Ammatinmukainen pukeutuminen

Olen vuosien varrella tarkkaillut ammattikunnan pukeutumista Linja-autoaseman bussilaiturilla, ja lopulta piirtänyt asiasta yhteenvedon. Kaivoin sen esille tylsän vaatekaappini inspiroimana.

Huonoryhtinen mustanpuhuva porukka eroaa selvästi insinööriopiskelijoista, joiden vaatetuksessa keskeisiä tekijöitä ovat vaatekappaleiden K-arvo, joissa värisokeiden prosentuaalinen osuus ylittänee keskiarvon, ja joista joku ystävällisesti kirjoitti insinööri on pukeutunut hyvin, jos hänellä ei ole kuuma eikä kylmä, eivätkä genitaalit näy.

Advertisement

Ensihavainnointia rajoitetusta garderoobista

(1. ja 2. päivän vaatteet: 2 ja 3)

Uskon kuudella vaatteella selviämisen olevan läpihuutojuttu, sillä yleensä matkustan olemattoman pienen matkalaukun kanssa, ja kuten vaatekaappia siivotessa tuli ilmi, joukossa on kaikenlaista tauhkaa jota olen säilyttänyt siinä toivossa – tai pelossa – että niitä vielä joskus tarvittaisiin. Todennäköisesti aktiivivaatteita ei juuri ole kuutta enempää, ja voisin jatkaa samaa haastetta lokakuussa vaihtamalla hihattoman pitkähihaiseen, caprit pitkiin housuihin ja pellavahameen polvimittaiseen halkiolliseen toimistohameeseen. Kaikki mustaa, ellei tummempaa ole sillä välin keksitty.

Kun vaatteita on vähän, niitä joutuu säästelemään. Joihinkin ulkoisiin vaaratekijöihin ei voi juuri vaikuttaa. Essua käytän. Ja puen sen valkoisen hameen vasta kun nutella on kadonnut pöydästä ja lapset pyyhitty nihkeällä.

Yleensä vaihdan töistä tullessa johonkin kotiloimeen. Tätä strategiaa tosin en vielä ole haasteen aikana soveltanut, koska silloin hommasta menisi jännitys tyystin. Enkä ole ollut töissäkään, ähä. Kunhan hortoilen puolipukeissani kotona.

Valkoinen hame on jo ruttuinen, vyötärökaitaleelta hieman harmahtava ja pääsee illalla pyykkiin. Paita on toisena päivänä vielä freesi, kun vain muistaa aamulla pestä ja deodoroida kainalot.

Syyskuun kuusi

Pitkällisen painiskelun jälkeen olen valinnut kuuden vaatteen haasteeseen osallistuvaan syyskuun garderoobiin seuraavat vaatekappaleet:

1. Hihaton paita, 60% silkkiä, 40% puuvillaa. The Earth Collection
2. T-paita, Domyos Organic Cotton
3. Pellavahame, Global Essentials
4. Pellavacaprit, Global Essentials
5. Pikkumusta, kalanruotokuvioinen puuvilla, The Earth Collection
6. Jakku, kalanruotokuvioinen puuvilla, The Earth Collection

Pellavacaprit ovat lähes puhki kuluneet, mutta takuumukavat. Olin viimeiseen asti päättämätön pellavahameen ja valikoimasta tiputetun kellanvihreän A-linjaisen itse ompelemani pellavamekon välillä: sitä olisi voinut pitää päällä sillä aikaa kun kaikki mustat ovat pyykissä, kun hame taas vaatii parikseen jonkun paidan, kai. Tai sitten olen yöpaidassa, tai vielä parempaa, uikkareissa, koulun alkuun eli syyskuun 13. päivään saakka.

T-paita on aika paksua trikoota, ja se vähän pelottaa. Jos tuleekin kuuma syyskuu. Näillä olisi kuitenkin tarkoitus liikkua ihmisten ilmoilla ja olla vähän edustavakin. Elokuun haasteeseen olisin osallistunut yhdellä intianpuuvillaisella halatilla, jonka olisin nyrkkipyykännyt aamulla ja kuivattanut narulla sillä aikaa kun makaan (niin on tapana sanoa) uimarannalla.

Vaatekaapista

Tarkastelin vaatekaappiani valmistautuessani Kuuden haasteeseen.

Kaapissa on tankoa noin metri kuusikymmentä, ja yleisvaikutelma on mustavalkoinen. Oikeastaan valkoinen, sillä taistelussani pölypunkkeja, kosteutta, hometta ja koiperhosia vastaan olen pussittanut huomattavan osan vaatteista IKEAn muovisiin pukupusseihin. Vaatekappaleita on henkareissa kolmisenkymmentä, ja loput on viikattu vetolaatikkoon tai säilötty varastoon. En raatsi heittää mitään pois, jos niitä vaikka tarvitsisi. Tai jos laihtuisi. Tai jos antaisi Italiattarelle tämän kasvaessa sen mustan polvimittaisen halkiohameen, jonka ompelin mummoni kanssa kuusitoistakesäisenä. Äitinikään ei heitä koskaan pois mitään, ja asiasta on vuosien varrella ollut iloakin fiftarimekkojen ja trumpettilahkeisten mokkahousujen muodossa.

