Kesälaidun

Vihdoinkin aurinkoinen sunnuntai, ja sen kunniaksi käräytin selkäni. Moista ei olekaan tapahtunut viimeiseen kolmeentoista vuoteen. Vietimme pitkän iltapäivän paratiisilaguunillamme; lapset osallistuivat kanssakylpijöiden hiekankaivuutyömaihin ja Huhtipoika isompien poikien verkkopussikalastukseen oppipoikana. Feikkicrocsilla yritettiin äyskäröidä pikkukalaa, laihoin tuloksin.

Koulu loppuu virallisesti 9. päivä, mutta Italiattaren opettajat ovat enemmän kuin vain vihjailleet että kesälaitumille saa jo lähteä. Loma-asuntoon jo muuttaneille kotirouvaäideille uutinen on tervetullut uutinen, eipä tarvitse lähteä kyytimään lapsia rantapaikasta kaupunkiin. Työssäkäyville äideille järjestely on vähemmän tervetullut. Tänään luokassa oli Italiattaren lisäksi yksi lapsi, paras ystävätär sentään.

Opetusministeri Mariastella Gelmini on ehdottanut että kesälomaa jatkettaisiin ja koulu alkaisi vasta lokakuun alussa. Se kuulemma ruokkisi turismia. Naisten työllisyys Italiassa on Euroopan häntäpäässä, ehkä siksi että jokainen työssäkäyvä nainen jättää naisen mentävän reiän siihen verkkoon, joka paikkaa sosiaalipalvelujen puutetta.

Minä en tiedä minne menen turistiksi neljän kuukauden palkattomalle lomalle, ehkä juurikin tuonne biitsille kaupustelemaan kylpijöille kaulakoruja ja tuoretta kookosta. Opetan jälkikasvunkin samaan ammattiin, samalla ratkeaa lastenhoito-ongelma ja tulot moninkertaistuvat.

6 responses to “Kesälaidun

  1. Ehdottomasti hyvää valmennusta Euroopan lapsille oppia palvelemaan turisteja sekä myymään kaiken maailman sälää niille! Intia ja Kiina kouluttavat lapsiaan 11 kk vuodessa, väki siellä rikastuu ja alkaa viettää lomiaan viileämmässä Euroopassa. Harvalla eurooppalaisella äidillä on näin selkeä visio maanosamme tulevaisuudesta. Ei meitä edes iPadit pelasta putoamasta tietotekniikan kehityksen kelkasta.

  2. Onneksi maailmassa on muutakin osaamista kuin kaikki skypen ja hypen ympärillä pyörivä! Lomalaisten hyysäämiseen tämän alueen talous tähtää muutenkin, kun ei se huippuosaaminen ole koskaan päässyt tänne asti ja muutenkin käsitys yrityskulttuurista on ollut hämärän peitossa jo feodaaliherrojen aikaan.

  3. Ihan loistava kommentti, noin vaan kylmän rauhallisesti! Eli siellä osataan elää Kajsa Wargin tapaan; ”Man tager vad man haver”.

    KW oli suurin hellapoliisi 1700-luvulla Ruotsissa ja hänen paperille präntätty keittokirjansa on ikiklassikko, josta ei tehdä DVD:tä, kuten Martha Stewartin keitoksista.

  4. Onhan meillä tuo paratiisiranta🙂

    Minä arvostan ns. rehellistä työtä jo ihan viran puolesta, ja nostan työmaallakin hattua sille vain nelivitoselle muurarille joka osaa tehdä tähtiholvin niin kuin se tehtiin viime vuosisadan vaihteessa, mistä lienee oppinut kun viimeisiä taitajia vietiin miehen syntymän aikoihin. Ei huoneita mallinnuksella kateta.

  5. If life gives you lemons, sell them!

  6. Tätä se mun uneni tiesi:

    http://www.taloussanomat.fi/tyomarkkinat/2010/06/16/varo-namakin-tyot-katoavat-halpamaihin/20108491/12

    Ote artikkelista:”– Kaikki eivät voi olla niitä brändisuunnittelijoita tai designereita. Minne ne ihmiset menevät, joilla ei ole kykyjä sentyyppisiin töihin, mutta olisivat hyviä toisenlaisissa töissä. Se on mahdottoman iso yhteiskunnallinen ongelma.”

    Ongelma on jokaisen, erityisesti lapsiperheiden; se on tiedostettava ja siihen on varauduttava. (Anneli)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s