Sukupuolineutraalia kasvatusta

Sukupuolineutraali kasvatus ei Italiassa ole kieliopillisesti mahdollista.

Lähes kaikki täällä haluavat tietää lapsen sukupuolen jo raskausaikana, ja saimme joka gynekologinkäynnillä kertoa hoitohenkilökunnalle erikseen ettemme halunneet tietää. Totta puhuen Sulttaani sai vihjeen vastoin tahtoaan viikkoa ennen pojan syntymää, koska ekografisti (mies) ei uskonut pyyntöömme tai piti sitä vain jonkinlaisena raskaushuuruissa olevan äidin vouhotuksena, ja tottahan jokainen mies haluaa tietää että hänelle on tulossa Poika; silmää vinkaten osoittaa miehisiä attribuutteja ruudulla. Sulttaani itse väittää myös onnistuneensa pyyhkimään mielestään kuulemansa, yllättymään synnytyssalissa ja vasta yllätyksen jälkeen muistamaan että ai niin.

Nuorempana ihminen on usein mustavalkoisempi, ja minäkin loihe lausumaan ääneen että miksi ihmisten on yleensä tärkeää tietää onko vastasyntynyt poika ja tyttö, sitten sain enemmän elämää nähneeltä taholta vastaukseksi että kuule, se on aika pelottavaa kun synnytyssalissa sanovat etteivät tiedä. Menin itseeni, ja siitä lähtien olen tietyllä kunnioituksella katsonut synnytyksen kulusta kertovissa papereissa olevaa ruutua “sukupuoli epäselvä”, vaikka samassa paperissa on pelottavampiakin, kuten “syntynyt kuolleena”. Pienestä ihmisestä ei voi paljoa sanoa, kuin jonninjoutavia: biologisen sukupuolen, pituuden, painon, desibelit.

Meidän perheessä tytöllä on tyttöjen vaatteet, pojilla poikien, mutta lelut ovat yhteisessä käytössä. Italian media, jossa sedät puhuvat puku päällä politiikkaa, ja naiset esiintyvät välikevennyksissä narutangassa sietääkin tulla kotikatsomossa sensuroiduksi. Samoin lastenohjelman väliin lykätyt mainokset, jossa tarjotaan möreällä äänellä action-hirviöitä ja hempeän keimailevalla nuotilla pinkkejä pölynimureita, pesukoneita, meikkejä, ja minihame kaupan päälle. Ei niin, etteikö saisi, mutta kun pitää tuputtaa. Hirvittävän sukupuolittunut lapsuus.

Vanhempien sukupuolirooleissa meidän perheessämme painavat biologiset faktat, kuten että toisesta vanhemmasta tulee maitoa, toisesta ei, ja siitä ehkä jopa turhautumista ei-maitovanhemmalle, kun lapsi haluaa iltaväsyneenä olla varma siitä ettei nukahda ilman eväitä.

Poleemisen virtahevon lastua lukiessani en tiennyt, pitääkö nauraa vai kauhistua: jos poika tuosta vielä miehekkäämmäksi tulee. On tietysti vaikea sanoa mikä on biologista, mikä sosiaalista, mutta Huhtipoika on kyllä aika macho tuuppiessaan tarhakaverit loitommaksi äidistään ja julistaessaan la mamma è mia, äiti on minun. Avoin agressiivisuus on urosgorillaa, ei sitä kai voi kitkeä mutta silaus herrasmiehen tapoja ja salietikettiä tarvitaan siihen päälle, jos meinataan yhteiskuntakelpoiseksi ja gorillalaumaa pidemmälle.

Ei-toivotuista naisellisiksi mielletyistä käyttäytymistavoista voikin sitten kirjoittaa oman lastunsa.

Hevosenlihapullat

Hevosenliha kuuluu herkkuihin, joihin törmää Leccen maakunnassa säännöllisesti monessa muodossa: pihvinä, pihvinä kuorma-autogrillissä hampurilaisen kotiseutumielisenä haastajana, sämpylän välissä kaikilla mahdollisilla lisillä ketsupista pariloituun munakoisoon, padassa tai saviruukussa hiljaisella tulella kypsytettynä (sitäkin voi laittaa leivän väliin) ja tietysti lihapullina. Lihapullia tarjoillaan piazzan liepeillä olevissa cantinoissa laseittain myytävän viinin, jääkylmän oluen ja perunakrokettien seurassa, mutta voi pullia tehdä kotonakin. Oma reseptini nauttii suurta suosiota, ja tietysti ihmetyttää että miten suomalainen voi osata tehdä ihan oikeaoppisia hevosenlihapullia parkkintuneiden äijien juopottelu- ja korttiringin tyyliin. Okei, olen udellut ohjeen Huhtipojan isolta – siis, tarkoitan isolta, en ainoastaan aikuiselta – kaimalta, joka on muurari, rappari ja lihapullamies Jumalan armosta.

1/2 kg jauhettua hevosenlihaa
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoa (kostutetaan vedellä)
70 g sardinialaista pecorinoa
puristettu valkosipulinkynsi
1/2 – 1 tl suolaa
mustapippuria
hienonnettua persiljaa

Kaikki ainekset sekoitetaan keskenään, ja taikinasta pyöritetään kostutetuin käsin lihapullia. Ne paistetaan upporasvassa ja valutetaan talouspaperilla.

Hello, Blogistan!

Hyvää iltaa, Blogistan – Yeaah! – It’s nice to be here tonight! – Yeaah! – Sytyttäkää stendarinne, sillä Arkitehti on taas täällä!

En tiedä mistä livetaltioinnista on peräisin päässäni soiva yleisöhäly ja viritettävän kitaran vinkuna, ehkä Woodstockista. Olen väsynyt, nääntynyt, loppuun puristettu, kaulittu ja käännetty, mutta minä tein sen, eli pistin lähes aikataulussa postiin jatko-opinnäytteen tarkistajakappaleet. Postitoimistossakin vierähti yllättäen kokonainen tunti, kun kampaselkäplareja siirrettiin kuoresta laatikkoon ja täytettiin kansainvälisen pikapostin dokumentteja, kuin uhrilahjaksi postilähetyksiä syövien vihamielisten demonien lepyyttämiseksi.

Wordilla on muuten yllättävän raivostuttavaa taittaa yhtään mitään, mutta paremman softan puutteessa ryhdyin yltiöpäiseen urakkaan koska kyseessä on kuitenkin “vain tarkastajankappaleet”, sotkeuduin erilaisiin jaksonkatkaisuihin ja niin teki printterikin. Sunnuntaiaamuna kiersin vielä valokuvaamassa urbanistiikan kannalta mielenkiintoisia ilmiöitä, sitten kuvankäsittelyohjelma meni nurin ja jouduttiin asentamaan uudestaan. Lapset ovat olleet heitteillä, naulattuna videoiden äärelle. Studion vastapäisestä ravintolasta on yön pimeinä tunteina kannettu minulle apetta. Kissa on kussut Huhtipojan rattaiden renkaalle, olen pessyt rattaat, sen jälkeen niiden etupyörä irtosi akselistaan. Passi katosi, ja vietin päivän muutaman paniikissa sillä olisi kai vähintään toivottavaa että matkustusasiakirjassani on sama numero kuin Venäjän Federaation viisumissa. Löysin dokumentin kodinhoitopöydältä puhtaan pyykin pinosta. Minulta kuluu arviolta kolme kuukautta että saan kuitattua univelan.

Draculaturismia

Keksin postausta lukiessa alkoi suoriksi sanottuna vituttamaan että eräillä on matkailuvalttina Dracula, ja Suomessa joku hiivatin Joulupukki. Tasan ei käy.

Meille on luvattu että pääsemme draculaturisteiksi sitten kun ravintoloitsijat ovat saaneet lafkan sille mallille että sen voi jättää palkollisten luotsittavaksi, johon voi kyllä mennä vuosia. Sillä aikaa listalle voi haaveilla lisää must-kohteita, eli näitä ja näitä, ja tislaustuotteita Maramureşista.

Sitten jos vielä joku kielenhuoltaja kertoisi pitääkö sanoa alkoi vituttaa vai alkoi vituttamaan – en hätäisenä ihmisenä löytänyt vastausta Kotusin kielenhuollosta.

Levotonta perhepedissä

Lauantai-iltana poikkeuksellisesti molemmat lapset perhepedissä, isänsä auttamassa Karpaasia ja Rosabellaa viimeisissä viimeistelyissä.

Sängyssä oli ahdasta, nukuin levottomasti, näin unta taulukkolaskennasta ja aamun puolella miehille suunnatusta seksuaalivalistuskampanjasta jonka slogan oli: Älä suostu kännidildoksi. Tervehdin aamunsarastusta ilomielin.

ii-mummu

Minun pieni ja pikkutarkka mummoni kuoli eilisaamuna, kahdeksankymmenenseitsemän ikäisenä.

En päässyt maan ääristä katsomaan mummoa sairaalaan, enkä pääse hautajaisiin, ja niin ollen hän jää elämään minulle ikuisesti sinne minne olen hänet jättänyt, kaupungin vuokratalon eteiseen Herttoniemessä, entistäkin pienempänä, hauraana, hieman väsyneenä, vähän sydänvikaisena, vähän astmaattisena, vähän reumaattisena, vähän sokeana, epävarmana siitä tapaammeko vielä.

Mummola katoaa maailmasta; uudet asukkaat muuttavat sisään tuotapikaa ja kantavat mukanaan kalusteensa, huonekasvinsa, hajunsa.

