Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

Italiattaren koulutie kulkee lehtikioskin ohi, ja usein koulumatkalla silmäilen lööppejä, lehteä kuitenkaan ostamatta: liikenneonnettomuuksia, veritekoja, työtapaturmia. Keskiviikkoaamun uutiset koskettavat henkilökohtaisesti; tuppulalainen päiväkoti poliisitutkinnassa, lapsille annettu rauhoittavia. Huolestun, vaikka tilannetta harkitessa totean huojennuksen ja ironian sekaisesti ettei meidän poikamme vaikuta rauhoittavien vaikutuksen alaisena olevalta, leipomon myyjätär vahvistaa että lapset joiden virtsanäytteestä lääkettä on löytynyt ovat iältään kaksi-kolmevuotiaita (lehtimiehet käyttävät sanaa asilo surutta sekä alle kolmevuotiaiden päiväkodista että yli kolmevuotiaiden scuola dell’infanziasta), okei, ei Italiatarkaan vaikuta rauhoittavia napsivalta, anzi…, jo on perkule että päiväkodissa saa pameja mutta maternassa ei, selviää myös ettei lehtijutussa mainita päiväkodin nimeä. Hyvä kun en ostanut. Tuppulassa on asukkaita kolmisenkymmentätuhatta, kaksi suurempaa päiväkotia, molemmat yksityisiä. Toinen niistä näyttää päiväkodilta, toinen autotallilta joka on kipsilevyisillä väliseinillä kanakopitettu päiväkodiksi, arvatkaa kummassa Huhtipoika viettää aamupäivänsä. Kuljen vielä piazzan kautta varmistamassa gossipia paremmin seuraavalta taidekäsityö- ja matkamuistokaupan myyjättäreltä ettei kyseessä ole Huhtipojan päiväkoti. Epäillyt ovat syyttömiä niin kauan kunnes syyllisiksi todetaan. Kuinka monella äidillä on ollut valinnanvapaus aamulla soittaa tehtaaseen: en tule töihin, päiväkoti poliisitutkinnan alaisena? Autotallipäiväkoti avaa ovensa viideltä aamulla, ja lapsen voi tuoda yöpuvussa.

Italian oikeisto on yleensä kannustanut äidit kotiin, isälle verohelpotus ylitöistä -perhepolitiikkaa, vasemmisto vaatii lisää päiväkoteja. Minun poliittisessa manifestissani julkista, valvottua, tulotason mukaan hinnoiteltua päivähoitoa tarvitaan, mutta silti äidille – vanhemmalle – tulisi antaa mahdollisuus valita. Kaikkea työtä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua itsensä toteuttamiseksi, entä jos viidensadan kuukausipalkasta joutuu maksamaan sataviisikymppiä päiväkotiin jotta perheellä olisi kolmesataaviisikymmentä euroa enemmän käytettävissä kuukaudessa, viemään ripeästi äidinrinnasta vieroitetun kolmikuisen hoitoon pyjamassa viideltä aamulla ikuisesti kiitollisena siitä ettei menettänyt työpaikkaansa raskauden tullessa ilmi, kolmesataaviisikymppiä miinus kuukaudessa korvikkeeseen menevät rahat, hoitoon autotalliin jossa kuuleman mukaan annetaan lapsille pameja.

Dioksiinia on löydetty Campanian puhvelinmaitomozzarellan jälkeen myös juustoista Taranton liepeiltä. Televisiossa haastatellaan juustontuottajaa, joka oli laiduntanut lampaitaan melonipelloilla tehtaanpiippujen katveessa. Lampaiden syömät melonit olivat pelloille hylättyä loppusatoa, mutta tuskin niitä lampaille viljellään. Vietän iltani työmaaturvallisuuskurssilla ja onnekseni vältän uutiset jossa korkea dioksiini mitataan myös tarantolaisäitien maidosta, hätiin saapuvat asiantuntijat jotka kertovat että siitä huolimatta on parempi imettää kuin jättää imettämättä, mutta uutisen ja asiantuntijarauhoittelun välissä on jo kylvetty epäilyksen siemenet, mahdollisesti hyvää tarkoittaen ehdotettu rekkalasteittain ilmaista korviketta myrkytetylle väestölle. Olen vihainen, helvetin vihainen, en ole antanut kenellekään lupaa myrkyttää maitoani, lämmintä, konkreettista rakkautta lastani kohtaan.

Unohdan päivähoitopolitiikan ja pamit hetkeksi työmaaturvallisuuskurssilla luennoitsijan saapuessa paikalle myöhässä, hän on käynyt dokumentoimassa työmaan jossa on tapahtunut onnettomuus, niitä on tapahtunut maakunnassa kolme samanaikaisesti, tikkailta pudonnut puhelinasentaja on teholla. Vähän väliä luennoitsija joutuu keskeyttämään vastatakseen puhelimeen, puhuu carabinierien kanssa, antaa lisäselvityksiä. Italiassa kuolee työtapaturmissa kolmesta neljään henkeä vuorokaudessa.

Torstaiaamuna koulutiellä silmäilen jälleen lööppejä: puhelinasentaja putoaa tikkailta, lyö päänsä katuun ja kuolee. Minusta tuntuu että olimme jo tuttuja.

Mainokset

3 responses to “Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

  1. Italialainen työturvallisuus vaikuttaa olevan huonommissa kantimissa kuin suomalainen (kukaan ei ole pitkään aikaan kuollut töissä tikkailta putoamiseen), vaikka Suomessakin tapahtuu joka päivä työsuojelurikkomuksia. Rikkomuksiin, joista vakavissa tapauksissa voi aiheutua työntekijän kuolema, on usein syynä työnantajan välinpitämättömyys työsuojeluasioissa ja usein firmassa ei ole ketään henkilöä, jonka pääasiallisena vastuuna kyseiset asiat ovat. Uutisissa oli vasta, että Suomen valtion tukemaa työsuojeluorganisaatiota karsitaan, mikä tarkoittaa työsuojelutarkastajien radikaalia vähenemistä, mikä puolestaan tulee näkymään piikkinä työtapaturmatilastoissa. Pitkällä tähtäimellä valtion menot pienenevät, mutta verorahoissa suomalaiset tulevat maksamaan työtapaturman vuoksi eläkkeelle joutuneet työntekijät.

  2. Siinäpä oiva läpileikkaus Italian suurimmista ongelmista.

    Ja hieman otattaa hernettä nenään, kun kuulee suomalaisten menettävän käsitystä siitä, mikä yhteiskunnassa on oikeasti tärkeää. Kun on nähnyt, miten asiat voi TOIMIA, ja miten ne EI TOIMI, harmittaa, että leikitään säästämistä.

  3. Minusta päivähoito oikeutta pitäisi oleellisesti rajoittaa.

    Olen ehdottanut että lapsilisiin voitaisiin ottaa malli, jossa lapsilisä olisi ensinnäkin verotettavaa tuloa, mutta laskettaisiin niin, että se olisi ensimmäisestä lapsesta 27% vanhempien tuloista. Toisesta se olisi 25% mutta seuraavasta ei mitään, ja neljännestä saisi veron korotuksen.
    Periaate olisi että 6 lapsisella perheellä ei olisi muuta syötävää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s