Toiseus

Kun on vieraassa maassa ja fyysisesti eroaa kantaväestöstä, saattaa kokea toiseutta. Ja jos ei eroa niin kovin paljon, saattaa saada osakseen ohkaisempaa toiseutta, koska tekee asiat väärällä lailla. Paras tapa selvitä tilanteesta on itseironinen huumori.

Itseltäni meinasi huumori loppua, kun olin sunnuntaina jäätelöbaarissa: seisoin tiskin edessä moderoimassa lasten ja jäätelöpalloja lappavan baarintytön kommunikaatiota, kun kahvilan keittiönovesta peruutti kaksi miestä. Pers’edellä saapuva varoitti permesso, signora, johon saliin päin kääntynyt mies huomautti älä turhaan, ei se ole täältä.

Teki mieli karjaista että mitä sitten vaikken olekaan, jos joku tulee ovesta perse edellä lämpölevyä kantaen niin ymmärrän väistää vaikka possottaisi* serbokroaatiksi. Voimasanoilla höystetyllä murteella, kuin olisin viettänyt viimeiset viisitoista vuotta kuunnellen raksamiesten kiroilua.

Niinkuin olenkin.

*possottaa = kysyä lupaa posso?

Öko Lavamat

Tutkin eilisen pohdiskelun villitsemänä pesukoneeni manuaalia, jossa annetaan summittaiset kulutusarviot eri pesuohjelmille korkeimman mahdollisen lämpötilan mukaan: todellinen kulutus riippuu huoneenlämmöstä, vesijohtoveden lämpötilasta ja pyykin määrästä kiloissa. Economy-valkopyykkiä, villa- ja pikaohjelmaa lukuunottamatta kaikkiin ohjelmiin voi valita lyhyemmän pesun, mutta manuaalista ei selviä vähenevätkö huuhteluiden määrät (=vedenkulutus) vai ainoastaan pesuaika (=rummun pyörittäminen). Vajaatäyttöohjelmaa tehokas saksalaiskone ei tunne.

  • Valkopyykki 95°C : 1,7 kWh (≤ 5 kg, vedenkulutus 43 l, 148 min)
  • Economy valkopyykki 67°C: 1,15 kWh (≤ 5 kg, vedenkulutus 40 l, 137 min)
  • Kirjopyykki 60°C: 0,85 kWh (≤ 5 kg, vedenkulutus 40 l, 130 min)
  • Tekokuitu 60°C: 0,75 kWh (≤ 2 kg, vedenkulutus 57 l, 87 min)
  • Hienopyykki 40°C: 0,5 kWh (≤ 2 kg, vedenkulutus 55 l, 64 min)
  • Villa 40°C: 0,4 kWh (≤ 2 kg, vedenkulutus 50l, 55 min)
  • Pikaohjelma 30°C: 0,25 kWh (maks. 2 kg, vedenkulutus 40 l, 30min)
  • Linkous: 0,03 kWh

Eri lähteistä saatujen kulutuslukujen perusteella voisi väittää, että 200 pikapesun tarvitseman sähkömäärän säästää vuodessa sammuttamalla TV:n standby-valon. Tai jotain sinne päin. Sähkösaunan lämmittämiseen menee Helsingin Energian mukaan 8 kWh/kerta, höyrysilitysraudan käyttöön 1 kW/h. WC:n vetämiseen kuluu vettä keskimäärin 40l/vrk/hlö, vessan vuosimallista riippuen.

Kuvassa kulttiesineestä tehty pienempi versio

Kuuden haasteen herättämiä kysymyksiä

Käytän koko syyskuun vain kuutta vaatetta on herättänyt kysymyksiä, joihin päätän kysellä vastauksia Lanttuakatemian EVP akateemiselta pyykkäriltä skype-haastattelussa.

Vaatteita täytyy pestäkin: kaikki energiansäästöoppaat kehottavat pesemään täysiä koneellisia. Teenkö nyt väärin?

Kotitalousopettajain koulutuslaitoksella punnittiin pyykkiä, ja todettiin ettei kone ollut koskaan täynnä silloin kun opiskelija oli mielestään ladannut sen täyteen; samassa todettiin että opiskelijaa ohjasi perstuntuma, eli kun kone ladattiin manuaalin mukaisesti (1 kg pyykkiä 10 l rummun nimellistilavuutta kohden) täyteen, ei pyykki puhdistunut.

Jos asuu pienessä taloudessa ja pesee jatkuvasti vajaita koneita, kannattaa hankkia pienempi kone. Nyrkkipyykki kuluttaa kuitenkin enemmän vettä. Perheessä kone tulee yleensä täyteen: vaatetta hankkiessa voi jo harkita löytyykö sille kavereita pyykkikorissa.

