Tuoreessa lastussaan jl pöyhäisi pinkkiä kasaa, jota aiemmin olivat pöyhineet jo Telegraph ja lehden siteeraama Sue Palmer kirjassaan Toxic Childhood. Teesi on suunnilleen tämä: tytöt ehdollistetaan vaaleanpunaiseen väriin, jonka jälkeen heille kelpaa mikä tahansa roina, kunhan se on pinkkiä. Loistavia uutisia Gazzetta dello Sportille, Barbapapàlle ja Palermon jalkapallojoukkueelle. Vitsit sikseen, minä uskon ettei väri naista pahenna mutta totta puhuen, kun lelukaupassa tai joulunalusaikaan television mainoksissa katsoo millaista roolimallia tarjotaan pinkkiin kuoreen pakattuna, niin se vetää kyllä hiljaiseksi.
Tyttäreni on kokopinkki, ollut noin kolmevuotiaasta eli koko scuola maternan ajan. Nyt alkaa hellittää. Viiteryhmään eli niihin pinkkeihin keijukaisiin kuuluminen oli tärkeää, ja miehen kanssa kutsuimmekin kaikkia kolme viiva kuusivuotiaita naisenalkuja yleisnimikkeellä winx. Vaatteista en ole ollut kovin huolissani, lähinnä helpottunut siitä että pinkit voi pestä samassa koneessa punaisen kanssa ilman että ne siitä värjäytyisivät 😉 mutta lelujen suhteen olen ollut krantumpi: c’mon, pinkki hella, kattilat, pölynimuri, meikit, pesukone, edessä loistava tulevaisuus! Olen ollut kriittinen myös ystävien lapsille ostettujen lahjojen suhteen: kaikille puuvärejä, muovailuvahaa, palikoita ja kirjoja sukupuoleen katsomatta. Ei ole ainakaan minun syyni, jos isona haluavat tanssimaan narustringeissä TV-visailun välikevennykseen.
Huhtipoika kutsuu vaaleanpunaista väriä siskon nimellä, samoin kuin punainen on Pai, keltainen Laa-Laa, vihreä Hipsu ja violetti Tiivi-Taavi. Totta puhuen hän sekoittaa vielä tumman violetin perimiehekkääseen tummansiniseen, eikä todennäköisesti ole huomannut Tiivi-Taavin homoutta.
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 
Olen seurannut ennen ja jälkeen oman kirjoitukseni nettipalstakeskustelua aiheesta ja tullut sellaisiin ajatuksiin, että jotkut (tyttö?)lapset oikeasti vain tykkäävät pinkistä. Mutta kaikki eivät, ja heidän kannaltaan on kurjaa, jos tarharyhmässä kaverit laukovat muun värisistä vaatteista asenteellisia kommentteja ”et sä voi olla tyttö, kun toi on poikien väri”.
Toisaalta muistan, kuinka teini-ikäisenä oma lempivärini oli (valkoisen ohella) ehdottomasti sininen ja aina siis myös pukeuduin siniseen. Näytin kalvakalta vaaleansinisessä ja tummia värejä kartoin. Onneksi olen aikuisena huomannut, että punainen sattumoisin pukee minua paremmin!
Kolmonen (siis meidän kaunis poika) on menossa tyttökaverin synttäreille, ja pohti ensimmäisenä lahjavalintana barbia. Poikakaverille lahjaa valittaessa olisi kyllä suunnannut autohyllyjä kohti. Kompromissinä päädyimme pikkuotukseen, tosin nämä Littlest Petshopit taitavat nekin olla enimmäkseen tytöille suunnattuja. Kolmonen ei valinnut otuksista vaaleanpunaisinta hörhöä 🙂 vaan terhakan mustapilkullisen koiran.
Voiko näistä asioista päätellä jotain? En tiedä… mutta ainakin varmasti yritämme äiteinä tarjota lapsillemme mahdollisuuden rooliajattelun ulkopuolellekin. Tärkeintä lienee antaa lapsen tuntea olevansa hyväksytty, haluaa hän sitten asettua perinteisten roolien sisä- tai ulkopuolelle tai vaikka jonnekin välimaastoon.
Paluuviite: Mistä on pienet tytöt tehty : Arkitehti