Nykyajan vanhemmat haluavat lapsillensa parasta, mutta ylisuojelevuus ja menestymispaineiden iskostaminen lasten mieliin voivat aiheuttaa ongelmiakin. Ovatko hypervanhemmat enemmän tuotekehittelijöitä kuin kasvattajia?
Teemalta 2.9. (uusintana 4.9.) tullut dokkari hypervanhemmista on hyvä. Sen voi katsoa Areenalta, tai ulkomailla TV Kaistasta. Jos jollakin ulkosuomalaisella ei vielä ole Kaistaa, niin suosittelen sen pikaista tilaamista.
Hypervanhemmuusdokkarin kanssa samaan saumaan osuu Pravdan artikkeli TutorHousen rahoiksi lyömästä tukiopetuksesta, no mikä ettei, rahalla saa ja hevosella pääsee. Kunhan ei laps’armas sitten vedä itseään jojoon päästyään vain luokan toiseksi parhaaksi siinä arvostetussa koulussa.
Huippulahjakas ei tarkoita samaa kuin onnellinen, usein jopa päin vastoin. Huippulahjakas ei välttämättä ole edes menestyjä, sillä omien huippu- tai keskinkertaisten lahjojen optimoituun hyödyntämiseen tarvitaan myös laumasosiaalisia taitoja, jotka pikemminkin näyttävät kehittyvän kunnianhimoisten ja suorituskeskeisten vanhempien silmissä jonninjoutavalta ajanhaaskuulta haiskahtavassa strukturoimattomassa leikissä. Vapaata tulemista, menemistä ja reviirin asteittaista kasvattamista paitsi on jäämässä kokonainen sukupolvi, ainakin täällä Italiassa.
Prismassa elokuussa esitettiin BBC-dokkari Miten koulutat lapsesi?, jossa englantilainen koomikko David Baddiel pohtii miten maksimoida kahden lapsensa menestyspotentiaalin ja onnellisuuden. Näyttelijän omien koettelemusten taakse voisi kuvitella kunnianhimoisen stereotyyppisen äidin, eräänlaisen hypervanhemman siis.
Ylisuojelevuudesta jatkossa. Paskamutsius kunniaan.
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 
Mä allekirjoitan ton sun viimeisen lauseen täysin. Ihan mahdottomaksi mennyt tämä kasvattaminen ja vanhemmuus. Ihan hyvinhän sitä on tähänkin asti maailmassa pärjätty, vaikka lapset on saaneet ihan vapaasti vaan leikkiä ja olla. Mitäköhän hirveetä mun esikoisesta tulee, kun se ihan kavereiden kesken vaan suunnittelee ”leijulaudan” rakentamista ja menee tänään kirjastosta etsimään materiaalia tähän hommaan.
Olen PASKAMUTSIN ihailija, sillä uskon että POHJAMUDASSA ON ALKUVOIMAA. Nykyajan vanhemmat sekoilevat ja nääntyvät yrittäessään snurrata elintason oravanpyörässä ja syyttävä sormensa osoittaa heidän omiin vanhempiinsa, jotka niin vähän ymmärsivät lasten kasvatuksesta ja kehittävien lelujen tärkeydestä 70- ja 80-luvulla.
Siksi heidän on pakko mennä toiseen äärimäisyyteen, että omalla lapsella olisi paremmin asiat ja välineet, eihän se väärin ole?
Allekirjoitan sydämestäni blogin viimeistä edellisen kappaleen hyvän tulevaisuuden reseptit, strukturoimattoman huuhailun ja omatoimisen kysymysten ja ongelmien ratkaisun ilman kunnianhimoisten vanhempien jatkuvaa puuttumista lapsen vapaa-aikaan, jota ei edes ole, kun häntä kärrätään tukka putkella aktivoitavaksi ja kehitettäväksi yli oman iän kykyjen.