Jatkuvuuden suojelu

Imetyksen jatkumisen kannalta yksi vaikeimmista hetkistä on äiti-lapsiparin kotiutuminen sairaalasta, todetaan Leonardo Sperin toimittamassa teoksessa L’ospedale amico dei bambini.

Tuoreet vanhemmat, kaikki odotukset ylittävä 24/7 vastuu uudesta ihmisestä. Väsymys, hormonimyrsky, masennus ehkä, mukana paketti urbaanilegendoita, ostakaa sitä Tuttelia valmiiksi kaappiin, huolehtiva isovanhempi soittaa ja kysyy riittääkö maito, hänellä ei riittänyt. Epäilys on kulttuurista, epäilyksen siemenen on ehkä kylvänyt väsynyt pahantuulinen kätilö tokaisemalla ettei tuollaisilla lättänänneillä imetetä, tai sairaalassa tehdyn syöttöpunnituksen laihanlainen suoritus. Oliko äitiyspakkauksessa tuttipullo? Milloin on ensimmäinen neuvolakäynti? Vauva itkee, ei halua nukkua suloisessa nallekuosiin somistetussa pinnasängyssään, nälkähän sillä, tai koliikki. Sairaalan henkilökunta on antanut mukaan laatikollisen ”informatiivista” materiaalia, jonka tekstimainonnassa kerrotaan merkin x uuden entistä paremman tuttipullon vähentävän tutkitusti koliikkia. Yön pimeinä tunteina lämpiää lisämaito vesihauteessa kattilassa, elleivät sukulaiset ole jo huomaavaisesti antaneet lahjaksi pullonlämmittäjää. Kuin antaisi dildon sulhaselle, siltä varalta ettei hääyönä ota eteen.

Vauvamyönteisyyssertifioiduissa italialaissairaaloissa jatkuvuutta on pyritty turvaamaan sairaalan omalla imetysneuvontapisteellä, tai mahdollisuudella rekisteröidä lapsi omalääkärin asiakkaaksi jo ennen kotiinlähtöä. Valitettavasti lääkärit eivät aina tiedä imetyksestä riittävästi, jos ovat lukeneet aiheesta puoli sivua tenttiin kolmekymmentä vuotta sitten. Pulloruokinnan valtavat edistysaskeleet ovat tutumpia, sillä Nestlén kaveri hiirimattoineen käy vastaanotolla joka viikko. Imetystuki on valtaosaltaan vapaaehtoistyötä.

Mainokset

One response to “Jatkuvuuden suojelu

  1. Minä sanon aina tuoreille äideille, että huolehdi, että osaat imettää ainakin istuallaan ja kyljelläsi ennen kuin lähdet sairaalasta. Tämäkään ei ole mitenkään itsestäänselvää.

    En tajua, kuinka sairaala voi lähettää esikoisensa saaneita äitejä kotiin ilman, että he ovat saaneet kunnon imetysohjausta.

    Itselleni imetystukilistan FAQ ja Ritva Kuuselan kirjat olivat pelastus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s