Osa vaatteista on varattu juhlakäyttöön: ne ovat yleensä hulmuavia, läpikuultavia ja sataprosenttisen synteettisiä. Niissä sulaudutaan italialaisten häiden kutsuvieraiden hulmuavaan, läpikuultavaan ja synteettiseen massaan.

En omista sinisiä farkkuja, en ensimmäisiäkään, mutta mustia pellavacapreja on kaksin kappalein. Pellavan lisäksi materiaalivalikoimaa vallitsee puuvilla, silkki ja näiden sekotukset. Merkeistä kärkeä pitävät The Earth Collection, Stockmannin Global ja Gerry Weber, mutta joukossa on myös omia luomuksia. Kaapista raavitaan aamulla kasaan jokin kokonaisuus, jossa (toivottavasti) näyttää vakavasti otettavalta mutta tarpeen tullen pääsee kiipeämään rakennustelineille. Ei siis hulmuhelmoja leipätyössä, valitettavasti.

Ostan vaatteita harvoin ja vastahakoisesti. Hankinnat ovat yleensä tarkkaan harkittuja – ja varmaan vähän tylsiäkin. Huvittelen enemmän huivi- ja pukukorupuolella. Kaikkein mieluiten teettäisin vaatteet ompelijalla.

Puolipitkät kesäkalsarit

Voi olla, että helteet ovat saaneet ainakin osan väestä luopumaan leggingseistä. Kaksi viikkoa taaksepäin tunsin ainakin itseni sopimattomasti pukeutuneeksi kun menin kauppakeskukseen kesämekossa ja huomasin lähes kaikkien muiden akkojen käyttävän pikiä kalsareita hameen kanssa. Laitoin sitten itsekin seuraavalle kauppareissulle, vaikka epäilen että siitä ei ole kovin pitkä matka burqiniin.

Jotain merkkejä pukeutumiskoodin löystymisestä on havaittu. Käly heräsi yöllä koiransa haukkumiseen, ja kun meni tarkastelemaan parvekkeelta käsin haukun syytä, hän oli yllätyksekseen nähnyt keskellä katua joukon uroita aataminasussa sählyä pelaamassa. Kypärät niillä kuitenkin oli päässä.

Bikinit

Muutama sana päivänsankarille.

Suomessa tukevat nelikymppiset käyttävät kokouimapukua, sillä eihän se sovi että ollaan olevinaan, ja kattois ämmä peiliin. Tuppulassa bikinejä käyttävät muutamaa harvaa poikkeusta lukuunottamatta (hätäsektioarpi?) kaikenikäiset ja -kokoiset tanttaraiset, ja yleensä uimarannalta löytyy aina joku itseäkin paksumpi. Vaikka väliäkö hällä jos ei löytyisi, siinä voi itsekin vuorostaan pelastaa monen muun naisen päivän.

Ranskalaista insinööriä Louis Réardia pidetään modernien bikinien isänä. Itse odotan toiveikkaana Ove Arupin jälkeenjääneistä papereista löytyvän painovoimaa uhmaavan mallin, joissa lujuuslaskelmat ovat kohdallaan.

Mercato

Tuppulassa pidetään viikottaiset markkinat perjantaisin, eikä millään erillisellä markkina-alueella, vaan toripöydät valtaavat ajoradan ja jalkakäytävät kokonaisessa korttelissa, tarkalleen INA CASEn joskus 1960-luvulla rakentamassa laajennuskaupunginosassa.

Olemme kummitädin perheen kanssa jakaneet vuorot niin että vuoroviikottain käymme hakemassa kympin kassit luomuviljelijältä. Jotain salaattia, kurkkuja, perunoita ja porkkanoita siellä näytti olevan. Ja kun kerran torille olen joutunut raahautumaan, voin tehdä muitakin pakollisia hankintoja.

Miesten suorien keskisinisten farkkujen löytäminen on muuten yllättävän haastavaa; ero nuorekkaasti ja naurettavasti pukeutumisen välillä on veteen vedetty viiva. Klassiset farkut sopivat miehelle cowboysta tai rokkivaariin, eikä niissä – luoja paratkoon – ole mitään nuorekasta. Nuorisofarkuissa näkyy persvako, niissä on strasseja, vetoketjuja ja ne on revitty valmiiksi.

Tässähän voisi jo etukäteen huolestua siitä mitä tuleman pitää, kun kersat siirtyvät nuoriso-osastoon.

