Juhlistin kansainvälistä naistenpäivää palaamalla aamulla kotiin saatettuani lapsukaiset kouluun: vietin koko aamupäivän laatuaikaa sohvan kanssa, ja lämmitin lounaaksi mikrossa eilistä lasagnea.
Kun oikein väsyttää, niin pitäkääpä huolta itsestänne, siskot!
Ohjeet onnelliseen avioliittoon on julkaistu lehdessä Casa e lavoro, kesäkuussa 1930 ja lokakuussa 1933.
Asuntonne ikkunat ovat kaikki pihalle päin. Koti on surullinen, näin; se on pimeä; eikä teillä ole juuri mahdollisuutta muuttaa sitä. Ja silti: voitte valaista kotinne. Kuinka? Hymyilkää, rakas rouva, hymyilkää aina. Valo on hymyä, ja myös hymy on valoa. Siunattu se vaimo, joka osaa vastaanottaa työstä väsyneen miehensä aina hymy huulillaan! Siunattu se äiti, jonka kaukana olevat lapset muistavat kasvot hyvyyden ja anteeksiannon hymyn valaisemana! Siunattu se aviomies joka kotiin palatessaan osaa jättää oven ulkopuolelle murjotuksen! […] Ettekö voi hymyillä? Oletteko liian surullinen? Kokeilkaa. Kuvitelkaa itseänne näyttämöllä esittämässä tyytyväisen puolison ja äidin roolia! Tulette näkemään että vähä vähältä koko koti nauraa kanssanne. Ja teille palautetaan se valo, jonka olette lahjoittaneet.
Jos haluat elää miehesi kanssa onnellisessa avioliitossa, kuule näitä muutamia neuvoja jotka tohdin antaa sinulle:
Kategoria(t): äidiksi Italiassa, femakot, historia, sukupuoli
Mihin oikeastaan tarvitaan naisia parlamentissa, kun naisilla on muitakin keinoja käyttää valtaa? Vai mitä, pojat?
Italian poliittiselle järjestelmälle on annettu uusia määritteitä. Puhuvat velinokratiasta tai mignottokratiasta. Velina tarkoittaa erityisesti kuvassa esiintyvän Striscia la notizia -kevytuutislähetyksen (vähän niinkuin kevytlevitettä) välikoreografiatyttöä, mutta on lähes synonyymi kaikenkirjavalle showgirl-joukkiolle: numerine, letterine, cartine…
Ja uskomatonta mutta totta, näihin joka lähetyksen somisteisiin tottuu ja turtuu aikaa myöten.
Tahdon lisää rumia naisia telkkariin!
Politiikassa juttu on vielä monimutkaisempi, sillä jos naispoliitikko on ruma, lue, tavallinen pallinaama, niin siitä veistellään, ja jos on kaunis niin vastapuoli tietää kertoa että on päässyt paikalleen ns. reittä pitkin. Ihmetteleville tiedoksi että Italian parlamenttivaaleissa äänestetään listaa, ei henkilöä, ja kovillehan se ottaisi jos vaalikiertueella pitäisi jakaa kaikille potentiaalisille äänestäjille.
Italian parlamentissa naisten osuus on siinä kahdenkymmenen prosentin hujakoilla.
Kategoria(t): femakot, media, politiikka, sukupuoli
Avainsanat: Italia, media, politiikka, sukupuoli
Tässä kohdassa täytynee kierrättää vanhoja kuvia, olo on kuin samovaarin alle jääneellä mummolla, mutta vallankumoustaistelija ei ole ojentamassa auttavaa kättään.
Ei vaiskaan, olen tarjoutunut lapsenvahdiksi mutta lapsiluku pysyy samana, sillä yksi omistani lähti teatteriin. Vahdittava Herkules nukahti sohvalle, ja Huhtipoika katsoo makuuhuoneessa jo toiseen kertaan peräkkäin Muumia ja pyrstötähteä.
Lempeästi fasistiksi haukkumamme Gianfranco Fini yllätti tänään telkkarissa julistaessaan olevansa kyllästynyt uutisotsikoihin puskaraiskaavista romanialaisista ja peräänkuulutti keskustelua siitä että suurin osa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta tapahtuu neljän seinän sisällä. Että on aikoihin eletty kun fasistitkin ovat kyllästyneet pelolla ja ksenofobialla ratsastaviin lööppeihin.
Kun vahdittavat ovat näin leppoisia, voisin juhlistaa päivää livahtamalla keittiöön pesemään ja keittämään heiniä, tai silittämällä pyykkinarulta kerätyn vinon pinon lastenvaatteita, etteivät penskat erotu epäedullisesti italialaisten äitien siistiksi sukimista luokkatovereista. Kiva kun on valinnanvaraa.
