lakaisinlakaisinkone

Kuvassa tuppulalainen lakaisinlakaisinkone.

Eilissäiltana olin “tyttöjen kanssa yhdellä”, mikä on harvinaista herkkua. Suussa negronin jälkimaku. Aamulla löydän työmiehet poraamassa reikiä katukiveykseen: laittavat uusia liikennemerkkejä spontaanin aivopierun mukaisen liikennesuunnitelman mukaan. Asiaa ei olla vielä käsitelty kunnanvaltuustossa, ja vielä toissapäivänä varapormestari oli kieltänyt minkäänlaisten uusien järjestelyjen tekemisen ennen aiheen käsittelyä.

Nyt ne varmaan itkevät siellä valtuustossa että pakkohan se katu on liikenteelle avata, kun on jo laitettu liikennemerkitkin. Viikon lintu on…

Naamakirja

Kyllästyin sitten viimeinkin vastaamaan kysymykseen ai et sä oo feisbuukissa?!? Kun ei mulla olisi aikaa yhdellekään ylimääräiselle pseudoaktiviteetille. Mutkun.

älytaulu (hoi, älä jätä)

Italian kouluihin kaavaillaan älytauluja liitutaulujen sijaan, ja koulukirjojen korvaamisesta e-kirjoilla puhutaan myös. Että kuka ne maksaa, ja minkälaiset e-kirjat. Ettei käy niin kuin laissa joka määräsi että liikkeissä tulee olla kassakone, joka täyttää seuraavat vaatimukset… oho, sama äijä lakia säätämässä ja Olivettin hallituksessa. Sattuuhan sitä.

Tuppulassa vielä odotetaan että peruskouluun saataisiin kouluruokailu, ja että raha riittäisi vessapaperiin.

(Älytaulu on kuulemma saatu, mutta ilman projektoria.)

White flight

Hesari uutisoi kantaväestön joukkopaosta, tai kantaväestön joukkopahon uhasta Helsingin kouluissa. Kantaväestön joukkopaon uhasta uutisoiminen saattaa jopa lietsoa kantaväestön joukkopakoa, tiedä häntä. Täytyyhän asioista saada keskustella.

(minulla on juuri nyt hampaankolossa yhtä sun toista paikallisten journalistien kanssa, jotka ovat valmiita lietsomaan polemiikkia sinne missä tarvittaisiin keskustelua. Polemiikki, katastrofismi, tuomiopäivän pasuunan soittaminen ja ihan oikeiden suuren maailman ongelmien kaivattu saapuminen perähikiälle ovat liian houkuttelevia täkyjä, ettei niihin reportteri tarttuisi)

Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei minua pelottaisi lapsien lähettäminen mamuluokalle. Sitten tajusin, että lapseni olisivat mamuja ja saattaisivat itsekin tarvita suomen tukiopetusta.

Seuraava ajatus oli se, että mamuja hajasijoitettaisiin sen verran ettei maaginen kolmekymmentä prosenttia luokasta ylity. Se on hankalaa, koska ihmiset yleensä saavat muuttaa sinne minne mielivät, tai mistä löytävät asunnon. Vain sosiaalisessa asumisessa voidaan lähteä säätämään väestösekoitusta: hmmm… otetaan kolme pakolaista, kaksi mielenterveystapausta, kaksi pitkäaikaistyötöntä ja kolme moniongelmaista sekakäyttäjää. Kiva. Tätä porukkaa ei ehkä pitäisi laittaa samaan kerrostaloon missään tilanteessa.

Jotkut mamulähiöt ovat sellaisia paikkoja, että muistan niistä puhutun siihen sävyyn jo ennen kuin mamuja oli keksittykään. Kun nämä ameriikan lainasanat ovat niin hienoja, niin saisiko kirjoittaa white trash? Anteeksi. Minusta Kontula on ihan OK.

Sitten tuli mieleen että mamulapset saisivat opetella suomea jo varhaiskasvatusvaiheessa. Italialla on varaa lähettää kaikki kolmevuotiaat ilmaiseen valtion kouluun, vaikka muuten sosiaaliturva onkin persiillään.

Lopulta tuli mieleen vielä sekin, että kotoutettaisiin mamut ruotsinkielisiin kuntiin, ja ruotsiksi kun se on helpompi kieli. Toisen ja kolmannen polven mamut äänestäisivät RKP:ta.

