Bibliofiilin tunnustuksia

Yksi yksittäinen suomalaisen elämänmenon asia, jota Italiassa olen kaikkein eniten ikävöinyt, on kirjasto. Sitä on vaikea selittää, kun tuppulalaiset ovat ylpeitä omastaan vaikkei kukaan siellä käy, no, onhan siellä muutamia korvaamattoman arvokkaita ja harvinaisia vanhoja niteitä, muttei sellaista ihmisten käyttökirjastoa. Yritän välttää olemasta karkea, vaikka ensimmäinen mieleen tuleva lausahdus olisikin että arvaa minne voit tunkea sen vanhan niteesi. Helsingin Kaupunginkirjasto on jotakin aivan ihanaa, jotain sellaista eivät Italiassa osaa kuvitellakaan ellei sitten kommarien Bolognassa. Läjäpäin kirjoja, lehtiä ja äänitteitä ihan ilmaiseksi, nettihausta voi etsiä ja tilata. Jos ei Kaupunginkirjasto riitä, voi mennä rellestämään Rakennustaiteen museoon, Valtsikaan tai SKS:n etnografiselle. Stoasta olen kanniskellut lasten- ja äänikirjoja, Rakennustaiteen museosta Hassan Fathyn Natural Energy and Vernacular Architecturen. Ymmärtävätköhän sosiaalidemokraattisen Muumilaakson asukkaat onneaan?

Minusta on mahdottoman, tolkuttoman väärin että kirjat täytyy ostaa jotta niitä voi lukea, ja että jotkut perheet joutuvat tosissaan valitsemaan ostaako kirjoja vai leipää. Paikallisintelligentsia valittaa ettei nykyään lueta, vaikka historiallisessa perspektiivissä katsottuna nykyitalialaiset kuuluvat ensimmäisiin lähes sataprosenttisesti lukutaitoisiin sukupolviin. Italialaiset lukevat keskimäärin yhden kirjan vuodessa, kertoo tilasto. Ne nuoret, joiden kotona ei olla luettu eivät itsekään hakeudu kirjojen pariin. Tästä pitäisi kai kunnallispolitiikassa tapella, jos nimenomaan lasten- ja nuortenkirjoja, vaikka naapurikunnan kanssa yhteiseen kirjastoautoon. Utopiaa on vaikea selittää niille jotka eivät ole omin silmin nähneet ja kokeneet, sormeilleet hyllymetreittäin dinosauruksia ja intiaaneja, merirosvoja, kaappareita, ufoja ja puutarhanhoitoa, dekkareita ja kulttuurihistoriaa, Atlantin ylitystä kaislaveneellä.

Mainokset

5 responses to “Bibliofiilin tunnustuksia

  1. Juu, täällä väki repesi mahtavaan nauruun kun sekoitin sanat ”kirjahylly” ja ”kirjasto” yrittäessäni sanoa, että olemme etsineet kirjahyllyä. ”Hahhahh, kirjastoa täällä on etsitty jo sata vuotta – jos löydät, kerro meillekin!”

  2. Ihan samaa asiaa kaipaan minakin taalla saapppaankorossa! Olen kotoisin Aleksis Kiven syntymapitajasta ja kuntamme ylpeys (ja lahestulkoon ainoa nahtavyys ) onkin kirjasto. Taalla meidan tuppukaupungissa on pieni kirjaston tapainen. Se on lapsille avoinna muutamana paivana viikossa klo 10-12. Arvaat kylla missa kaikki lukutaitoiset ipanat juuri tuohon aikaan paivasta ovat! Giovinazzosta, naapurikaupungista,joka on todella pieni, ihastuttava 11000 asukkaan kyla, loytyy asukkaiden omatoimeliaisuuden vuoksi vapaaehtoisperiaatteella toimiva kirjasto. Sielta meille haetaan muumit, pepit ja Paatalot…selvalla italian kielella.
    Onneksi pojan ala-asteella on koulun oma kirjasto, josta saa myos lainata kirjoja, myos 4-vuotiaalle pikkuveljellekin.

  3. Heippa, ja hyvaa lomaa teille!! Me tulimme myös Suomeen, ja huomenna ryntaamme kirjastoon- ihanaa!

  4. Mullekin aikoinaan esiteltiin ihmetellen kirjastoa yhdessä lukuisista Italian pikkukylistä pitkän jankkauksen jälkeen. Kun sitten pääsin tyhjään ja ikkunattomaan huoneeseen, joka takaseinää koristi isokirjahylly vanhoilla ruskeilla kirjoilla täytettynä meinasi itku päästä. Onhan se tosin ymmärrettävää, sillä ”Biblioteca”:ssa säilötään vain raamattuja : ) Libreriasta oikeat kirjat saadaan…

    Suomen kirjastoissa tulee välillä lähes hysteerinen tila kun löytää satoja ihania ja mielenkiintoisia teoksia jos vain jotenkin ehtisi lukea kaikki.

    Leppoisaa lukulomaa!

  5. Niin tuttua! Suomilomani vakikohde on kirjasto. Tälläkertaa lainalistalle pääsivät vain lasten videokasetit, olisin mieluusti viihtynyt pitempäänkin jos poika olisi antanut rauhan eikä kailottanut mammaa kirjaston hiljaisuudessa. Aion kyllä lähiaikoina käydä myös täällä paikallisessa kirjastossa tutustumassa uusittuun lasten osastoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s