Muuttolinnut

Kotiinpaluu sujui pääpiirteittäin hyvin, vaikka lähtöä edeltäneenä iltana oli ohjelmassa rouva Automiehen syntymäpäiväjuhla naamiaisasussa, ja herätys aamukoneelle luvattoman aikainen. Teimme kaikki lähtöä helpottavat temput, veimme matkalaukut kentälle jo edellisiltana ja koska sianpieremän aikaan juhlien jälkeisenä sunnuntaina kyytijöitä ei ollut tungokseksi, jätimme auton parkkiin ja avaimet sekä parkkilipun Airpro Travel Services -tiskille.

Lennon saapumisen ja junan lähdön välillä oli neljä tuntia, josta noin puolet meni matkalaukkujen odotteluun ja suoriutumiseen Leonardo Express -junalla Rooman päärautatieasemalle. Jälkimmäiset kaksi tuntia vietimme strategisesti odotussalin viereen kiilanneessa Roadhouse Grillissä vintagebensapumppujen ja lasikuitulehmien ympäröimänä, mutta ah! matkalaukut seurueen ja loosin takaseinän väliin kiilattuna odottamassa että ranskalaiset, pihvit, oluet ja limpparit kävelevät pöytäämme, aivan toista kuin kakkoskerroksen ravintolassa törmäily prikka kädessä ja kakarat lahkeessa roikkumassa.

Onnistuimme saamaan paikat junan ainoasta vaunusta, jossa ilmastointi ei toiminut. Epäilen sitä FS:n strategiaksi: sen sijaan että korjaisivat vaunun, siihen myydään kesän tarjouspaikat (perhehinnasta 20% alennusta ja lapset ilmaiseksi). Saimme istumapaikat vaihdetuksi ensimmäisten hikisten neljän tunnin kuluttua, kun pulloveden loputtua meille valkeni omien paikkojemme ja ravintolavaunun välillä vallitseva raikkaus ja viileys.

Pääteasemalla meitä odotti Arkkienkelin pesemä auto, kotona tyhjä jääkaappi ja kaikkialle laskeutunut ohut tomu, jonka lakaisin postipakettiin ja lähetin paluupostina Gaddafille. Paluu arkeen vie aikansa.

Advertisement