Valinnanvapaus

Valinnanvapaus on tärkeä asia ns. länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa. Emmehän elä missään Neukkulassa.

(kuva: käsipyyhetelineet, käsikuivain ja käsipyyhepaperiteline Aalto-yliopiston arkkitehtiosaston naistenvessassa)

Keittää

Vastoin yleisiä periaatteitani olen vuorokauden sisällä sekä tankannut auton itsepalvelussa että kurkistanut konepellin alle, käsiäni likaamatta toki. Konepellin avausnuppi puuttuu, joten vaijeria pitää vetää oviluukussa säilytettävillä pihdeillä joita ei tule sekoittaa samassa paikassa oleviin koirankynsisaksiin. Muuten menopelissä on kyllä mm. molemmat sivupeilit, ja jos korin pohjassa olevan reiän paikkaa niin kärry saattaisi jopa päästä leimasta läpi.

Olen ollut Italiattaren majaleirin ajan laitoskirjastossa, syönyt teekkarinruokaa, juonut automaattikahvia. Laitoksella on hiljaista, vain ulkkareita ja muutama niille tunnollisesti enklantia sönkkäävä natiivi. Jans-Anders Enegrenin Pravdan mielipidesivuilla (29.6.2010) esittämä visio englannista Suomen ainoana virallisena kielenä näyttää toteutuneen, ja johan tässä on nähty että jotkut natiivit sönkkäävät sitä lapsilleenkin. Voi olla että äidinkielelläkin oltaisiin tunneköyhiä.

Huomiseen Espoon-keikkaan lainaan Audimiehen kiesiä, niin se on. Muorin kärry on nimensä mukaisesti Oitis Poistettava Euroopan Liikenteestä.

Arkkitehtuurietnografiaa

Viimeinenkin puuttuva lupalappu on omakätisesti toimitettu opinahjon kirjastoon ja jatko-opinnäyte on nyt reilun vuoden viiveellä kokonaisuudessaan luettavissa TKK:n, pardon, Aalto-yliopiston sähköisissä julkaisuissa. Seuraa mainospuheenvuoro:

Huovisen lisensiaattityö on innostunut arkkitehtuurietnografinen kuvaus yhdestä Euroopan eteläisimmästä maakunnasta ja sen historiallisista kaupungeista. Työn kirjallinen ilmaisu on elävää ja taidokasta, ja välillä kirjoittajan subjektiivinen ote ja lennokkuus vievät voiton itse tutkimuksesta. Oma havainnointi ja havaintojen kuvaus ovat erinomaista, niitä sävyttää kriittisyys, mutta teksti on huumorilla höystettyä. Huovisen tutkimuksella on monia ulottuvuuksia, ja ennen muuta se on elähdyttävä lukukokemus. (Kaisa Broner-Bauer, AU 4/2010)

Juhannus

Totutun mallinen kovanpäivänilta. Kun lähtee 7.37 Leccestä saapuakseen 00.05 Helsinski-Vantaalle, tietää matkustaneensa. Meridianan lento codesharena Finnairin kalustolla ei paha, ja vastoin odotuksiani meitä ei edes aidattu koneen perälle keltaisella muovinauhalla johon olisi kirjoitettu halpalentomatkustajia – ei saa ruokkia. Finskin gintonic maksaa 0,50€ vähemmän kuin Blue1:n vastaava tuote, siitä plussaa.

Puolen Italian läpi junalla ajaessani kiinnitin huomiota kansallislippujen vähäisyyteen radanpuoleisilla parvekkeilla, ja iltapäivän matsin jälkeen loputkin viikattiin vähin äänin komeroon odottamaan EM-kisoja. Ei ne itsekään uskoneet, ei.

Keskiyön taivas Helsinski-Vantaan kiitoradan yllä oli vaalea.

Juhannusaattoa vietettiin pihakatoksen alla pitkässä pöydässä grillikyljen, perunasalaatin, makkaran, oluen ja Hanoi Rocksin voimin.

Juhannuspäivänä ajettiin veneellä Vartiosaareen, saunottiin ja uitiin. Italiatar ei ollut tavannut vastaa aiemmin, vaikka vihta olikin tuttu. Äidinkieltä analysoitiin lauteilla.

