Second hand

Jo kuvaamallani neuvolakäynnillä sain mukaani Anne Geddes -kuvilla koristellun pahvisen matkalaukullisen mainoskrääsää, uudesta turvallisesta perheautosta Pampersiin. Vauva- ja äitiyslehtien joukosta todellisena helmenä erottuu tuotantoministeriön (Ministero delle attività produttive) ja lelutuottajien yhdistyksen esite, joka valistaa vanhempia käytettyinä hankittujen syöttötuolien, pinnasänkyjen, rattaiden, turvaistuinten ja muiden tarpeellisten tai tarpeettomien lastenhoitotarvikkeiden vaaroista: mahdollisesti rikkinäisistä osista, vanhempien mallien norminvastaisuudesta, epähygieenisyydestä. Jopa italialaiset ystävättäreni oivalsivat esitteen koomisuuden, ja ymmärsivät suureen ääneen surkutella lapsiparkojaan muistellessaan yksittäisten varusteiden kiertomatkaa serkkuparvessa (Italian syntyvyys on Euroopan häntäpäätä, mutta meidän kaupunkimme on kyllä kantanut kortensa kekoon). Muutama kehaisi uutukaisena ostamallaan pinnasängyllä jossa ei tähän päivään mennessäkään ole kukaan nukkunut.

Ymmärrän allekirjoittaneiden motivaation, mutta silti olen lapsellisen ja vilpittömän hämmästynyt: kuinka pitkään voimme elää siinä kuvitelmassa että hyvinvoinnin on perustuttava talouskasvuun, ja talouskasvun siihen että tuotetaan koko ajan uutta roinaa?

Mainokset

3 responses to “Second hand

  1. Oletkos jo nahnyt meidan pampersin? Kuva loytyy jostakin pain blogiani

  2. Hyvä Katja,

    ehdottomasti olen samaa mieltä. Ihmettelin tässä, että voisinko käyttää tätä viimeistä blogiasi Mansikassa. Tosin en tiedä milloin se ilmestyy, koska on nyt muita hommia kertynyt ja on edessä sairaalareissullekin joskus marraskuun puolivälin jälkeen.
    Tai haluaisitko ehkä kirjoittaa jotain vartavasten Mansikkaan. Mansikan nettisivu on hätää kärsimässä,kun webmasteri sai tytön. Olen opettelemassa netisivujen tekoa. Saa nähdä, saisinko sellaisen aikaan vuoden vaihteeseen mennessä.
    Onnea Sinulle ja vointeja uutta perheenne jäsentä odottaessasi.
    Ritva ginipossu

  3. Olen nähnyt, se on hieno!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s