Neuvolameininkiä

En lakkaa koskaan ihmettelemästä miksi italialaisessa sairaalassa tai lääkärin vastaanotolla – julkisella tai yksityisellä – on mahdotonta ilmoittaa potilaille kutakuinkin tarkkaa aikaa jolloin vaivautua paikalle. Ilmotetaan muutamalle tusinalle pallomahalle että kätilö/gynekologi on paikalla kello kymmenen viisitoista, pistetään mammat käytävälle seisoskelemaan ja kutsutaan sisään sattumanvaraisessa järjestyksessä (vetävät hatusta: otetaan tänään ensin rakenneultrat, joohan).

Harakoille mennyttä työpäivää lukuunottamatta tämänpäiväinen neuvolakäynti oli myönteinen kokemus, lähinnä henkilökunnan inhimillisen otteen ja huumorintajun ansiosta. Huoneessa oli samanaikaisesti paikalla kolme hoitajaa ja gynekologi – ehkä jono olisi juossut nopeammin jos jokainen olisi vastaanottanut omassa kopperossaan, mutta… Edellisellä käyntikerralla täytetty potilaskorttini oli kadonnut, se oli joutunut aakkosjärjestyksessä italialaiselle mieluisempaan aakkoseen josta se ponnahti esille vasta uutta korttia (toivon mukaan) oikeaan paikkaan tai oikean paikan lähelle laitettaessa. Ultraäänen olisin voinut välttääkin, mutta sydänäänten kuuntelu ilman kaupanpäälliseksi tulevaa monitorikuvaa on ilmeisesti out. Medikalisaatiota. Jos kädessäsi on vasara, koko maailma näyttää yht’äkkiä naulalta.

Olen tyytyväinen siitä että päätin kokeilla julkista terveydenhoitoa, johon raskauden seuraamisessa luottaa maakuntamme äideistä vain 6%. Edellisessä raskaudessani kävin yksityisellä koska kaikki tekevät niin, maksoin itseni kipeäksi, ilman kuittia peräti, ja sain koko rahan edestä hoitoa vaivoihin joita minulla ei mielestäni edes ollut. Sairaalassa työskentelevillä lääkäreillä on useimmassa tapauksessa lisätyönä oma yksityisvastaanottonsa. Julkiseen terveydenhuoltoon luottavat äidit ovat joko liian köyhiä, tai jollain salaperäisellä tavalla selvillä tai ainakin aavistelemassa sitä ettei palvelun määrä, välttämättä laatukaan, parane maksamalla. Kuulumme mahdollisesti molempiin kategorioihin, mutta koska en ole halukas vastaanottamaan holhoavaan äänensävyyn esitettyjä suosituksia siitä minkä merkkistä foolihappoa (=mikä lääketehdas on maksanut viimeisen konferenssimatkan) minun on syötävä, yritän näyttää asiantuntevaa ja laatutietoista naamaa. Muutama lukiovuosina sairaala-apulaisena viettämäni kesä osoittautuu käyttökelpoiseksi lähteeksi josta ammentaa.

Kuvio sinällään on melko monimutkainen: lähete terveydenhoitajan tai gynekologin tarkastukseen, ultraääneen ja laboratoriokokeisiin haetaan omalääkäriltä. Lähetteen kanssa mennään sairaalaan tai yksityiseen laboratorioon jolta julkinen terveydenhoito ostaa palveluita. Valmiit laboratorioanalyysit kiikutetaan äitiyspoliklinikalle (tai gynekologin yksityisvastaanotolle) luettavaksi. Kotikaupunkimme sairaalan äitiys- ja gynekologinen poliklinikka lakkautettiin yhdessä synnytysosaston kanssa maakunnan terveydenhuollon edellisessä saneerauksessa. Varauksen jonkun toisen kaupungin sairaalan poliklinikalle voi tehdä onneksi läheisessä apteekissa, jos paikalla on internettiä käyttävä nuori farmaseutti.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s