Tapetaanhan hevosiakin

Italiassa ollaan puuhasteltu lakia, joka kieltäisi hevosten teurastamisen. Lakialoitteen takana on muutaman poliitikon järkytys siitä että jotkut voivat tappaa ja peräti syödä seuraeläimiä, joksi hevonenkin lasketaan. Toisena perusteena, alaviitteessä ja pitkälti seuraeläinpointin jälkeen, on teuraalle tuotavien koniparkojen arveluttava kohtelu, sillä vaikka lain tulisi taata ihmis-, pardon, eläinarvoinen kohtelu, niin sitä harvoin noudatetaan. Oho.

Seuraavaksi voitaisiin kieltää lihan syöminen, sillä onhan kamalaa kun eläimiä tapetaan. Tai sian syöminen, sillä tämä on epäpuhdas eläin. Tai metsästys, sillä eläimet ovat pörröisiä. Kukin vakaumuksensa mukaan.

Autot kieltäisin yksin tein, sillä niillä ajetaan kovaa eikä vallitsevia lakeja tässäkään asiassa yleisesti noudateta.

Osapäiväparatiisi

Aamuvarhaisella töihin, lounastunniksi tai iltapäiväksi rannalle. Lapsirakkaat mummun hoidossa aamupäivän.

Kokopäiväinen lomailu saa vielä odottaa, kun insinöörien ja arkkitehtien eläkekassa pitää veistä kurkullani.

Kuukauden kuva: kesäkuu

11.6.2010 12.12
Kadulle nousi aamulla rakennusteline, ja nyt sen kohdalle ei mahdu pysäköimään. Loputkin pelästyivät telinettä pystyttävien rakennusmiesten kuorma-autoa joka ei mahtuisi kääntymään kadun päässä, ja jättivät suosiolla kuormurille vapaan peruutustilan.

Pyöräilevällä papparaisella on kivan fuksia paita, ja muutenkin fiilis on kesäinen.

Muut kuvahaasteeseen osallistujat löytyvät täältä.

Toukokuun kuva:

Rustico

Rustico on tyypillinen lecceläinen pikkusuolainen, joita nautitaan yleensä kahvilassa aamupäivällä (varhain kahviloissa on vain makeaa). Jos jokaisena työpäivänä syö yhden rusticon kello kymmenen maissa, se tietää kymmenen kilon ylipainokertymää viidessä vuodessa. Se saattaa jopa olla kaiken tämän arvoista. Kaupasta saa isompia vaatteita.

Viime viikolla kiinteistöviraston virkailijarouva ratkaisi todella kinkkisen ongelman ja vaihtoi päittäin kiinteistörekisterinumeroon vuonna yksi ja kaksi nakkisodan jälkeen liitetyn väärän pohjapiirroksen ilman kaikkien osapuolten kuulemista ja valtuutusten keräämistä maailman toreilta ja turuilta, kun annoimme hänen ensin syödä rauhassa rusticonsa. Eihän sillä oikeastaan ole väliä, nyt asiakkaallamme on oikea plaani ja sillä toisellakin ehkä, ja jos ei ole niin ei ollut aiemminkaan. Välipalalla olevaa virkailijaa ei kannata muutenkaan hoputtaa, se olisi tahditonta. Odotellessani tutkin miten virkailijat ovat yrittäneet tehdä omasta nurkkauksestaan kotoisan teippaamalla lastenlasten kuvia mussolininaikaisen riippukansiokaapin kylkeen.

Minä en rusticoa leivo, koska piazzalla on baari, mutta ulkomailla tai ties millä vieraspaikkakunnilla on parasta ottaa kauha ja kaulin kauniiseen käteen. Kuuteen rusticoon tarvitaan:

500 g voitaikinaa
125 g hienonnettua mozzarellaa
150 g kaltattuja tomaatteja, valutettuna, hienonnettuna ja ilman siemeniä
Tanakkaa valkokastiketta (40 g jauhoja – 30 g voita – 250 ml maitoa)
öljyä, suolaa, pippuria, muskottipähkinää

