Joulutraditiokriisi

Meillä on jo vuoden pari ajan joulu ollut vähän persiillään.

On jokseenkin turhauttavaa vääntää stressissä erilaisia laatikoita joita kukaan ei syö, ja niinpä niin kauan kun anoppi eli, nakitin koko joulun hänelle. Win-win-tilanne. Mutta nyt meitä on vain neljä, eikä edes sitä lähisukua jonka luokse voisi rantautua pitkään pöytään. Hengästyneenä kuuntelen kummitätien selostusta täytetystä pastasta ja piiraista, joita heiltä on tilattu kahden-neljänkymmenen illallisvieraan voimin syötäviksi.

Eli siis: mitä aattona pöytään?

Pitkän pohdiskelun ja olemattomien esivalmistelujen jälkeen olen päätynyt napolilaisen aattoaterian linjoille: ei lihaa, vain vihanneksia ja kalaa. Painelin aattoaamuna kalakauppaan tarkistamaan josko vielä jotakin saa, ja jo vain: ostin valmiiksi liotetun baccalàn (suolattu turska, erotukseksi stoccafissosta eli kapakalasta), simpukoita (vongole), jotka äyriäisiin kuuluvien scampien kanssa joutavat tomaattikastikkeeseen. Secondona sitten se suolakala ja friteerattuja kasviksia (kesäkurpitsaa, munakoisoa ja kukkakaalia vehnäoluesta, vehnäjauhoista ja munanvalkuaisvaahdosta tehdyssä frityyritaikinassa), sekä peräti kolmea sorttia salaattia contornoksi: Suomessa italiansalaatin nimellä syötävää venäläistä salaattia eli insalata russaa, pääasiassa kukkakaalista koostuvaa insalata di rinforzoa ja rosollia, josta ei kukaan tykkää paitsi minä, ja joka mutkisti muutenkin ruuanlaittoa sillä etikkapunajuuret olivat saksankaupasta loppu ja jouduin pikaetikoimaan tavalliset keitetyt vakuumiin pakatut punajuuret. Alkupalaksi ehkä paahdettua leipää ja latva-artisokkapateeta. Samalla kun friteeraan sen suolakalan, voin paistaa kalapuikkoja näille gastronomiasta mitään ymmärtämättömille.

Aterian päätteeksi onkin sitten pähkinöitä, mandariineja ja suklaata. Eiköhän näillä pärjätä.

Stressitöntä joulua!

Advertisement