Aihearkisto: maailmanparannus

Pikkuautoilua

Maailmanlaajuinen autoton päivä livahti ohi huomaamattani, tai kai siitä kerrottiin telkkarissa, oma vika kun en katsonut. En kyllä muistaakseni autoillutkaan.

Tuppulalaisilla on kumman kiihkeä suhde pikkuautoiluun. Helsingissä asuin reilun puolen kilometrin päässä metroasemasta, enkä ajatellutkaan että tarvitsisin ihan välttämättä henkilöautoa. Tuppulassa puolen kilometrin kävelymatka on jo ajatuksena mahdottomuus, ja voi sitä lukuvuoden alkua, kun joka ikisen vanhemman täytyy lapsia saattaessa ja hakiessa päästä pysäköimään niin lähelle koulurakennusta että autonpersus ylittää kynnyksen.

Liikenneruuhkadokkarissa pikkuautoille suunnitelluista kaupungeista puhutaan imperfektissä: se on lohduttavaa. Ja murheellista, sillä tänne maailman perille ajatukset saapuvat kahden vuosikymmenen viiveellä. Autoiluun sisältyy unelma vapaudesta, ja unelma ei voi toteutua jos jok’ikisellä on pikkuauto. Pikkuautoilija ei silti hevin luovu individualismin ikonista, vaan mielummin juuttuu ruuhkaan soittamaan torvea ja vilauttelemaan kansainvälisiä käsimerkkejä kanssa-autoilijoille. Ja jos kaupungista puuttuu julkinen liikenne, on pikkuauto lähes välttämätön, ellei sitten ryhdy ikihipiksi ja aja polkupyörällä. Meilläkin on, vaikka enimmäkseen käytän sitä pysäköintipaikan pitämiseen varattuna kotikadulla. Lasten koulut ja työpaikan sijainti on valittu osana kokonaisuutta; ainoana miinuksena ehkä se, että pikkukaupungissa on hyvä asua mutta mahdoton elää, ja siksi ihmisten täytyy muuttaa suuren kaupungin liepeille ja ajaa ruuhkassa esikaupungista työpaikalle puolitoista tuntia per suunta.

Kun vanhankaupungin katukiveystä uusittiin, valitti lähikauppiaamme sitä etteivät asiakkaat päässeet autolla ostoksille, ja nyt kun katu on auki, hän itkee sitä etteivät ohiajavat potentiaaliset asiakkaat pysähdy. Mahdollisesti siksi, että kynnykselle pysäköity kaupunkimaasturi peittää koko kaupan näkyvistä. Ehdotin ratkaisuksi myymälän siirtämistä teollisuusalueelle, vaikka onhan tuolla pitkin peltoja jo supermarketti poikineen. Kilpailu on kovaa.

Pesce rosso

Kolmasluokkalaiset saivat ensimmäisenä koulupäivänä opettajilta tervetuliaislahjaksi kultakalan, yksinäisen kalaraukan muovipussissa.

Minä en halunnut sitä fisua, en tiedä mihin laittaisin akvaarion, muttei kalaa voi ns. nykytietämyksen valossa loputtomiin pitää kultakalamaljaa muistuttavassa lasisessa teekannussa. Vaikka tapetaanhan hevosiakin.

Entä jos opettajat päättävät ensi vuonna antaa koiranpennun, voihan sen aina hylätä moottoritien pysähdyspaikalle, jos kotona ei riitä sille rakkautta ja huolenpitoa. Lukemattomat ihmiset tekevät niin.

Lähden iltapäivällä ostamaan perhanan akvaarion, liian pienen mutta teekannua paremman, ja seuraavilta kyläjuhlilta hankin fisulle kaksi kaveria. Sen parempaa minulla ei ole tähän hätään tarjota.

Atomin halkomista

En sitten päässyt eiliseen miekkariin, koska olin samaan aikaan toisaalla. Toisaalta, olisin varmaan päässyt sinne jos olisin todella motivoitunut, ja sitähän en ollut. Syitä voi katsoa peilistä, ja ihan ensimmäiseksi tulee mieleen se, että Pravda piti edellisiltana peliä jo pelattuna, enkä itse ole edes niitä tyyppejä valinnut sinne. Yli sadan euron ja kahdentoista tunnin keikka lähetystöön Roomaan ei ole ollut mielestäni yhden äänen arvoinen, vaikka toisaalla olen suorittanut kansalaisvelvollisuuteni tunnollisesti (ja aivan yhtä laihoin tuloksin, vai mitä, Mr. B?)

Kaikkein eniten energiapoliittisessa linjauksessa minua huolettaa se, ettei olla seurattu kansanviisauden ohjetta: ei kaikkia munia samaan koriin. Jo Olkiluoto 3 on osoittautumassa pohjattomaksi rahareiäksi. Yhteen energiamuotoon sitoutuminen vie mielenkiinnon, motivaation ja rahat muiden kehittämiseltä. Pieneen Suomeen mahtuu yksi ajatus kerrallaan.

