Itä-länsi

Minähän en ole mistään kotoisin, ja siksi Pravdan kuukautisliitteen analyysi itä- ja länsisuomalaisuuden eroista jaksoi huvittaa. Melko koomista oli myös juttua seurannut nettilehden yleisökirjoittelu, jossa suuri osa kommentoivista lukijoista paljastui paitsi ykstotisiksi, myös sisälukutaidottomiksi. Siellä länsisuomalaiset haukkuivat itäsuomalaisia, ja päinvastoin. Ja pohjalaiset kehuivat itseään, kuten kuvaan kuuluu.

Artikkelissa esiin tulleet havainnot on pääpiirteissään esitetty jo samaisen Ilkka Malmbergin vuonna 1985 kirjoittamassa teoksessa Heimoerot esiin ja härnäämään! Suosittelen sitäkin, jos identiteetti on hukassa tai sukulaisia täytyy piikitellä.

Haikuluotsi Anu kirjoitti kysymys- ja arvauskulttuureista, josta minulle tuli mieleen itämaisen ”ei”:n ja savolaisen diplomatian ilmeinen yhtäläisyys. Länsisuomalaiset vaikuttavat idän ihmisen mielestä hidasjärkisiltä. Idässä vastauksen saa nopeammin, vaikka siitä ei usein tiedäkään mitä se tarkoittaa. Voep se olla näin, mutta voep se olla toesinnii. Tae voep se sitte olla ihan toesinnii päen vuan en oo ihan varma jos se kuitennii.

Totesin ensi silmäyksellä pihallamme vallitsevan slaavilaisen suttuisuuden, jota Automiehen kesäpöytä kompensoi. Puutavara oli 5,10; tein pöydästä 4,80 pitkän ja jätin sulle 30 cm varaa jos vaikka haluat nokittaa, kerrottiin kilpavarustelussa mukana olevalle naapurinisännälle anteliaasti.

Suurimmassa osassa Suomea terveen itsetunnon ja tyhmänylpeyden välillä on vissi ero, piikittelee Helsingissä syntynyt puolihämäläinen mutta etnisesti savolainen isäni. Piikki on tarkoitettu pohjalaiselle puolelle sukua. Minua jaksaa joka tapauksessa huvittaa Sirokkon kertomus miehisestä kunniasta ylätasangon berbereillä, jossain vaiheessa raja on ylitetty, tuosta poikki ja tuohon jengat, ja pitäkää paskanne.

Geneettisesti länsisuomalaiset ovat yhtä kaukana itäsuomalaisista kuin italialaiset ja ruotsalaiset. Tai italialaiset ja italialaiset? Tuppulalais-napolilais-savolais-hämäläis-pohjalaisella jälkikasvulla on ainakin suunnattoman monipuolinen geenipooli. Pojalla on jo varhain noussut luonteessa päällimmäiseksi suunnaton itsevarmuus, ja nyt se on alkanut vielä laulaa Lauri Tähkää mummojen iloksi. Seuraavaksi sille ostetaan helavyö.

Nykyinen kotikaupunkini sijaitsee läntisen Rooman ja Bysantin rajalla. Se sopii minulle, mistään kotoisin olemattomalle ihmiselle, kuin nenä Sulttaanin päähän. Olen samalla rajalinjalla syntynyt, vain kolmisentuhatta kilometriä pohjoisempana.

6 responses to “Itä-länsi

  1. Heh heh Lauri Tähkää, suosio on taattu. Mitkähän geenit ovat taistelleet itsensä voittajaksi..
    Meillä on jälkikasvun perimä 98 %:sti sitä ylätasangon berberiä (hämäläiset ehtivät mukaan vasta isovarpaan kohdalla).

  2. Tilaa se HELAVYÖ nyt, olet sitä jo kauan miettinyt! Helmi Vuorelma lähettää ilman toimitusmaksua: http://kauppa.vuorelma.net/PublishedService?file=&pageID=3&action=view&groupID=632&OpenGroups=632

  3. Loistavaa! Ja sehän on käsittääkseni ihan pohojaanenkin. Eläköön verkkokaupat ja vertailut!

  4. Pah, piti sanomani ”pohojalaanen”.

  5. Eläköön geneettiset samanlaisuudet ja erot ja ennen kaikkea monipuolisuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s