Italiassa vietetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa kansallista polkupyöräpäivää toukokuun 9. päivänä. Ympäristöministeriön julistaman päivän tavoitteena on herätellä kansalaisten tietoisuutta vaihtoehtoisen ja ekologisen liikennemuodon realistisesta toteuttamiskelpoisuudesta. Yksittäisten kuntien järjestämien tapahtumien lisäksi teemapäivän yhteydessä julkistetaan kansallinen kilpailu BiCity, jossa palkitaan sekä kunta, joka on päivän ajaksi sulkenut autoliikenteeltä pyöräilijöiden käyttöön pisimmän matkan ajokilometrejä asukasta kohden, sekä kunta, jossa on ympärivuotisessa käytössä eniten pyöräteitä asukasta kohden.
Polkupyörien määrä Italiassa on eurooppalaista keskiluokkaa: 440 pyörää/1000 asukasta. Pyöräilyn eurooppalaisessa ykkösmaassa Hollannissa on tuhatta asukasta kohden 1010 polkupyörää, Tanskassa 980, Saksassa 900, Ruotsissa 463, mutta Italiaa vähemmän pyöriä on Ranskassa (367), Isossa Britanniassa (294), Irlannissa (250), Espanjassa (231) ja Kreikassa (200). Tilastot on kerätty vuosilta 2001-2006. Vertailun vuoksi Suomessa on lähes kolme miljoonaa polkupyörää.
Jos tarkastellaan autojen määrää asukaslukuun suhteutettuna, Italia on Euroopan ykkönen ja koko maailmassa toinen. Maassa on 768 autoa tuhatta asukasta kohden, kun eurooppalainen keskiarvo on 591,8. Erityisen dramaattinen tilanne on suurissa kaupungeissa: Roomassa autoja on joidenkin lähteiden mukaan 995 tuhatta asukasta kohden, Torinossa 850, Firenzessä 833, Milanossa 810, Bolognassa ja Napolissa 764, Palermossa 745. Vastaava luku koko Suomessa on 551, mutta Helsingissä vain 373. Kun henkilöautojen luku suhteutetaan kaupungin pinta-alaan, on Roomassa 1948 autoa neliökilometrillä, Helsingissä puolestaan 1014 (vesialueet poissuljettuina). Italialaisten rakkautta autoon voidaan selittää individualismilla, mutta myös vuosikymmenien politiikalla, jossa päättäjien tahto on ollut kansallisen autoteollisuuden taskussa. Ministeriön herääminen kannustamaan pyöräilyä on ymmärrettävää, sillä autojen suuri määrä ja niiden käyttäminen myös lyhyillä matkoilla aiheuttaa taajamissa ongelmia paikallisen ilmansaastumisen, meluhaittojen ja “luovan” pysäköimisen muodossa; kun pienhiukkasluvut nousevat huippuunsa, joutuvat suuret kaupungit määräaikaisesti rajoittamaan liikennettä niin että keskusta-alueelle pääsevät vain pienipäästöiset, sähkö- ja metaaniautot, tai niin että parilliset tai parittomat rekisterikilvet liikennöivät vuoropäivinä.
Pyöräilyn suosio vaihtelee epätasaisesti eri puolilla Italiaa: vähävaraisessa Etelä-Italiassa henkilöauto on statussymboli, ja pyörällä matkansa taittava vähintäänkin omituinen, köyhä tai saita.
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 
Oslosta pieni uutinen, lääkäriasemalla on 10 polkupyöräonnettomuuden uhria päivässä, joista vain 15 % on loukkaantunut autoliikenteen takia. Vammat ovat usein valitettavan vakavia, sanoi lääkärisetä TV:ssä.
Italiassa kuolee vuosittain autoliikenteessä noin 7000 henkeä, ja autoliikenteen takia loukkaantuneiden pyöräilijöiden prosenttiosuus on varmasti suurempi kuin siellä missä pyöräilijät on laitettu omalle kaistalleen (jossa pääsevät hengestään keskenään) tai kevyen liikenteen reservaattiin jalankulkijoiden, rullalautailjoiden, rullaluistelijoiden, koirankusettajien ja kolmipyöräisten kanssa (jossa telovat toisiaan – jalankulkijalta ei vaadita jalankulkukorttia tai suuntamerkkiä).
Lääkärisedän sanoja en tiedä, mutta arvaan että suuri osa vakavista vammoista on päähän kohdistuvia. Itse pidän kypärän käyttöä hyödyllisenä, mutta kypäräpakkoa kaikkiin mahdollisiin mummopyörällä ajaviin ulotettuna typeränä. Joku uimahallista tuttu nopeiden ja hitaiden kaista voisi toimia, ja mahdollisesti jopa pyöräkortti ennen nopeiden kaistalle pääsemistä/nopeiden vermeiden hankkimista?
Lauantaina Ylen ykkösellä Uusi Musta -lähetyksessä keskusteltiin auton tarpeellisuudesta/tarpeettomuudesta kaupungissa, ja studiossa mukana ollut pyörämies kertoi kaikenlaisista liikennesuunnittelun kukkasista, joita oli pitkin pääkaupunkiseutua siroteltu. Joskus vaaratilanteet pedataan huolella jo etukäteen.