Riehakasta naistenpäivää vain itse kullekin.
Energiaviikon tiukkaan asiatekstiin täytyy välillä vetää kevyempi kerros.
Suomalaisia blogeja lukevalle on tännekin asti kantautunut tieto miehestä, joka ei ole neljään vuoteen saanut piparia, ja siitä hän on suivaantunut.
Toivottavasti uutinen ei vuoda Italian mediaan; siitä voisi seurata paniikki, sillä täällä jokaisen ilman piparia jääneen haavekuva on, että ainakin Suomessa saisi. Tai ruotsinlaivalla. Toisin kuten Suomessa ehkä luullaan, Italiassakin on entistä helpompi saada, ainakin kuulopuheiden mukaan.
Poikalapsen äitinä olen tietenkin huolissani siitä, miten poika tulisi kasvattaa että hän saisi, että ymmärtäisi pyytää, ettei ottaisi jos sanotaan ei. Keskeiset sosiaaliset taidot ainakin ovat jo nupullaan.
Olen varovaisen optimistinen; Huhtipoika on niin vaalea, että hän tulee saamaan Italiassa, ja niin italialainen että saa Suomessa. Kovin pitkää miestä hänestä ei näillä geeneillä kasva, mutta se on aivan toissijaista, sillä pipari sijaitsee keskimäärin alle metrin korkeudella maanpinnasta.
Berluska on jälleen raottanut sanaista arkkuaan, ja huumorintajuttomat vasemmistolaiset ovat vetäneet siitä herneen nenäänsä. Tällä kertaa pääministerimme puhuu raiskauksista:
Tiukimmassakin sotilas- tai poliisivaltiossa tällainen asia voi tapahtua. Ei ole mahdollista että laittaisimme kentälle riittävästi voimia, tarvittaisiin yhtä paljon sotilaita kuin [maassa] on kauniita naisia.
Loogisesti ajatellen lausahduksen pitäisi lohduttaa raiskattuja (tämä tapahtui siksi että olen niin kaunis), ja huojentaa rumien naisten pelkoa.
Huumorintajuttomat vasemmistolaiset ovat ehdottaneet sotilaiden sijaan katuvalaistuksen lisäämistä.
Kerta kiellon päälle: raiskaus ei ole seksiä, raiskaus on vallankäyttöä jolla naiselle näytetään hänen paikkansa, tai loukataan naisen “omistajaa”, yhteisöä, sukua, kansakuntaa. Jos raiskauksen motiivina olisi naisen kauneus, olisi burqa toimiva ratkaisu turvallisuusongelmaan.
Tuoreessa lastussaan jl pöyhäisi pinkkiä kasaa, jota aiemmin olivat pöyhineet jo Telegraph ja lehden siteeraama Sue Palmer kirjassaan Toxic Childhood. Teesi on suunnilleen tämä: tytöt ehdollistetaan vaaleanpunaiseen väriin, jonka jälkeen heille kelpaa mikä tahansa roina, kunhan se on pinkkiä. Loistavia uutisia Gazzetta dello Sportille, Barbapapàlle ja Palermon jalkapallojoukkueelle. Vitsit sikseen, minä uskon ettei väri naista pahenna mutta totta puhuen, kun lelukaupassa tai joulunalusaikaan television mainoksissa katsoo millaista roolimallia tarjotaan pinkkiin kuoreen pakattuna, niin se vetää kyllä hiljaiseksi.
Tyttäreni on kokopinkki, ollut noin kolmevuotiaasta eli koko scuola maternan ajan. Nyt alkaa hellittää. Viiteryhmään eli niihin pinkkeihin keijukaisiin kuuluminen oli tärkeää, ja miehen kanssa kutsuimmekin kaikkia kolme viiva kuusivuotiaita naisenalkuja yleisnimikkeellä winx. Vaatteista en ole ollut kovin huolissani, lähinnä helpottunut siitä että pinkit voi pestä samassa koneessa punaisen kanssa ilman että ne siitä värjäytyisivät 😉 mutta lelujen suhteen olen ollut krantumpi: c’mon, pinkki hella, kattilat, pölynimuri, meikit, pesukone, edessä loistava tulevaisuus! Olen ollut kriittinen myös ystävien lapsille ostettujen lahjojen suhteen: kaikille puuvärejä, muovailuvahaa, palikoita ja kirjoja sukupuoleen katsomatta. Ei ole ainakaan minun syyni, jos isona haluavat tanssimaan narustringeissä TV-visailun välikevennykseen.
