Central Park

Central_Park

Maria hehkutti retkeään Keskuspuistossa, ja paitsi että herätti minussa nostalgisen kaipuun NY:n kirpeisiin syysaamuihin, juttu innoitti minut kaivamaan esiin kirjoittamani artikkelin arkkitehtiopiskelijoiden 1992 toimittamasta matkaoppaasta Itärannikolle.

Central Park on ihme. Se on ihme, koska se on suunniteltu keskuspuistoksi kaupungille, joka ei vielä ollut saavuttanut nykyisiä mittojaan. Sen suunnittelijat ennakoivat liikennejärjestelyissään autot, vaikka elettiin vielä hevoskärryjen aikaa. Kaavamuutoksen sai aikaan yhteisöstä noussut puistoliike; lämpäreen ostaminen maksoi NY:n kaupungille enemmän kuin koko Alaskan osavaltio liittovaltiolle muutamaa vuotta myöhemmin. Se on pysynyt puistona, vaikka vähemmästäkin on tapettu kunnanvaltuutettuja.

S’il vous plait, arkitehdin riimittelyä seitsemäntoista vuoden takaa:

***

Central Park on noin 3,6 km pitkä ja 750 metriä leveä vihreä vyöhyke keskellä Manhattanin saarta. Se on Yhdysvaltojen ensimmäinen suunniteltu julkinen puisto ja tärkeä virkistäytymispaikka newyorkilaisille. Puistossa järjestetään monenlaisia tapahtumia ja konsertteja. Paitsi niitä seuraamaan, newyorkilaiset saapuvat puistoon lounastunnille, hölkkäämään, ulkoiluttamaan koiraa tai aamuvarhaisella kiikaroimaan lintuja. Puiston käyttäjistä tehty tutkimus osoittaa niin ikä- kuin rotujakauman vastaavan kaupungin asukkaiden jakaumaa yleensä. Sukupuolijakaumassa naiset ovat aliedustettuja (40%), minkä syyksi on epäilty naisten halua välttää julkisia paikkoja, mutta todennäköisempi syy kuitenkin on naisten vähäisempi vapaa-aika. Kaupunkilaisten lisäksi Central Park kiinnostaa myös turisteja.

Puiston erottaa kaupungista matala muurattu aita ja sen sisäpuolella reunakasvillisuuden vyöhyke, joka muodostaa aaltoilevan vihreän muurin ja vaimentaa kaupungin hälinän. Sisään kuljetaan koristeellisista porteista. Ne ovat kaikki erilaisia ja nimettyjä, mm. Girl’s gate, Woodmen’s gate. Portit ajoittuvat City Beautiful Movementiin, kuten myös puiston nurkissa olevat liikenneympyrät. Alkuperäiset amerikanjalavakujat puistoa sivuavilla kaduilla ovat osittain tuhoutuneet; kaikkein parhaiten ne ovat säilyneet 5th Avenuella. Puiston alueista pastoraaliniittymaisemaksi suunniteltu Sheep Meadow on suosittu piknikpaikka. Great Lawnin keskellä punnertajat ja frisbeen heittäjät esiintyvät reunoille asettuneille lekottelijoille. Reservoir, suuri vesiallas, on hallitseva kooltaan, mutta ei ehkä niin kiinnostava kuin muut lammet, joiden rantaviivat jäljittelevät enemmän luontoa. Lammissa esiintyy monia kalalajeja: karppeja, kultakaloja ja eksoottisempiakin, pitovaikeuksien takia vapauteen päästettyjä lemmikeitä. North Meadow ja Heckscher Ballfield ovat puiston tärkeimmät urheilukentät.

New Yorkin kasvua ennakoiva ruutukaava valmistui vuonna 1811. Alkuperäinen suunnitelma sisälsi vain muutamia pieniä puistoja. Kaupungin kasvu oli lähtenyt voimakkaaseen nousuun ja New Yorkista oli tullut merkittävä siirtolaissatama Uudella mantereella. Aikakauden ihanteet olivat ristiriidassa kasvavan suurkaupungin kanssa. Toisaalta puutarhakaupunki-ideaalin ja demokratiaunelman, toisaalta taloudellisten realiteettien lapsena syntyi puistoliike vaatimaan muutosta suunniteltuun kaavaan. Luonnolla sinänsä oli positiivinen moraalinen arvovaraus, johon vedottiin, kun haluttiin johdattaa työläiset puiston siimekseen mielummin kuin etsimään elämän sisältöä kapakoista. Taloudelliset perusteet lupasivat virkistäytymismahdollisuuksien myötä työtehon kasvua ja puiston välittömässä läheisyydessä sijaitsevien tonttien arvonnousua. Kansansivistäjät uskoivat puiston opetukselliseen arvoon; arboretumit ja eläintarhat kertoivat aikakauden kasvavasta kiinnostuksesta luonnontieteisiin. Lisäksi puistoa perusteltiin terveydellisistä ja esteettisistä syistä. Lopulta kaupunki lunasti Central Parkin alueen, joka oli jo kaavoitettu toisiin tarkoituksiin. Hanke oli kallis, kalliimpi kuin koko Alaskan osavaltio, jonka Yhdysvallat osti Venäjältä muutamaa vuotta myöhemmin. Alue oli kallioista ryteikköä ja soistunutta maata, jonka taloudellinen merkitys rakennusmaana oli vähäinen ja jolle levittäytyivät kaupungin laidalle spontaanisti syntyneet hökkelikylät. Kylien asukkaat elättivät itseään liimankeitolla ja viinanpoltolla. Kurjuus herätti inhoa ja kauhistusta kunnon kansalaisissa, ja julkisuudessa epäiltiin, että asukkaat säästyivät kulkutaudeilta ainoastaan koska edes sairaudet eivät tohtineet saapua tuohon löyhkäävään slummiin. Puistoksi suunniteltu alue vaikutti ylimitoitetulta aikana, jolloin New Yorkin kaupunki peitti ainoastaan saaren eteläkärjen. Central Parkista tuli ’central’ kaupungille, joka osin oli olemassa vasta piirustuslaudalla.