Lumi-Suomi

Lapsrakkaat ovat päässeet pulkkamäkeen. Ovat tehneet lumiukkoja. Lumi, tuo Teletapeista tuttu konsepti, on ollut mielikuvaansa kylmempää ja märempää, mutta asiaan on suhtauduttu urheasti.

Äidiltä puuttui täysin Reima-haalari-Kontio-saapas-pakkauskokemus. Että ei kannata laittaa omaa takkia päälle ennen kun kaikki kersat on asianmukaisesti paketoitu. Etelänapamantereen tutkimusporukan voi heivata verannalle odottamaan äidin pukeutumista.

Ostin Stockan kanta-asiakastarjouksesta viimeistä päivää kanta-asiakastarjouksessa olleen Marja Kurjen villaponchon, 100% merinovillaa, made in italy, huusi rekissä tahtovansa takaisin kotiin. Villaponchoa voi pitää Etelä-Italiassa läpi talven, usein sisälläkin. Eikä ihminen voi aina pukeutua mustaan, välillä kaipaa tummaa harmaata.

Arabian kauppakeskuksen Earth Collectionista löysin silkkipuuvillaiset housut ja paidan tämän talven mallistoa, sekä pitkän pistaasinvihreän pystykauluksisen jakun graafisen kapealla mustalla reunakanttauksella. Maanantaista alkaen myydään kahdellakympillä viime kesän malleja, ja koska koneemme lähtee jo aamulla, antoi myyjätär armon käydä oikeudesta. Ostin pehmeän valkoisen kalanruotopuuvillaisen jakun, jonka bolerolinjaa alleviivaavat helman suuntaiset kohosaumat, sekä jakkuun sopivat suorat housut kuminauha-nyörivyötäröllä. Kesävaatteet jätän valmiiksi Suomeen, ettei ihan kaikkea tarvitse rahdata pitkin poikin Eurooppaa.

Tuhkakeskiviikko

Karnevaalit on pidetty, ja tartuin viimeiseen mahdollisuuteen pukea ylleni burqan ennen kuin se kielletään lailla. Totta puhuen Italiassa on jo laki, joka kieltää tunnistamattomana esiintymisen julkisella paikalla: mitään erillistä burqalakia ei tarvittaisi, vaikka totta mooses sillä saisi irtopisteitä niiltä äänestäjiltä, jotka kaipaavat poliitikoilta lujaa otetta ja länsimaista elämäntapaamme uhkaavien yksilöiden ripeää saattamista ruotuun.

Burqa on vaattena ahdistava kun saa uudelleenhengittää jo kertaalleen käyttämäänsä ilmaa, vaikka asbestipurkuluokan maskista tilanne on tuttu. Näkyvyys on huono. Ei käy kateeksi varsinkaan klaustrofobiseksi syntynyttä afgaaninaista. Plussaksi se, että tukka on hyvin eikä vaate kiristä, vaikka vähän lihoisikin. Sulttaani on talibanin näköinen jo ihan omiaan. Lapset pukeutuivat Mulaniksi (taisteluversiossa, äidin ompelema) ja leijonaksi (ostettu puku Made in PRC). Huhtipojan mielestä äiti oli pukeutunut kummitukseksi. Burqan voi parhaiten ripustaa vaatekaappiin housuhenkarissa otsanauhan korkeudelta nipistämällä; mahtaa housuhenkareilla olla menekkiä Kabulin IKEAssa.

Tein juhliin vielä laskiaispullia, täytteenä kermavaahdon lisäksi sekä marsipaania että hilloa: vadelmahillon puutteessa sai kelvata frutti di bosco, jossa vadelman lisäksi on mustikkaa, mustia ja punaisia viinimarjoja, ruusunmarjaa ja karhunvatukoita.

Jos joku nyt kipeästi tuntee tarvitsevansa burqaa, niin sellaisen löytää helpoimmin ebaysta 🙂

Royal Mail

Varsikenkäkriisi Saapasmaassa on ratkennut.

Puolitoista vuotta kestäneen suruajan jälkeen Royal Mail toi verkkokaupasta Dr Martensin 1460 Vintaget, jotka todella ovat vähemmän muovisen tuntuiset kuin ne Tuppulan kenkäkaupassa olleet perustrendimartensit. Made in England. Kengän sisällä on vielä suutarinverstaan, parkitun nahan ja liiman haju.

Englannissa tehdyt kengät maksavat pari kymppiä enemmän kuin Thaimaassa valmistetut. Englantilainen duunari maksaa rutkasti enemmän kuin thaimaalainen kolleegansa. Puljulle, siis brändille, jää vähemmän voittomarginaalia. En halua lähettää kumpaakaan duunaria kilometritehtaalle. Ehkä pitäisi auttaa omiaan, ostaa italialaiset monot, tai Albaniassa tehdyistä osista Italiassa kasaan liimatut.