Onko meitä vain kusetettu ostamaan uudet jääkaapit ja vaihtamaan energiansäästölamppuihin, jos teollisuus laskee energiantarpeen kasvavan loputtomiin? Kuka jätti valot vessaan? Okei, se hiilikasa pitää kai saada lähtemään Sörnäisistä, vai joko se lähti?

Ydinjätettä on jo säilöttynä vähän sinne ja tänne, ja Venäjällekin viety, joten se siitä. Inshallah. On se ehkä Suomen peruskalliossa paremmassa turvassa kuin monessa muussa paikassa.

Välivaiheen teknologiaa

Miksi investoida välivaiheen teknologiaan? Siksi, että teknologia on aina ”välivaiheessa”, vastaa Matti, ja jatkaa: Vai luuletko tosiaan, että joku päivä kaikki on keksitty valmiiksi ja kaikki suunnittelijat voivat jäädä eläkkeelle?

Ydinvoimapäätöksestä voisi tietysti yrittää kaivella jotain myönteistä, kuten että halvan ydinsähkön luvatussa maassa voisi Revalle löytyä markkinarako. Heh.

(kuvassa 1990-luvun alkupuolen veikeä vimpain, joka mahdollisti puhelinvastaajaviestien kuuntelemisen pulssipuhelimella. Välivaiheen teknologiaa.)

Tapetaanhan hevosiakin

Italiassa ollaan puuhasteltu lakia, joka kieltäisi hevosten teurastamisen. Lakialoitteen takana on muutaman poliitikon järkytys siitä että jotkut voivat tappaa ja peräti syödä seuraeläimiä, joksi hevonenkin lasketaan. Toisena perusteena, alaviitteessä ja pitkälti seuraeläinpointin jälkeen, on teuraalle tuotavien koniparkojen arveluttava kohtelu, sillä vaikka lain tulisi taata ihmis-, pardon, eläinarvoinen kohtelu, niin sitä harvoin noudatetaan. Oho.

Seuraavaksi voitaisiin kieltää lihan syöminen, sillä onhan kamalaa kun eläimiä tapetaan. Tai sian syöminen, sillä tämä on epäpuhdas eläin. Tai metsästys, sillä eläimet ovat pörröisiä. Kukin vakaumuksensa mukaan.

Autot kieltäisin yksin tein, sillä niillä ajetaan kovaa eikä vallitsevia lakeja tässäkään asiassa yleisesti noudateta.

Reppu

Tänä aamuna, välilevytyrän tai vastaavan diagnosoimattoman vaivan villitsemänä, poikkesin koulutieltä postitoimistoon ja koiruuttani punnitutin Italiattaren repun: 5880 g parikymmentäkiloisen lapsen hartioilla, tai siis tässä tapauksessa äidin.

Repussa on koulukirjoja, joita ei opetuksessa juuri käytetä; niiden lisäksi jokaiseen oppiaineeseen on A4- kokoinen vihko, ja vihkotyöskentelystä suuren osan muodostaa valokopioiden liimaaminen vihkoon (kirjapainomatematiikan mukaan alkuperäisen vihon painoon lisättävä liimattujen sivujen ja liiman paino). Koulurepun kokonaispainoon on laskettava myös agenda, penaali, vesipullo, eväät ja pöytäliina eväiden syömistä varten.

Vanhemmat saattavat lapset kouluun ekalla, tokalla, viidennellä, keskikoulussa. Vanhemmat pelkäävät liikennettä, namusetiä ja skolioosia. Ja koska se reppu on niin helkutin painava, kaikki saapuvat koululle autolla. Koska kaikki saapuvat kuitenkin autolla, voi reppuun vaatia lastaamaan ihan mitä vaan.

Italiassa on ehdotettu lakia, joka rajottaisi koulurepun painoa ja suhteuttaisi sen lapsen painoon. Lainsäädännöllä onkin hyvä paikkailla terveen järjen puutetta.

Home taping is killing etc.

This file has been (or is hereby) released into the public domain by its author, Dylan Horrocks. This applies worldwide.

In case this is not legally possible:
Dylan Horrocks grants anyone the right to use this work for any purpose, without any conditions, unless such conditions are required by law.

Eilistä origamipostausta kirjoittaessani törmäsin ylläolevaan pilapiirrokseen, jota levitän mielelläni. Samalla linkkaan pilapiirroksen tekijän luovan työn tekijän vinkkelistä kirjoittamaan kannanottoon copyright-lainsäädännöstä, tässä tapauksessa Uudessa Seelannissa.