisee höyryn, mutta on kaksi kertaa kalliimpaa kuin polystrolilevy. Puukuitulevyillä on massaa, ja sen pitäisi tasata lämpöpiikkiä. Mineraalivillan sivuilla on läjäpäin valmiita CAD-kuvia. Jokainen materiaali on brosarinsa mukaan paras mahdollinen, ja esitteissä on tarjottu leikkauksia rakenteista, jotka ovat parhaissa esimerkkitapauksissa säännösten mukaisia Lampedusassa. Minua ihmetyttää tällainen kaupankäynti: jos ei vielä edes puhuta hinnasta, niin miksi esittää alakanttiin mitoitettu tuote? Esitevihon kansikuva-autolla on aina metallimaali ja alumiinivanteet…

***

P äivitys: Meripilvi osallistuu energiatalkoisiin blogissaan.

***

Päivitys 2: Kaj Luukko Gaia-blogissa ja Juhana Harju Laakson Hengessä osallistuvat myös. Ja kuten Kaj kirjoitti, tätä asiaa ei viikossa ratkaista, energiaviikko tuli ja meni mutta aihe pysyy varsin ajankohtaisena,

Alfauros

Energiaviikon tiukkaan asiatekstiin täytyy välillä vetää kevyempi kerros.

Suomalaisia blogeja lukevalle on tännekin asti kantautunut tieto miehestä, joka ei ole neljään vuoteen saanut piparia, ja siitä hän on suivaantunut.

Toivottavasti uutinen ei vuoda Italian mediaan; siitä voisi seurata paniikki, sillä täällä jokaisen ilman piparia jääneen haavekuva on, että ainakin Suomessa saisi. Tai ruotsinlaivalla. Toisin kuten Suomessa ehkä luullaan, Italiassakin on entistä helpompi saada, ainakin kuulopuheiden mukaan.

Poikalapsen äitinä olen tietenkin huolissani siitä, miten poika tulisi kasvattaa että hän saisi, että ymmärtäisi pyytää, ettei ottaisi jos sanotaan ei. Keskeiset sosiaaliset taidot ainakin ovat jo nupullaan.

Olen varovaisen optimistinen; Huhtipoika on niin vaalea, että hän tulee saamaan Italiassa, ja niin italialainen että saa Suomessa. Kovin pitkää miestä hänestä ei näillä geeneillä kasva, mutta se on aivan toissijaista, sillä pipari sijaitsee keskimäärin alle metrin korkeudella maanpinnasta.