Promessi sposi

Kun on lapsia ja kun ystävilläkin on lapsia, on oikeastaan aika luontevaa vitsailla lasten tulevaisuudella ja ainakin leikillään haaveilla ystävyyden sinetöimisestä naimakaupoilla.

Huhtipoika mainitsee nimeltä aamuin, illoin ja päiväunilta herätessään erään viisi- ja puolivuotiaan pikkuamatsonin. Kyllä minä sen miniäksi kelpuutan. Likalla on luonnetta.

Sisäpoliittinen iltarukous

Pier Luigi Bersani on voittanut Demokraattisen puolueen puoluesihteerivaalit. En käynyt äänestämässä, kun ei ole puolueeni. En tällä hetkellä tiedä mitä puolueelleni on tapahtunut, enkä ole edes perään huudellut. Vielä onnellisempi olen siitä, että Francesco Rutelli on ilmoittanut lähtevänsä Demokraattisesta puolueesta, tällä kertaa ihan oikeasti. Tervemenoa.

Nyt jos rukoukseeni vastattaisiin, että alkaisivat vääntää ihan oikeaa sisältörikasta poliittista ohjelmaa mainitsematta nimeltä psykokääpiötä.

Central Park

Maria hehkutti retkeään Keskuspuistossa, ja paitsi että herätti minussa nostalgisen kaipuun NY:n kirpeisiin syysaamuihin, juttu innoitti minut kaivamaan esiin kirjoittamani artikkelin arkkitehtiopiskelijoiden 1992 toimittamasta matkaoppaasta Itärannikolle.

Central Park on ihme. Se on ihme, koska se on suunniteltu keskuspuistoksi kaupungille, joka ei vielä ollut saavuttanut nykyisiä mittojaan. Sen suunnittelijat ennakoivat liikennejärjestelyissään autot, vaikka elettiin vielä hevoskärryjen aikaa. Kaavamuutoksen sai aikaan yhteisöstä noussut puistoliike; lämpäreen ostaminen maksoi NY:n kaupungille enemmän kuin koko Alaskan osavaltio liittovaltiolle muutamaa vuotta myöhemmin. Se on pysynyt puistona, vaikka vähemmästäkin on tapettu kunnanvaltuutettuja.

S’il vous plait, arkitehdin riimittelyä seitsemäntoista vuoden takaa:

***

Central Park on noin 3,6 km pitkä ja 750 metriä leveä vihreä vyöhyke keskellä Manhattanin saarta. Se on Yhdysvaltojen ensimmäinen suunniteltu julkinen puisto ja tärkeä virkistäytymispaikka newyorkilaisille. Puistossa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Paitsi niitä seuraamaan, newyorkilaiset saapuvat puistoon lounastunnille, hölkkäämään, ulkoiluttamaan koiraa tai aamuvarhaisella kiikaroimaan lintuja. Puiston käyttäjistä tehty tutkimus osoittaa niin ikä- kuin rotujakauman vastaavan kaupungin asukkaiden jakaumaa yleensä. Sukupuolijakaumassa naiset ovat aliedustettuja (40%), minkä syyksi on epäilty naisten halua välttää julkisia paikkoja, mutta todennäköisempi syy kuitenkin on naisten vähäisempi vapaa-aika. Kaupunkilaisten lisäksi Central Park kiinnostaa myös turisteja.

Puiston erottaa kaupungista matala muurattu aita ja sen sisäpuolella reunakasvillisuuden vyöhyke, joka muodostaa aaltoilevan vihreän muurin ja vaimentaa kaupungin hälinän. Sisään kuljetaan koristeellisista porteista. Ne ovat kaikki erilaisia ja nimettyjä, mm. Girl’s gate, Woodmen’s gate. Portit ajoittuvat City Beautiful Movementiin, kuten myös puiston nurkissa olevat liikenneympyrät. Alkuperäiset amerikanjalavakujat puistoa sivuavilla kaduilla ovat osittain tuhoutuneet; kaikkein parhaiten ne ovat säilyneet 5th Avenuella. Puiston alueista pastoraaliniittymaisemaksi suunniteltu Sheep Meadow on suosittu piknikpaikka. Great Lawnin keskellä punnertajat ja frisbeen heittäjät esiintyvät reunoille asettuneille lekottelijoille. Reservoir, suuri vesiallas, on hallitseva kooltaan, mutta ei ehkä niin kiinnostava kuin muut lammet, joiden rantaviivat jäljittelevät enemmän luontoa. Lammissa esiintyy monia kalalajeja: karppeja, kultakaloja ja eksoottisempiakin, pitovaikeuksien takia vapauteen päästettyjä lemmikeitä. North Meadow ja Heckscher Ballfield ovat puiston tärkeimmät urheilukentät.