Huhtipoika kutsuu vaaleanpunaista väriä siskon nimellä, samoin kuin punainen on Pai, keltainen Laa-Laa, vihreä Hipsu ja violetti Tiivi-Taavi. Totta puhuen hän sekoittaa vielä tumman violetin perimiehekkääseen tummansiniseen, eikä todennäköisesti ole huomannut Tiivi-Taavin homoutta.
Naisiin kohdistuvasta väkivallasta tulee väistämättä mieleen raiskaus, joka hagiografioissa eli pyhimyskertomuksissa loistaa poissaolollaan: kaikkea muuta jäynää marttyyreille keksittiin, kuten silmien ja hampaiden repimistä, rintojen leikkaamista, teilauspyörää.
Suomessa ollaan huolissaan maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista, sillä ennen mutiaisten määrän kasvamista yleensä ja islamilaisten erityisesti, saattoivat naisihmiset huoletta oikaista öiseen aikaan Kaisaniemen puiston läpi. Ongelman voisi ratkaista pistämällä rajat kiinni tai päästämällä maahan vain naisia… En halua vähätellä, minun mielestäni asiasta pitää keskustella, vaikka kuulunkin epäilyksettä siihen feministikommariviherpiipertäjä-neekerinrakastaja-harhautunutta hoivaviettiään hyväilevien sossutätien joukkoon joiden tulisi saada maistaa monikulttuuria oikein joukon toimesta. Minulle Halla-Ahon kirjoituksesta nousi kysymys siitä miten asiasta on selvitty Ruotsissa tai vaikkapa Saksassa jossa on tietääkseni noin kolme miljoonaa turkkilaista, ja epäilyksen aavistus siitä antavatko poliisille tehdyt ilmiannot oikeaa tilastoa, kun yleisesti on tiedossa että suuri osa raiskatuista jää nuolemaan haavojaan eikä käänny poliisin puoleen. Tämä varsinkin silloin kun uhri ja raiskaaja jakavat saman kulttuurikoodin, ja nainen vakuuttaa itsekin itselleen että oikestaan oli omaa syytä, mitäs lähti jatkoille ja niin päin pois. Näinhän ei pitäisi olla, mutta on kuitenkin, ja taannoin takavuosina muistan Helsingin poliisipäällikön neuvoneen ettei naisten olisi syytä kuljeskella yöaikaan yksin. Miehellä on tilastollisesti suurempi mahdollisuus joutua väkivallan kohteeksi, mutten silti ole kuullut ketään syyllistettävän siitä että meni nakkikioskille, tietäähän sen miten siellä käy, turpiin tulee.
Raiskaus ei ole seksiä, raiskaus on vallankäyttöä jolla naiselle näytetään hänen paikkansa, tai loukataan naisen ”omistajaa”, yhteisöä, sukua. Kuka muistaa Bosnian? Ken haluaa lukea naisen paikasta sodassa, Kepan arkistoista löytyy faktaa.
Raiskausten määrä kasvaa joka tapauksessa myös siksi, koska ilmiantojen määrä kasvaa. Suomalainen mies on vaimonhakkaamisen euroopanmestari, ehkä siksi että niin moni suomalainen nainen uskaltaa hakea apua. Italiattaret lyövät silmäkulmansa ovenkahvaan ovimattoon kompastuessaan, ja rippi-isä neuvoo että pyhää perheinstituuttia voi varjella kristillisellä anteeksiannolla?
Fundamentalistisen islamin leviäminen niin länsimaissa kuin islamislaisessakin maailmassa on kinkkinen juttu. Olen itse nähnyt synnissä eläneiden muslimiateistien kiinnostuvan uskonnosta kun tarpeeksi monta ovea paiskataan päin naamaa, eikä siivoojaksikaan pääse kun meidän firmassa olisi tärkeää että siivoojat osaavat sujuvaa suomea. Olisiko valtakulttuuri sittenkin ihan, ihan vähän syyllinen? Tai Vapaa Maailman yleensä, kun maallisesta diktatuurista saadaan riittävästi pommittamalla imaameja seuraava terroristien kusiaispesä?