1 kananmuna voiteluun

1. Valmista tanakka valkokastike ja mausta se suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
2. Lisää vielä kuumaan kastikkeeseen hienonnettu mozzarella ja hämmennä kunnes se sulaa.
3. Anna jäähtyä.
4. Mausta kaltatut, siemenettömät, valutetut ja hienonnetut tomaatit tilkalla oliiviöljyä ja hyppysellisellä suolaa.
5. Kaaviloi voitaikina 3-4 mm vahvuiseksi (jos pakastealtaassa myytävä on paksumpaa); leikkaa taikinasta 6 kiekkoa halkaisija 10 cm, ja toiset 6 halkaisija 12 cm.
6. Laita pienempien taikinakiekkojen keskelle reilu lusikallinen valkokastiketta ja vajaa lusikallinen tomaattia.
7. Aseta suuremmat kiekot kanneksi, painele sormilla “sombreron” reunaa niin että täyte jää hatun kupuun.
8. Voitele kananmunalla, paista 250°C uunissa noin 10 minuuttia.

Kepponen

Tuppulan vanhassakaupungissa sekajäte jätetään muovipussissa portinpieleen, koska kunnanisät ja/tai jätehuollon tarjouskilpailun voittanut lafka ovat päättäneet etteivät roskapöntöt sovi muinaismuisto- ja monumenttilain suojelemaan arvokkaaseen kaupunkiympäristöön. Makuasia. Jos pussin jättää ulos illalla, riepottelevat kulkukoirat ja -kissat sen sisällön pitkin katua suupalan toivossa, jos sen vie aamulla on pieni, piipittävä ja sähköllä kulkeva roska-auto jo takuuvarmasti mennyt, pussi jää ovenpieleen koko päiväksi, illaksi ja vielä yöksi jolloin kulkukoirat…

Jätin roskapussin portinpieleen aamuseitsemältä lähtiessäni maakuntapääkaupungin suureen sairaalakompleksiin kuvauttamaan sisäistä kauneuttani (discus intervertebralis). Löysin pussin hylättynä ja yksinäisenä portinpielestä palatessani. Kohtasimme jälleen lapsia koulusta hakiessani. Sen jälkeen roskapussi jäi Herran haltuun.

Puoli kymmeneltä illalla naapurinpoika soittaa ovikelloa: hän oli ollut palaamassa tupakkakioskilta tai ties mistä, nähnyt pari nuorta tyhjäpäätä tyhjentämässä roskasäkkiä automme tuulilasille. Nähdessään naapurinpojan lähestyvän nämä olivat ottaneet jalat alleen.

Positiivinen ajattelu on ihan perseestä, mutta kyllä nauratti kun muistin että olin ajatellut viedä auton pesulaan röntgenistä palatessa, enkä sitten viitsinytkään kun koukkasin suoraan Lidl’iin. Ostamaan roskapusseja.

Sohvaperunan viljelyalustasta

Project Mama postasi sohvasta sisustuselementtinä, tai oikeastaan siitä voiko sohvan korvata vaikka riipputuolilla.

Meidän kodissamme sohvan tärkein funktio on sen vuodesohvaominaisuus, tyhmäboksin tuijottamiseen se ei sovi kun TV on heivattu aika originelliin paikkaan, rappusten alle häpeämään ohjelmatarjontaansa. Sietääkin.

Sohvan ja telkkarin pyhän liiton purkaminen vaatii siviilirohkeutta. Tosin myös poikamiestyttöboksissani marjapuuronpunainen 50-luvun pikkusohva oli eteisessä, kirkkaanpunainen muovikuorinen mv-telkkari keskellä ruokapöytää.

Sohvamme tuijottaa kohti ovea ja avotakkaa, mutta sohvan ja takan väliin mahtuu koko olohuone, no, ainakin kaksi ja puoli metriä vapaata tilaa.

Perheen ns. päätelkkari on makuuhuoneessa, mutta ei sitä voi katsella vakivarustuksena keskellä parisänkyä nukkuvan lapsukainen.2:n unia häiritsemättä. Yleensä katsomme – jos katsomme – keskelle ruokapöytää nostetun läppärin näytöltä. Tai voihan sen nostaa myös sohvan eteen lapsukaisten IKEA-pöydälle. Joko tuli tutumpi perhepotretti?

Sohvalle istuminen on haastavaa, kun siinä tuppaa olemaan jos mitä ronaa.

Ihmettelen ettei Simpsonien sohva-gagista ole vielä nähty versiota jossa jokainen nypertäisi omaa i-, pardon, myPadiaan. Ja onko kukaan pistänyt merkille milloin perhe vaihtoi taulutelkkariin?