Heinillä härkien

Ensimmäisen jouluseimen tekijänä pidetään Pyhää Franciscusta, joka järjesti seimikuvaelman vuonna 1223 Grecciossa Umbriassa, kuvittaakseen evankeliumia latinaa hallitsemattomalle kansalle. Varhaiset seimet olivat kirkkojen tai ylhäisperheiden omaisuutta, 1800-luvulle tultaessa seimi oli yleistynyt jokaisessa kodissa. Henkilöhahmot on itse kunkin paikkakunnan käsityöperinteiden mukaan tehty puusta, paperimassasta, posliinista tai terrakotasta… ja nykyään tietysti muovista! Roomassa seimen tykötarpeita myydään Piazza Navonalla, Napolissa San Biagio dei librain ja San Gregorio Armenon kadut täyttävillä myyntikojuilla. Television uutislähetyksissä huomioidaan vuoden ajankohtaisia julkkiksia esittävät koomiset terrakottahahmot.

Jouluseimen henkilöt voi ostaa yhdessä tai erikseen: pakollisiin kuuluvat ainakin Maria, Joosef ja Jeesuslapsi. Aasia ja härkää ei mainita evankeliumeissa, vaan ne perustuvat Jesajan tekstiin: ”Härkä tuntee omistajansa ja aasi isäntänsä seimen” (Jes. 1:3). Yleensä seimessä on myös tähti majan tai luolan yllä, paimenille ilmestyvä enkeli sekä tietysti paimenet lammaskatraineen: napolilaisessa seimessä yksi paimenista nukkuu eikä kuule ilosanomaa, katalonialainen erikoisuus on el caganer, tarpeilleen kyykistynyt paimen. Loppiaiseksi Jeesuslasta kumartamaan saapuvat Itämaan tietäjät – tai kuninkaat.

Itäisen kirkon syntymäikoneissa Jeesuksen syntymäpaikkana esitetään luola, samoin Italian keskiaikaisessa taiteessa. Monissa seimissä syntymän näyttämö on talli tai kompromissi luolan ja tallin väliltä: luolansuuta edeltää rikkinäinen tallikatos, joka kontrastillaan osoittaa, kuinka jumalainen lapsi syntyi maailman köyhyyteen. Maalaustaiteessa Pyhän perheen taustana esiintyy toisinaan pakanallisen temppelin raunio, jonka taidehistorioitsijat ovat tulkinneet viittaavan Daavidin palatsiin. Aihe yleistyy 1700-luvun napolilaisseimessä ajankohtaisten arkeologisten löytöjen innoittamana.

Napolilainen jouluseimi voi saavuttaa kokonaisen kylän mittasuhteet. Syntymäluola katoaa toissijaisten näyttämöiden joukkoon; tärkeimpiin sivunäytelmiin kuuluvat paimenille ilmestyvä enkeli ja tavernassa ruokaileva väki – arvatenkin ne onnekkaat, joille oli sijaa majatalossa! Seimi kuvaa kansanelämää: tyypillisimpiä hahmoja ovat pyykkäri, kaivolta vettä hakeva neito, kalakauppias ja polttopuiden kerääjä. Kylää ympäröivään maisemaan kuuluvat lampi ja hanhia, kaivo ja silta. Seimikylästä voi myös löytyä kalatori, katusoittajia, lihakauppias, veitsenterottaja, hedelmäkauppias, sokea ja rampa. Loistokkaimmat seimet rakennettiin 1700-luvulla.

Pyhä Birgitta (1303-1373) näki ilmestyksessään Neitsyt Marian synnyttävän ekstaasissa Jeesuksen – jos pyhimys olisi joku neitsytmarttyyri, hymähtäisin, mutta ruotsalaisen aatelisnaisen yhdeksän lapsen otantaan saattaa hyvinkin mahtua myös yksi ekstaattinen synnytys 🙂 Myös pyhän Birgitan näyssä esiintyy syntymäluola.

Vanhojen latinankielisten tekstien kääntäjää, maisteri Päivi Salmesvuorta lainaten:

Valkoiseen viittaan pukeutuneen Marian seurassa oli arvokkaan näköinen vanha mies. Saavuttuaan luolaan he sitoivat sinne mukanaan tuomansa härän ja aasin. Lopuksi vanha mies asetti seinälle sytytetyn kynttilän, minkä jälkeen hän jätti Neitsyen yksin luolaan.
Synnytykseen valmistautuva Maria riisui kenkänsä, viittansa ja päähuivinsa. Tämän jälkeen tuleva äiti otti esille pienokaiselle varatut vaatteet: kaksi pientä pellavaista ja villaista kangasta sekä kaksi pientä liinaa vauvan pään peitoksi.
Valmistauduttuaan Maria polvistui rukoilemaan. Sitten hän nojautui seimeen sekä kohotti kätensä ja kasvonsa taivasta kohti.
Birgitta näki lapsen liikkuvan kohdussa ja samalla Maria synnytti silmänräpäyksessä.
Pojasta lähti suuri ja kirkas valo, joka peitti alleen kynttilän valon. Lapsen maatessa puhtaana kuului suloista enkelten laulua.
Neitsyt Maria tervehti vastasyntynyttään sanoen: ”Tervetuloa Jumalani, Herrani ja Poikani!”
Poika ojenteli käsiään jäseniään itkien, ja äiti otti lapsensa käsivarsilleen sekä lämmitti tätä poskellaan ja rinnallaan. Riemuitseva äiti oli täynnä hellyyttä.
Näppärästi Maria katkaisi napanuoran ja kietoi lapsen varovasti kapaloihin: ensin pellavaisiin ja sitten villaisiin. Kankaat hän sitoi naruilla jotka oli ommeltu villavaatteen reunoihin. Lopuksi tuore äiti kietoi pojan päähän pienet pellavaliinat.

Birgitan näystä ajan maalaustaiteeseen siirtyivät Marian kultatukkaisuus ja valoa hohtava lapsi maassa polvistuvan tai matalalla jakkaralla istuvan äitinsä palvomana. Valkoisen viitan asemesta Marialla on kuitenkin useimmiten sininen viitta ja punainen tunika.

Mainokset

5 responses to “Heinillä härkien

  1. Heinillä härkien ranskaksi, tunnetko?

    Entre lo boeuf et l’âne gris…

    Kiva kun kävit blogissani jättämässä ihanan italia-jutun ja nautinnolliset väristykset.

  2. Höh, joulutervehdykseni ei tarttunutkaan tänne ensimmäisellä kerralla. No,toivottavasti joulu oli lämpöinen!

  3. ”La Lecciso” ei uutisten mukaan saavuttanut suurtakaan suosiota seimen hahmona; vielä on toivoa! 🙂

  4. Paluuviite: P come presepe «

  5. Paluuviite: P come presepe : Arkitehti

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s