New Yorkin kasvua ennakoiva ruutukaava valmistui vuonna 1811. Alkuperäinen suunnitelma sisälsi vain muutamia pieniä puistoja. Kaupungin kasvu oli lähtenyt voimakkaaseen nousuun ja New Yorkista oli tullut merkittävä siirtolaissatama Uudella mantereella. Aikakauden ihanteet olivat ristiriidassa kasvavan suurkaupungin kanssa. Toisaalta puutarhakaupunki-ideaalin ja demokratiaunelman, toisaalta taloudellisten realiteettien lapsena syntyi puistoliike vaatimaan muutosta suunniteltuun kaavaan. Luonnolla sinänsä oli positiivinen moraalinen arvovaraus, johon vedottiin, kun haluttiin johdattaa työläiset puiston siimekseen mielummin kuin etsimään elämän sisältöä kapakoista. Taloudelliset perusteet lupasivat virkistäytymismahdollisuuksien myötä työtehon kasvua ja puiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevien tonttien arvonnousua. Kansansivistäjät uskoivat puiston opetukselliseen arvoon; arboretumit ja eläintarhat kertoivat aikakauden kasvavasta kiinnostuksesta luonnontieteisiin. Lisäksi puistoa perusteltiin terveydellisistä ja esteettisistä syistä. Lopulta kaupunki lunasti Central Parkin alueen, joka oli jo kaavoitettu toisiin tarkoituksiin. Hanke oli kallis, kalliimpi kuin koko Alaskan osavaltio, jonka Yhdysvallat osti Venäjältä muutamaa vuotta myöhemmin. Alue oli kallioista ryteikköä ja soistunutta maata, jonka taloudellinen merkitys rakennusmaana oli vähäinen ja jolle levittäytyivät kaupungin laidalle spontaanisti syntyneet hökkelikylät. Kylien asukkaat elättivät itseään liimankeitolla ja viinanpoltolla. Kurjuus herätti inhoa ja kauhistusta kunnon kansalaisissa, ja julkisuudessa epäiltiin, että asukkaat säästyivät kulkutaudeilta ainoastaan koska edes sairaudet eivät tohtineet saapua tuohon löyhkäävään slummiin. Puistoksi suunniteltu alue vaikutti ylimitoitetulta aikana, jolloin New Yorkin kaupunki peitti ainoastaan saaren eteläkärjen. Central Parkista tuli ‘central’ kaupungille, joka osin oli olemassa vasta piirustuslaudalla.

Puiston suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voittivat “Greensward” -nimisellä ehdotuksella myöhemmin Amerikan maisemasuunnittelun guruna tunnettu Frederick Law Olmsted ja englantilaissyntyinen arkkitehti Calvert Vaux vuonna 1858. Suunnitelman voimana oli ja on vieläkin liikenteen lajien erottaminen ja poikkisuuntaisen liikenteen vetäminen omiin kuiluihinsa. Kaikissa muissa suunnitelmissa liikenne oli pirstonut puiston useaksi erilliseksi mitättömyydeksi. Eritasoliikenne säilytti nerokkaalla tavalla puiston yhtenäisyyden, ja liikennekuilut kätkettiin istutuksilla, jotka häivyttävät vieläkin autoliikenteen melun ja pakokaasut. Suunnittelijat noudattivat 1800-luvun puutarhasuunnittelun ihanteita, joissa maisemtyypit jalostettiin “luonnonmukaisemmiksi kuin luonto”.  Soistuvat painanteet puhdistettiin lammiksi ja kallioisille alueille sijoitettiin pittoreskeja metsiköitä, joista esimerkkinä Ramble, joka nykyään vetää puoleensa lintujen tarkkailijoita. Muita Central Parkin maisematyyppejä olivat niitty, ruohokenttä ja puistomaa, ihmiskäden muokkaama aluskasvillisuudeton lehtimetsä. Tiet ja polut suunniteltiin kiemurteleviksi. Puistopromenadi, Mall, oli ainoa geometrisen suora akseli, joka suunniteltiin kaupunkikulttuurin sosiaaliseksi näyttämöksi, paraateja varten sekä johdattamaan kulkijat syvemmälle puistoon. Vastavalmistunut Central Park oli menestys. Se aloitti julkisten puistojen rakentamisen aallon kaikissa nuoren kansakunnan suurimmissa kaupungeissa ja työllisti Olmstedin loppuelämäkseen.

