ICN

Alkuun disclaimer. Olen oikeastaan vakuuttunut Anna Rastaan kirjoituksesta ja uskon viimeinkin ettei N’sana ole neutraali, mutta pidän siitä huolimatta lauseesta ihan musta neekeri: se sisältää ajatuksen siitä että neekereitä voi olla muunkin värisiä, jopa valkoisia. Samanlaista kuritonta hilpeyttä minussa herättää puhe huumeiden väärinkäytöstä.

Palaamme aamulennon ja ystävissä vietetyn päivän jälkeen Milanosta kotiin InterCity Notte -yöjunalla. Olen varannut lapsille ikkunapaikat: kun penkit vetää yhteen, niistä tulee sänky, ja kun ne peittää lakanalla, on sänky jopa miellyttävä. Vaunuosastossa on kuusi paikkaa, niistä viisi on varattuja jo lähtöasemalla: minä, lapsukaiset, yksi sisilialainen neito ja nuori mies, joka on ihan musta neekeri. Koska kuudes paikka pelataan minun ja sisiliattaren jokerikorttina eli jalkajakkarana, on tarkoituksenmukaista ettei vaunuosasto ole tulijoille kutsuva. Valot sammutetaan, ainokainen oviverho vedetään peittämään puolikasta käytävänpuoleisesta ikkunaseinästä. Bolognassa väkeä istuu jo käytävällä, mutta yksikään ei himoitse jalkajakkaraamme siinä määrin että tahtoisi… no, lihavan itäeurooppalaisen maatuskan, pikkulasten, takaliston leveydessä pohjoisen kanssasisarensa haastavan sisiliattaren ja ihan mustan neekerin seuraan. Lapset käyttäytyvät paremmin kuin mielikuva junassa matkustavista lapsista antaisi odottaa; he uinahtavat jo ennen Piacenzan asemaa. Afrikkalainen puhuu vielä asemanvälin afrikkaa kännykkään matalalla ja hiljaisella äänellä: kielen omat aikailmaisut saattavat olla ruokalevon jälkeen, ennen kun aurinko painuu Chapal Waddi -vuoren taa, sillä välillä sekaan vilahtaa arvatenkin siirtomaaherroilta lainattu five o’clock. Teeaika.

Lipuntarkastaja käy viidesti: ihmettelen, ettei niiden puikolla sohittavassa kämmentietokoneessa näy että paikat on varattu ja maksettu, neljä viidestä koko matkalle ja viideskin Bariin saakka, on jo tarkistettu, ei tarvitse tulla uudelleen. Ja vaikka olisinkin päättänyt hylätä maksetun paikkani jo ensimmäisellä asemalla ja pummilla matkustaisi nyt sijaisenani joku toinen pullea puolatar kakaroineen, so what?

Vaunussa on kuumaa kuin pätsissä. Pescaran kohdalla lasten jalat ovat muodostaneet pirunnyrkin, joka pitää purkaa. Pysyn tovin hereillä ja katselen aamuruskoa Tavolieren tasangon tasaisessa horisontissa. Yksinäiset puuntupsut näyttävät harjakattoisilta ladoilta. Kontekstistaan irroitettu Lauri Tähkä laulaa Pitkiä peltoja pääni sisällä. Barissa havahdun siihen, että mies on poistunut vaunuosastosta: vedän yhteen omani ja jokeripenkin, sisiliatar omansa ja tuoreeltaan vapautuneen istuimen.

Lapset heräävät vasta Murgian ylätasangon kadotessa näkyvistä, Ostunin oliivitarhojen keskellä. Päivä valkenee aurinkoisena.

Advertisement