Tänään minulle selvisi entuudestaan tuntematon aspekti neukkulaisista kirjainpalikoista, joita taisi olla pikkuserkuilla ja ehkä meilläkin, jotain nostalgisen tuttua niissä on.
Tuota ennakkosensuuria voisi soveltaa täälläkin, laitetaan saman palikan eri sivuille C, A, Z, O, etteivät vahingossakaan joudu samaan sanaan.
Kategoria(t): lapset, välineurheilu
En totisesti ole keksinyt ihmiskunnalle uutta ihmettelyn aihetta taivastellessani mihin sukat tai ainakin niiden parit katoavat, mutta taivastelen nyt kuitenkin.
Sukkien ostaminen on onnenkauppaa, sillä torilta löytyy vähän mitä sattuu, välillä hyviä, välillä huonoja. Lyhyttavarakauppa koulua vastapäätä on kallis, sen myyjä on perinyt liikkeen sedältään suureksi harmikseen ja jonossa edellä on aina vähintään rouva tai pari valitsemassa nappeja. Varmaa laatua saisi sukkakaupasta, mutta ei sitä varten viitsi lähteä provinssipääkaupunkiin, ja jos joskus sinne saakka pääsen, niin koko vuoden sukkien hankkiminen tuntuu suurelta kertainvestoinnilta.
Minulle sopisi sukkapalvelu, joka lähettäisi parin ehjiä sukkia kerran kuussa ja velottaisi suoraveloituksena.
Kategoria(t): arki
En ole ehtinyt vielä koristella kakkua, joten linkkaan viimevuotiseen.
Kategoria(t): juhla
Viettävät jotain tekijänoikeuspäivää.
Pohjustukseksi päivän aiheeseen katsoin Andreas Johnsenin, Ralf Christensenin ja Henrik Moltken dokkarin Good Copy, Bad Copy.
Minua mietityttää nykymuotoinen tekijänoikeus, johon suhtautumisen voi jakaa kahteen päälinjaukseen. Voi puolustaa tekijänoikeuksia sanomalla että taiteilijallakin on oikeus elantoon, tai sitten todeta luovasta työstä että kai Luoja tuonkin työnteoksi laskee, ja ihmetellä miksi itse joutuu raahautumaan joka aamu sorvin ääreen kun toinen elää royaltyilla, tai isoisävainaan royaltyilla, mikäli tekijänoikeuksia jatketaan. Ei siinä mitään ihmeellistä, moni muukin on perinyt maata, kiinteistöjä tai osakkeita. Melko pateettiselta tuntui dokkarissa joku kravattikaulainen selittämässä ettei kukaan tekisi luovaa työtä, jos siitä ei saisi palkkiota. Jos haluaa varmaa rahaa, on siihen muitakin keinoja. Kravattikaula, taisi olla levy-yhtion lakimies, on keksinyt yhden niistä. Rokkia soitetaan pääasiassa siksi kun rokkarit saavat piparia.
Kuinka moni on ostanut omakseen kirjan, jonka on jo lukenut ystävältä tai kirjastosta lainattuna? Miten kirjoille käy, kun elektroniset lukuvempaimet ja sitä kautta digitaalisesti loputtomiin monistettavat kirjat muuttuvat riittävän käyttäjäystävällisiksi? Riistääkö kirjastolaitos kirjailijaa? Entä divari? Onko kirjailijan palkka kertaluontoinen korvaus kustantajalta, prosenttiosuus myynnistä, vai TV-esiintymiset ja kirjakauppakeikat? Kaikkia tenttikirjoja kopioidaan yli lain salliman sivumäärän, koska kirjastossa ei ole riittävästi kappaleita ja opiskelijan rahat eivät riitä kirjan ostamiseen. Tämä tuskin haittaa nobelistia tai tähtiluennoijaa. Akateemisen curriculumissa mainitaan julkaistujen teosten määrä, ei myytyjen kopioiden lukua, ja ainakin Italiassa moni maksaa itse hengentuotteensa painokustannukset, sillä puolet kansasta kirjoittaa ja toinen puoli ei lue.
Joku raja ahneudellakin, sillä varmaan Disneyn klassikot kuten Lumikki tai Pinokkio tuottivat ja ylittivätkin toivotun kassan jo elokuvateattereissa esitettynä. En jaksa tuntea suunnatonta syyllisyyttä siitä että lataisin uudelleen jonkun filmin videonauhan kuluttua puhki, tai uudelleenlataisin filmin erikielisenä versiona, vaikka onhan siinä kääntäjän työ, ja ääninäyttelijöiden. Ai niin, vai ovatko he saaneet työstään kertakorvauksen? Pitäisi tietysti odottaa että pätkä näytetään telkkarissa ja nauhoittaa, vai onko sekin moraalitonta, vaiko ainoastaan jos pikakelaan mainosten yli? Ainakin moraaliton oli se postin työntekijä, joka veti ohi ystäväni telkkarista nauhoittamat suomenkieliset Teletapit. Ja tietysti minä, kun en ole maksanut TV-lupaa.
Kaikki vertaisverkosta ladattu ei ole myynnistä pois, osaa ladatusta aineistosta ei ostettaisi kuitenkaan. Ennen niitä nauhoitettiin radiosta ja kirottiin tiskijukkaa joka puhui kappaleen päälle, varmaankin levy-yhtiön käskystä ja juuri niiden nauhoittajien kiusaksi. Bitti on rajattomasti kopioitavissa mutta kuluttajan rahamassi on rajallinen, eli se raha, joka maksetaan artistille (murto-osa), tuottajalle ja jollekin Teoston tapaiselle rahastolle on joltakin pois, olkoon sitten vaikka vuokraisännältä tai fani-T-paitakauppiaalta. Joka ikinen sentti menee kuitenkin. Voin tietysti omaksi puolustuksekseni sanoa että olen aiemmassa elämässäni käynyt konserteissa ja elokuvissa ahkerasti. Äänitteet ja jukeboksit sitä paitsi tappavat elävän musiikin, sillä onhan ihan sama mennä katsomaan Rollareita stadionille tai kuunnella niitä mp3:na Toyotan hikisestä autostereosta.