Central Parkia ovat muokanneet eri aikakausien ihanteet ja sosiaaliset muutokset. Puistoon on rakennettu 1930-luvulta lähtien luistelurata ja useita urheilukenttiä. 1960-luvun ilmiöihin kuuluivat toisaalta happeningit ja konsertit, toisaalta aikakauteen liittyvä maailmanlaajuinen talouskasvuhybris ja välinpitämättömyys; hallitsematon kova käyttö kulutti puistoa, kertakäyttöfilosofia ajoi säästöihin kaikessa mikä vaatii huoltoa ja ylläpitoa. Välinpitämättömyyden merkit alkoivat nopeasti näkyä eroosiona ja joka paikan peittävinä graffiteina. Puisto muuttui luotaantyöntäväksi ja rikollisuuden määrä kasvoi. Puiston maine vaarallisena paikkana on peräisin tuolta ajalta, ja vaikka se myöhemmin on rauhoittunut, iltapäivälehdet tarttuvat vieläkin kärkkäästi vähäisempäänkin puukotukseen. Central Parkin mittavat kunnostustyöt aloitettiin 1970-luvulla, ja nykyisellään puisto on saanut takaisin paikkansa New Yorkin yhteisenä pihana.

Itärannikko. Arkkitehtuuriopas Boston – Washington. Julkaisija Arkkitehtiopiskelijat 1992 (painos 700 kpl).

Royal Mail

Varsikenkäkriisi Saapasmaassa on ratkennut.

Puolitoista vuotta kestäneen suruajan jälkeen Royal Mail toi verkkokaupasta Dr Martensin 1460 Vintaget, jotka todella ovat vähemmän muovisen tuntuiset kuin ne Tuppulan kenkäkaupassa olleet perustrendimartensit. Made in England. Kengän sisällä on vielä suutarinverstaan, parkitun nahan ja liiman haju.

Englannissa tehdyt kengät maksavat pari kymppiä enemmän kuin Thaimaassa valmistetut. Englantilainen duunari maksaa rutkasti enemmän kuin thaimaalainen kolleegansa. Puljulle, siis brändille, jää vähemmän voittomarginaalia. En halua lähettää kumpaakaan duunaria kilometritehtaalle. Ehkä pitäisi auttaa omiaan, ostaa italialaiset monot, tai Albaniassa tehdyistä osista Italiassa kasaan liimatut.

Uusi maa ikkunani takana

[...] Olin sovussa muukalaisuuteni kanssa. En lopullisesti, mutta hetkellisesti. Ja se johtui poikani syntymästä. Kolmen vuoden kuluttua kävi samoin, kun tyttäreni syntyi. Muukalaisuuden tunne hälveni. Minä sain juuret. Yleensähän vanhemmat antavat lapsilleen juuret. Minun tapauksessani kävi päinvastoin: lapseni antoivat minulle juuret.

Ei mikään kevyt taakka pienille ihmisille. Huomaan vieläkin, kuinka he pelkäävät tuottavansa minulle pettymyksen. Se ei ole tehnyt heidän elämästään ainakaan helpompaa.

Theodor Kallifatides: Uusi maa ikkunani takana

Paluumuuttaja

Talvi-iltoina, keiton kiehuessa ledellä, hän kaipasi muinaisen kirjakauppansa toimistoloukon hellettä, auringon huminaa pölyisissä mantelipuissa aivan yhtä kiihkeästi kuin oli Macondossa kaivannut liedellä kiehuvaa talvikeittoa, kahvinkaupustelijan huutoja ja kevään katoavia leivosia. Peilikuvina toisiaan heijastavien kahden koti-ikävänsä villitsemänä hän kadotti kosketuksensa hienosyiseen epätodellisuuteensa ja kehotti lopulta ystäviään poistumaan Macondosta, unohtamaan kaiken minkä hän oli heille opettanut elämästä ja ihmissydämestä, pyyhkimään perseensä Horatiuksella ja muistamaan, missä he sitten olivatkin, että menneisyys on valhetta, että muistilla ei ole pakotietä, että jokaikinen muinainen kevät on tavoittamaton, ja että kiihkein ja itsepäisin rakkaus kestää vain yhden ainoan katoavan hetken.

Gabriel García Marquez: Sadan vuoden yksinäisyys