Kansainvälinen naistenpäivä

Tässä kohdassa täytynee kierrättää vanhoja kuvia, olo on kuin samovaarin alle jääneellä mummolla, mutta vallankumoustaistelija ei ole ojentamassa auttavaa kättään.

Ei vaiskaan, olen tarjoutunut lapsenvahdiksi mutta lapsiluku pysyy samana, sillä yksi omistani lähti teatteriin. Vahdittava Herkules nukahti sohvalle, ja Huhtipoika katsoo makuuhuoneessa jo toiseen kertaan peräkkäin Muumia ja pyrstötähteä.

Lempeästi fasistiksi haukkumamme Gianfranco Fini yllätti tänään telkkarissa julistaessaan olevansa kyllästynyt uutisotsikoihin puskaraiskaavista romanialaisista ja peräänkuulutti keskustelua siitä että suurin osa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta tapahtuu neljän seinän sisällä. Että on aikoihin eletty kun fasistitkin ovat kyllästyneet pelolla ja ksenofobialla ratsastaviin lööppeihin.

Kun vahdittavat ovat näin leppoisia, voisin juhlistaa päivää livahtamalla keittiöön pesemään ja keittämään heiniä, tai silittämällä pyykkinarulta kerätyn vinon pinon lastenvaatteita, etteivät penskat erotu epäedullisesti italialaisten äitien siistiksi sukimista luokkatovereista. Kiva kun on valinnanvaraa.

Riehakasta naistenpäivää vain itse kullekin.

Valheita, emävalheita, tilastoja

Minä sitten rakastan ISTATia, siis Italian tilastotieteen laitosta, ja nyt entistä enemmän.

Tarvitsin Tuppulan lukuja, löysin viimeisimmän suuren väestönlaskennan (2001) verkosta, ja koska en tiennyt mistä hakea niitä vanhempia, täytin ilman suurempia odotuksia yhteydenottolomakkeen ja päätin osoittaa sen Barin toimistolle, eli että mistä niitä paperisia. Totta puhuen hurjimmissa unelmissani odotin korkeintaan että ehkä kuukauden sisään vastaisivat, käskisivät tulla aluepääkaupungin toimistoon virka-aikana ja hattu kädessä täyttämään ensin konsultointilupahakemuslomakkeen, sitten valokopiopyyntölomakkeen jonkun yrmeän tädin tahi sedän vahtiessa tiskin takana.

Vastasivat saman päivän iltapäivänä, ja kehottivat lähettämään päämajaan Roomaan täsmällisen pyynnön siitä mitä tietoja pyysin ja mistä kunnasta.

Koska olin niin yllättynyt, hakemuksen muotoilu jäi seuraavaan päivään.

Roomakin vastasi heti; sain vanhemmat tilastot paperiversiosta skannattuna ja pdf-muotoon tallennettuna. Vuosien 1971-2001 tietoja varten sain evästykseksi että voin linkistä ladata heidän tietokantaohjelmansa, joka ensivaikutelmalta oli vähän kankea, mutta kun on ensin rajannut kaipaamansa tiedot, voi koko homman tallentaa Excelille. Minä pidän taulukkolaskennasta ehkä hieman enemmän kuin mitä normaalina pidetään.

Ehkä Italia on sittenkin muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Tämä vetosi huumorintajuuni

Koko sarja on hyvä, mutta Kolmen lapsen äiti ylittää kadun oli erityisen lähellä omaa arkikokemusta. Parempi nauraa kuin itkeä.

Juttelin Huhtipojan tarhassa Tuppulaan naidun itäeurooppalaisen äidin kanssa, jolle on siunaantunut kolme aika, öh, sanoisinko lujatahtoista ja määrätietoista lasta.

Hienoja ovat omanikin, mutta kun ne molemmat on varustettu tuollaisella luonteella, niin minulle taisi tulla lapsiluku täyteen. Ai niin, ja sorsapesue tosiaan seuraa emoaan, se on sitä continuum conceptia. Omani olisivat painelleet viidakossa sapelihammastiikerin suuhun alta aikayksikön, ja vielä huudelleet mennessään että joo joo. Mitenkähän tuollainen geeni on ylipäätään säilynyt evoluutiossa?

Hakusanoista

Se, joka löysi blogiin hakusanoilla miten kieltää vauvaa sähköjohdot, tuskin löysi tarvitsemaansa tietoa.

Vauvoja ei voi kieltää. Vauva ja kielletyt asiat täytyy pitää erossa toisistaan. Taaperoja voi ja, luulisin, täytyykin kieltää.

Italiatar vietiin nuorempana korvalääkäriin, kun epäiltiin ettei se kuule. Diagnoosina valikoiva kuulo. Huhtipoika reagoi eri lailla, siitä näkee että kuulee ja ymmärtää, painaa päätään alas… muttei välttämättä tottele.