Nuorisomellakointia

Vaalinalusdebatissa silloin tällöin esiin noussut argumentti on nuorison tulevaisuususko tai sen puute. Kuulemma tämän hetken nuoret ovat ensimmäinen sukupolvi, jolla menee huonommin kuin omilla vanhemmillaan. Oireellista on myös se, että lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä olevat lasketaan edelleen nuoriksi. Roolit ovat kääntyneet: kun ennen lapset elättivät ikääntyvät vanhempansa, on nyt eläkeläisten vuoro auttaa lapsiaan. Turha edes mainita, ettei kaikkien eläke riitä siihen. Aikuistuminen ja omilleen pääseminen kestää mahdottoman kauan. 38-vuotiaan asianajajani tulot eivät riittäisi kelpuuttamaan häntä adoptioäidiksi; odotetun haikaran olisi syytä tulla pian.

Vaalidebatin lomaan sopivasti sijoittuneet pankin ja luotonantajan mainokset tukivat väittämää: ensimmäisessä luvattiin luottoa myös maksuhäiriöisille eläkeläisille ”mikäli haluat toteuttaa unelmasi tai auttaa rakastasi, vaikka jälkikasvuasi”. Toinen mainos tarjosi asuntolainaa myös epätyypillisessä työsuhteessa olevalle. Mietin mitä Ranskan mellakoista olisi tullut Italiassa, nousisivatko nuoret barrikaadeille? Onko Italiassa yhtään alle 26-vuotiasta joka pelkää työpaikkansa puolesta, vai ovatko kaikki jo nyt milloin tahansa erotettavissa työsuhteensa tyypillisen epätyypillisyyden vuoksi, töissä pimeänä tai päivähoidossa yliopistolla?

Mainokset

4 responses to “Nuorisomellakointia

  1. Mielenkiintoista nähdä, milloin ihmisten mitta tulee täyteen ja on noustava oikeasti barrikaadeille. Aina ihmiset ovat nousseet kun on tarpeeksi kuritettu.

  2. Petja Jäppinen

    Pistähän mulle mailisi… Olisi priva-asia

  3. Niinpä. Onhan se jokseenkin jännää, että käsitteet ovat nykyisin niin päällään. Nuoria ovat kaikki, jotka haluavat olla, aikuisia jo 16-vuotiaat, teinejä jo 10-vuotiaat (muuten ihan siis eräänkin Suomen Koululiikuntaliiton projketissa) ja sinkkuja 7kymppisetkin.

    Ja jossainhan vaan mättää, jos ihan aikuisten oikeasti aikuinen ja hyvin koulutettu ei pätevöidy adoptioon.

  4. Huh, joo, onneksi lapsia on siunaantunut omasta takaa, sillä eivät meidänkään tulot (määrältään & laadultaan) kelpaisi, asunnon neliöistä puhumattakaan! Parvelle sijoitettu makuuhuone on aivan liian matala, eikä vessassa ole vessaneteistä (antibagno)…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s