Onnittelut satavuotiaalle nobelistille!
Kategoria(t): Uncategorized
Tunnustan etten ole kovin hyvä leikkimään lasten kanssa, ja pääsääntöisesti toivoisinkin että leikkisivät keskenään. Tuskin minulta leikkimieltä puuttuu, mutta minulla on omat leikkini, ja ehkä, kiitos kysymästä, vielä omilla säännöilläni. Italiatar lienee perinyt päällepäsmärin luonteen äidiltään: pitäisi tanssia hänen pillinsä mukaan, mutta yksinleikki ei kiinnosta. Vielä hän ei ole ymmärtänyt että tuollaisella luonteella kannattaa suunnata mielenkiintonsa pasianssiin tai taulukkolaskentaan.
Jotenkin sentään siedän sellaisen tilanteen että lapset kiinnostuvat minun leikeistäni: löysin viime viikolla Lidlistä tangramin pikkurahalla, ja Ipercoopin kassalla Italiatar mankui itselleen sudokuvihon. Niitä ollaan ratkottu yhdessä.
Huhtipoika on enemmän leluilla leikkivää sorttia, rautatieverkosto kattaa koko makuuhuoneen ja äitiä tarvitaan lähinnä ruokkimaan, halimaan – ja vastaamaan kysymykseen kukaseon.
Toivottavasti kukaan ei tähän mennessäkään ole kuvitellut tekevänsä ekotekoa ostaessaan suomalaisia tomaatteja sydäntalvella.
Nyt kaikki kuorossa kommentoimaan kuinka luomuviljely tuhoaa planeetan. Siinähän saatetaan jopa ajaa pellolle paskaa.
Jenkit ovat testissään saaneet yllättäväksi tulokseksi että nokkakolarissa isomman auton kanssa Yaris menee päreiksi. Testitulokset on noteerattu Italiassakin. Luen autolehtiä aina parturissa käydessäni, kun ei pornahtava juorulehtikään oikein nappaa. Olisi oikeastaan kiinnostava tietää miten testissä pärjäsivät ne cityautot ja superminit jotka eivät menesty edes oman luokkansa törmäystesteissä, öhm öhm. Toyota kuitenkin lienee autonvalmistajista se, joka on tehnyt vähiten persnettoa viimeisissä katsauksissa, joten hyvä jos vähän tasataan.
Seuraavaksi etusivun uutiseksi odotan tietoa siitä että kun lumeen kusee, siihen tulee reikä.
Kategoria(t): auto
Reilu viikko sitten Rai2:lla näytetty AnnoZero on joutunut polemiikin kohteeksi ja sensuurin kynsiin siinä mielessä että pilapiirtäjä Vauro Senese on hyllytetty toistaiseksi; paitsi että uskalsivat esittää kritiikkiä (aiheellista tai aiheetonta, kai asiasta puhua saa?) väestönsuojelun toimista, olivat pilapiirrokset loukanneet järistyksen uhrien surua. Sensuuria ovat vaatimassa samat tahot jotka aikoinaan puolustivat profeetta Muhammedista tehtyjä pilapiirroksia sananvapausasiana, puolustuksekseen toki sanovat että Vauro saa piirtää mitä lystää, muttei vero- ja lupa- (ja mainos)rahoilla kustannetussa yleisradioyhtiössä.
Kuvassa syytettyjen penkiltä vastaava vinjetti “rakennuskuutioiden lisäys – hautausmaille”. Vahinko vaan, että rakennusalan lamakannustukseksi tarkoitetun ohjelman luonnoksessa oli esitetty juuri viikkoa pari ennen Abruzzon maanjäristystä byrokratian keventämistä myös seismisen rakentamisen määräysten osalta.
Olen lupaillut itselleni olla käyttämättä uusinta trendisanaa aivopieru, vaikka tähän kohtaan se sopisi.
Rakennukset, jotka sellaisenaankin luhistuvat kuin korttitalot, eivät tarvitse hiekasta ja sileästä teräksestä valettujen perustustensa kuormitukseksi ylimääräistä kerrosta kevennetyllä byrokratialla. Traagista että uhkakuvan selvennykseksi täytyi melkein kolmensadan ihmisen menettää henkensä, ja on kai sanomattakin selvää ettei L’Aquilan talojen sortuminen ole tämän hallituksen vika, vaan vuosikymmeniä kestäneen huonon hallinnan ja valvonnan – ja huonoille hallitsijoille vallan delegoineiden äänestäjien – kollektiivinen verivelka.
Kategoria(t): media, politiikka
Avainsanat: katastrofit, media, politiikka, sensuuri, Vauro
Äärimmäisen rauhallisessa lapsijoukossa leimataan huomattavasti vähäisempi touhuaminen ylivilkkaudeksi kuin kokonaisuudessaan eläväisemmässä joukossa. Jos yksi lapsi poikkeaa muista vilkkaudessaan ja puheliaisuudessaan, häntä pidetään vilkkaana. Harvemmin kasvattaja ajattelee, että ei hän oikeastaan ole mitenkään erityisen vilkas, sillä jos olisimme vaikka Italiassa, lapsi tuskin poikkeaisi muista.
No luojan lykky.
(Liisa Keltikangas-Järvinen: Temperamentti ja koulumenestys)
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa