Energiaviikon tiukkaan asiatekstiin täytyy välillä vetää kevyempi kerros.
Suomalaisia blogeja lukevalle on tännekin asti kantautunut tieto miehestä, joka ei ole neljään vuoteen saanut piparia, ja siitä hän on suivaantunut.
Toivottavasti uutinen ei vuoda Italian mediaan; siitä voisi seurata paniikki, sillä täällä jokaisen ilman piparia jääneen haavekuva on, että ainakin Suomessa saisi. Tai ruotsinlaivalla. Toisin kuten Suomessa ehkä luullaan, Italiassakin on entistä helpompi saada, ainakin kuulopuheiden mukaan.
Poikalapsen äitinä olen tietenkin huolissani siitä, miten poika tulisi kasvattaa että hän saisi, että ymmärtäisi pyytää, ettei ottaisi jos sanotaan ei. Keskeiset sosiaaliset taidot ainakin ovat jo nupullaan.
Olen varovaisen optimistinen; Huhtipoika on niin vaalea, että hän tulee saamaan Italiassa, ja niin italialainen että saa Suomessa. Kovin pitkää miestä hänestä ei näillä geeneillä kasva, mutta se on aivan toissijaista, sillä pipari sijaitsee keskimäärin alle metrin korkeudella maanpinnasta.
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 
On se näin äitinä hyvä huomata, että omat pojat ovat matkalla oikeaan suuntaan: naistennaurattajia löytyy meidänkin perheestä ja tässä on saanut Kolmosen kanssa olla anoppiehdokkaana jo useamminkin. Ja kun viitekehys vaihtuu, aina löytyy uusi ihana tyttö parhaaksi kaveriksi… Hiukan vain pelottaa ensi syksyn koulun alku – tässä maassa kun ei kouluikäinen saa olla ystävä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa, muuten on auttamattomasti tuomittu kiusatuksi.
Täällä pohjoismaissa yhteiskunnan on autettava puutteenalaisia. On aivan loogista että tämä ajattelu leviää kaikille elämän osa-alueille. Nuoremman polven miehet kuvittelevat tasa-arvon koskevan myös itseään. Yhteiskunnan syyttämistä omasta menestymättömyydestä ei pidetä enää epämiehekkeenä vain naisille varattuna oikeutena.