Joulukalenterin ykkösluukussa

sadetta, harmaata sadetta. Eilisissä toverin valmistujaisjuhlissa meni myöhään, ja koska univaje johtui Italiattaresta riippumattomista syistä, en raaskinutkaan aamulla pudottaa häntä lämpimältä futonilta kylmään maailmaan. Lapsen herättyä kävelimme käsi kädessä rautakauppaan ostamaan rautalankaa enkelinsiipiproggista varten, joka ikisen lätäkön kautta: perheen sääntöihin kuuluu että kumisaappailla saa mennä, kymmenen metriä kerrallaan määränpäätä kohti, välissä hetkeksi tiensivuun päästääksemme ohi peräämme kapealla kadulla jonoutuneet neljästä viiteen autoa.

Yahoon hiljaisella italiansuomalaislistalla on listattu asioita joista suomalainen ei luopuisi. Listat vaihtelevat melko klassisesta ja osittain Helsinki-Vantaan lentoaseman myymälöistäkin tutusta kesäyöt-kesäaamut-järvet-salmiakki-kännykkä-Fazerin sininen-ruisleivästä kodittomaan, kodinkieltävään tai maailmaan kotiutuneeseen ähhäh, minenkaipaa mittään, *kele –toteamukseen. Pohdittuani mahdollista koti-ikävää laadin oman listani siitä mistä suomalainen ei luopuisi (vaan on luopunut kuitenkin):

kirjasto
kauppahalli
päivän keitto + leipä ja voi

(Minulla ei koskaan ole ollut kesämökkiä, en erityisesti pidä suolattomassa järvivedessä uimisesta, joitakin kirkkaita, kylmiä, turpeenhappamia järviä nyt lukuunottamatta, ja jos totta puhutaan, syön mielummin tummaa suklaata. Italialainenkaan ei luopuisi kännykästään, no ei kuuna kullan valkeana.)

Ikävöin yhtä tiettyä tuulista kaupunkia ja tiettyjä ihmisiä, mahdollisesti omien ajan kultaamien muistojen ja muiden kertoman sekoitusta, vaarin ja tsaarin Stadia. Kaipauksen kohdekin muuttuu salakavalasti, eksyn uusiin kauppakujiin joiden kahviloissa huolitellut jakkupukutädit syövät kevyttä salaattilounastaan. Voin kieriskellä nostalgiassa tiettyjen graniittisten katukivien kohdalla, mutta samalla lailla huokaan ”oi kun ihanaa olla taas Roomassa” vaikken siellä koskaan ole asunutkaan – muutamaa parin viikon Gianicolon keikkaa lukuunottamatta. Suhtaudun kaupunkeihin yltiöpäisen tunteellisesti, riippumatta siitä onko suhteeni niihin ollut pitkä ja vakava vai lyhyt flirtti 🙂 Haikeita huokauksia herättäviä vanhoja rakastettuja ovat Tukholma ja A’dam, Lontoossa on jotain ihanan kotoista, New Yorkissa on elelty ainakin muutaman kirjan ja leffan verran. Kaiken kaikkiaan jossakin Kaupungin viidestäkymmenestä elokuvasalista vietetyt iltapäivät ovat omiaan sekoittamaan oman eletyn elämän muiden lavastamaan fiktioon.

Valkosipulihapankaalia tekee toisinaan mieli, sitä syödään varastoon Suomessa käydessä, samoin ruispuikuloita. Ulkosuomalaisruuanlaittoon suolainen tanskalainen (Lurpak) tai ranskalainen (President) voi menettelee, ja jos kaupasta saa kreikkalaista jogurttia voi sitä käyttää kaikenmaailman kermaviilien korvikkeena. Suomea voi onneksi lukea ja puhua päivittäin, kotona on Italiatar jolla juttu luistaa, ja sitten on nämä Skypet sunmuut. Uudesta kodista olen kuitenkin oppinut rakastamaan eri vuodenaikojen tuoksuja ja makuja, ja nyt jo joulukin tuntuu joululta, vaikka lumetonna. Jouluseimi kotiin ja studiolle pitäisi jo rakentaa, samoin ne siivet kahdellekymmenellekolmelle pikkuenkelille…

Advertisements

4 responses to “Joulukalenterin ykkösluukussa

  1. Maksalaatikkoa!

    Kunnon xylitolpurkkaa, josa olis oikeestikin xylitolia.

    Kunnon leipää, vaikka täällä kyllä saa suomalaista fazeria.

  2. Olen käynyt ehkä viikko sitten ensimmäistä kertaa kurkistamassa keskustelupalstaa. Ajattelin toki rekisteröityä, mutta salasaa valitessani iskikin väsy ja ahdistus, kun kurja MSN haukkui jokaista yritelmääni liian helpoksi. Liikaa salasanoja ja PIN-koodeja, kovalevy täynnä. Samasta kurjasta syystä en ole vielä kommentoinut Ruggin blogia, pitäisi muka rekisteröityä Splinderiin, blääh…

    Jonain päivänä kyllä ryhdistäydyn 🙂

  3. Hm, ruoista kaipaan ruisleipää, joten opettelen sen tekoa. Karkkia tai muuta harvemmin, lapset kaipaa irtokarkkivalikoimia.
    (mitä muuten tarkoittaa ankan ”kunnon xylitolpurkka”; sitähän on joka marketin hyllyillä???)

    Kaipaan maisemia, ihmisiä ja ennenkaikkea kieltä. Vaikka joka päivä sitä puhun, luen ja kirjoitankin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s