Puiston suunnittelusta järjestettiin kilpailu, jonka voittivat ”Greensward” -nimisellä ehdotuksella myöhemmin Amerikan maisemasuunnittelun guruna tunnettu Frederick Law Olmsted ja englantilaissyntyinen arkkitehti Calvert Vaux vuonna 1858. Suunnitelman voimana oli ja on vieläkin liikenteen lajien erottaminen ja poikkisuuntaisen liikenteen vetäminen omiin kuiluihinsa. Kaikissa muissa suunnitelmissa liikenne oli pirstonut puiston useaksi erilliseksi mitättömyydeksi. Eritasoliikenne säilytti nerokkaalla tavalla puiston yhtenäisyyden, ja liikennekuilut kätkettiin istutuksilla, jotka häivyttävät vieläkin autoliikenteen melun ja pakokaasut. Suunnittelijat noudattivat 1800-luvun puutarhasuunnittelun ihanteita, joissa maisemtyypit jalostettiin ”luonnonmukaisemmiksi kuin luonto”.  Soistuvat painanteet puhdistettiin lammiksi ja kallioisille alueille sijoitettiin pittoreskeja metsiköitä, joista esimerkkinä Ramble, joka nykyään vetää puoleensa lintujen tarkkailijoita. Muita Central Parkin maisematyyppejä olivat niitty, ruohokenttä ja puistomaa, ihmiskäden muokkaama aluskasvillisuudeton lehtimetsä. Tiet ja polut suunniteltiin kiemurteleviksi. Puistopromenadi, Mall, oli ainoa geometrisen suora akseli, joka suunniteltiin kaupunkikulttuurin sosiaaliseksi näyttämöksi, paraateja varten sekä johdattamaan kulkijat syvemmälle puistoon. Vastavalmistunut Central Park oli menestys. Se aloitti julkisten puistojen rakentamisen aallon kaikissa nuoren kansakunnan suurimmissa kaupungeissa ja työllisti Olmstedin loppuelämäkseen.

Central Parkia ovat muokanneet eri aikakausien ihanteet ja sosiaaliset muutokset. Puistoon on rakennettu 1930-luvulta lähtien luistelurata ja useita urheilukenttiä. 1960-luvun ilmiöihin kuuluivat toisaalta happeningit ja konsertit, toisaalta aikakauteen liittyvä maailmanlaajuinen talouskasvuhybris ja välinpitämättömyys; hallitsematon kova käyttö kulutti puistoa, kertakäyttöfilosofia ajoi säästöihin kaikessa mikä vaatii huoltoa ja ylläpitoa. Välinpitämättömyyden merkit alkoivat nopeasti näkyä eroosiona ja joka paikan peittävinä graffiteina. Puisto muuttui luotaantyöntäväksi ja rikollisuuden määrä kasvoi. Puiston maine vaarallisena paikkana on peräisin tuolta ajalta, ja vaikka se myöhemmin on rauhoittunut, iltapäivälehdet tarttuvat vieläkin kärkkäästi vähäisempäänkin puukotukseen. Central Parkin mittavat kunnostustyöt aloitettiin 1970-luvulla, ja nykyisellään puisto on saanut takaisin paikkansa New Yorkin yhteisenä pihana.

Itärannikko. Arkkitehtuuriopas Boston – Washington. Julkaisija Arkkitehtiopiskelijat 1992 (painos 700 kpl).

Mainokset

2 responses to “Central Park

  1. No mutta kiitos arkitehti! Kaiken tämän uuden tiedon valossa täytyy yrittää ehtiä vielä palaamaan puistoon, vaikka tästä aamusta alkaakin kova työputki, joka oikeastaan päättyy vasta paluulentoon. Jospa jossakin välissä ehtisi…

  2. Mahtavan hienoa, että jaoit artikkelisi meille lukijoille, kiitos!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s