Asumisperusteinen sosiaaliturva

Katsoin MOT:ista dokkarin Maahanmuuton hinta. Selväksi tuli, että Suomella on parhaimmat tuet, ja täältä linnake Euroopan etelärajalta voin kertoa että tulijoita riittää myös niihin maihin, joilla ei ole antaa kuin lämmintä kättä tai kättä pidempää. Niin kova on ihmisen hinku parempaan elämään. Selväksi tuli myös, että moni on huolissaan isien uurastuksen ja uhrausten hedelmien valuessa muille kuin kultapossukerhon kantajäsenille.

Suomen sosiaaliturva on asumisperusteista, eli lysti loppuu sillä siunaaman hetkellä kun maasta muuttaa pois, ellei sitten ole suomalaisen työnantajan komennuksella tai keksi taivaanmannan jatkamiseksi jotain vippaskonstia. Ei äitiyspakkauksia. Ei lapsilisää. Teoriassa päiväraha jatkuu kolmen kuukauden ajan toisessa EU-maassa työtä hakiessa, mutta käytännössä ulkomaan työkkärin tiskin takana voi olla vastassa joku kumileimasin, joka ei hyväksy työnhakijaksi henkilöä joka ei ole kirjoilla/jolla ei ole oleskelulupaa/joka tarvitsee oleskeluluvan siirtääkseen kirjansa, ja todistuksen kirjoillaolosta oleskelulupaa varten.

Suomen asukkaista on ulkomaiden kansalaisia 2,7%, ulkomailla syntyneitä 4,1%. Siis yläkanttiin pyöristettynä, tuosta isommasta luvusta väännettynä, se tekee 220 ooo henkeä. Osa heistä on työllistyneitä, itsensä työllistäneitä, koulussa, eläkkeellä, äitiyslomalla. Joku saattaa jopa syljeskellä kattoon kantasuomalaisten tai kebabia pyörittelevän veljensä verorahoilla.

Ulkomailla asuu noin 1,3 miljoonaa suomalaista. Osa heistä on siirtynyt uuteen asuinmaahansa pysyvästi muiden iloksi tai vaivaksi.

Jos riittävästi provosoidaan, voin raahata koko perheeni Suomeen. Syljeskellään sitten siellä yhdessä kattoon.

Advertisement

One response to “Asumisperusteinen sosiaaliturva

  1. Piti oikein käydä välillä lukemassa tilastoja. Suomessa tulevien määrä kasvoi poistuvia suuremmaksi suurinpiirtein vasta 80-luvulla. Jos aattelee, että pelkästään vuonna 1970 Suomesta lähti 36381 ihmistä enemmän kuin sinne tuli niin miksei kukaan silloin aplodeerannut vaurautensa äkillistä kasvua. Niihin aikoihin minäkin menetin sossuturvani ja siirryin Suomen valuuttavarojen kasvattajaksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s