Italian medialla ei ole Halla-Ahoa vaivaavaa poliittisen korrektiuden ongelmaa; jos rikoksen, minkä tahansa rikoksen tekijä on ulkomaalainen niin asiasta tiedotetaan laajasti. Uutisointi kulkee teemoittain: viimeisin trendi on se, että nostetaan framille jokainen rikos jossa tekijä on romanialainen. Tiedoksi lukijoille: romanialaiset ovat 87% ortodokseja, 5,4% katolilaisia, 6,8% protestantteja, 0,3% muslimeita. Henkirikoksissa Romania oli ainakin takavuosina Euroopan ykkönen Suomen pitäessä tiukasti kiinni hopeasijasta, tuota ei juuri ihmettele jos on ollut todistamassa miten hiljaiset miehet juovat viinaa…
Kuvassa päivän nimikkopyhimys Aleksandrian Pyhä Katariina
Tai totta kai isäkin on ihan yhtä tärkeä, kuuluisi poliittisesti korrekti lause. On toki toivottavaa että isät miettivät millä lailla voivat tehdä itsensä hyödylliseksi, kun perinteinen miehen rooli, tilipussin kotiin tuominen tai lasten pelättinä toimiminen – kun isäsi tulee kotiin niin saat selkääsi – eivät enää ole yhtä ajankohtaisia kuin ennen. Isän tilipussista todettakoon että ilmiö on historiallisessa ja maailmanlaajuisessa perspektiivissä varsin marginaalinen, kun monesti käytännössä äidin raha on perheen rahaa, isän raha on omaa rahaa ja kehitysyhteistyöprojekissa lahjoitetaan naiselle lehmä sillä jos perheen ns. pää tienaisi ylimääräistä, hän ostaisi mopon ja lähtisi Kinshasaan huoriin. Jo vainen. Isän hyödyllisyys, tosin kuin populaarikulttuurissa annetaan ymmärtää, ei välttämättä tarkoita sitä että noustaan yöllä lämmittämään tuttipulloa pitkän käytävän päässä lastenkamarissaan itkevälle piltille. Äidin voi muullakin tavalla pelastaa nääntymiseltä; katse pyykkikorin suuntaan ja pesukoneen manuaali käteen, esimerkiksi. Perustakaa kullitietoisuusryhmä ja miettikää asiaa keskenänne, pois se minusta että sanelisin, katson vain oikeudekseni muistuttaa että lapsia on maailman sivu kasvatettu ilman isää, ja joidenkin lajien naaraat jopa syövät uroksen parittelun jälkeen. Veljeni suoriutuu kiitettävästi sekä ns. akkojen etteä ukkojen töistä, mikä tietysti on hänelle parempi, sillä miehestä saisi arkkupakastimellisen kyljyksiä.
Vuoden 2008 imetysviikon teema ”Äiti on tärkeä” vaatii äitiyttä takaisin äideille, mutta kuka sitä on viemässä? Itse huutelen voimaistamisen perään, sillä samaan aikaan kun äideille kerrotaan mitä heidän täytyisi tehdä, viestitään myös ettei äiti itse voi tietää, vaan on parasta kääntyä Asiantuntijan puoleen, mielellään siitä hetkestä kun raskaustesti näyttää plussaa. Omiin vaistoihin ei ole luottaminen, semminkin kun biologinen naiseus on juuri se peikko, jonka kieltämällä voi ehkä vapautua hellan ja nyrkin välistä. Meillä on oikeus olla imettämättä. Meillä on oikeus kivuttomaan synnytykseen, lähes kohtuullinen vaatimus sen jälkeen kun muutama naissukupolvi on pistetty ponnistamaan vastamäkeen selällään maaten, mahdollisesti kärvistelemään koko avautumisvaiheen makuuasennossa ja monitoroituna, identiteetistään riisuttuna, sairaalan yöpaidassa, sairaalan säännöillä, altavastaajana. Ponnistelun – enemmän tai vähemmän hyvin suoritetun suorituksen – jälkeen lapsi ehkä pestään ja viedään pois, muutaman päivän jälkeen valkotakit kertovat miten äitiydestä tulee suoriutua. Neuvola mittaa ja punnitsee, neuvoo ja opastaa, puuttuu välillä asioihin jotka eivät sille kuulu, kuten perheen nukkumajärjestelyihin. Äiti saa toki syyttää itseään jos pyytää asiantuntijoilta lupaa saada nukkua lapsensa vieressä, tai imettää yli puolivuotiasta.
Sillä välillä, siskot, älkää odottako että teidät voimaistetaan sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä. Voimaistukaa, ja vertaistukekaa!
Italiassa Kansainvälistä naistenpäivää kutsutaan yleisesti ja erheellisesti nimellä Festa delle donne; korjattakoon virhe, ei tässä mitään juhlimista ole.
Italiatar juhlii tänään viisi- ja puolivuotispäiväänsä. Olen kutsunut illan ruokavieraiksi kaksi vuoden ’68 kommarifemakkoa sekä yhden sukupolvea nuoremman petetyn ja jätetyn samasta kuppikunnasta.
Illan ohjelma:
Patonkia, mozzarellaa ja valkosipulivoita
Cous cous -kanasalaatti
Debatti aiheesta onko minihame emansipaatiota
Väliajalla miestrippari
Ei vaiskaan.
Kategoria(t): femakot, lauantaiposteri
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 