Onko puolityhjän koneen pyörittäminen planeetalle suurempi uhka kuin kolmensadan T-paidan puuvillan tehoviljely, niiden ompeluttaminen hikipajalla, rahti, varastointi ja tie kuluttajalle?

Vaatteen elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta suurin osa muodostuu vaatteen huollosta, eli pesusta ja kuivauksesta. Ellei vaate sitten päädy suoraan kaupasta vaatekaapin kautta kaatopaikalle.

(Ulkolinjan dokkarin jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä että kannattaisi hankkia vähemmän ja eettisempää, mutta mistä? Joudunko luopumaan mustista vaatteista? Miten saan pois mielestäni intialaisen tekstiilivärjärin mustuneet varpaankynnet?)

Energiankulutukseen vaikuttavat mm. koneen energialuokka, pesuveden lämpötila ja pyykin kuivatustapa. USA:ssa monessa paikassa narukuivaus on kielletty kaupungin järjestyssäännössä. Tätä ekologisesti kyseenalaista säännöstöä vastustamaan on syntynyt Project Laundry List.

Kylmässä vedessä peseminen paljastuu hygieenisemmäksi kuin neljänkympin pyykki, jossa bakteerit elävät mainiosti ja leviävät koko pyykkiin. Lämmintä pesuvettä käytetään vain Euroopassa. Pyykin kuivaava aurinko tappaa pöpöt kylmässä vedessä pestyistä vaatteista kehitysmaissa. Vaippapyykki tarvitsee 60 asteen lämpötilan, ja itse pesukoneelle olisi hyvä että välillä pestäisiin 90 asteessa.

Entä rakennetut/lämmitetyt/ilmastoidut neliöt, joissa vaate asuu ennen päätymistään parhaassa tapauksessa matonkuteeksi?

Niinpä.

Eivätkö uudet sumean logiikan pesukoneet ota vettäkin sen mukaan kuinka paljon koneessa on pyykkiä?

Kyllä, ne kalleimmat. Pesuaineen määrää täytyy ymmärtää itse vähentää. Kun koneet ovat jo pitkään kilpailleet siitä, mikä malli käyttää vähiten vettä, on ongelmaksi tullut riittämätön huuhtelu.

Onko sosiaalisesti hyväksyttävää että on samat byysat jalassa kahtena peräkkäisenä päivänä, näin roudaripiirien ulkopuolella siis? Vai pitääkö vaate heittää koneeseen jo silloin kun ns. lika lähtee vielä pelkällä pesupähkinällä?

Mitä, etkö sinä sitten pidä samoja housuja päivää pidempää?

Trendi näyttäisi maailmalla olevan kuitenkin sen suuntainen että vaatteita pestään liiaksikin, joka kuluttaa paitsi energiaa, myös vaatteita.

Mistä on pienet tytöt tehty

Löysin blogosfääristä facebook-ystäväni – tässä tapauksessa IRL minulle täysin tuntemattoman italialaisen laktivistin – linkkaaman postauksen sukupuolitetusta mainonnasta jonka pääosassa esiintyvät lapsukaiset.

Kuvissa esiintyy pikkutyttöjä ”miehen” eli pikkupojan arvioivan katseen kohteena tai meikattuina, huulet törröllään. Kaikista hilpein kuva on kuitenkin viimeinen, jossa pikkutyttö on selkä kumarassa täyttämässä pesukonetta samalla kun pikkupoika puhuu puhelimessa. Luojan kiitos keittiö ei ole pinkki.

Kuvassa hätkähdyttää sen (tahaton?) todenmukaisuus: mahdollisesti lapset tai mainoskuvan lavastanut AD eivät ole koskaan nähneet isän tekevän kodissa yhtään mitään.

Luultavasti samalta valmistajalta on tulossa myös minikokoinen olohuone, jonka mainoksessa tyttö imuroi lattiaa, poika katsoo televisiosta liigaottelua kaljatölkki kädessä.

Shit happends

Italiattaren syntymäpäiväjuhlien jatkoiksi kävelimme Kasvitieteellisestä piazzalle parahiksi todistamaan kun paikallisen eksentrikon koira väänsi matemaattisella tarkkuudella tortut katukiveyksen eksaktiin keskipisteeseen. Koiranpaskan jättämisessä niille sijoilleen ei toki ole mitään eksentristä, pikemminkin päinvastoin, sillä tiedän Tuppulasta tasan kaksi koiranomistajaa jotka korjaavat lemmikkinsä jätökset kakkapussiin: toinen heistä on dottoressa, jonka takana on kaupungin jok’ikisen ravitsemus- ja elintarvikeliikkeen luvat, toinen kokki, ympäristöaktiivi ja maailmanparantaja. Mahdollisesti he tilaavat kakkapussinsa Milanosta.

Totta puhuen ulostamistapahtuman näki ainoastaan Kummitäti, ja hän saattoi tapahtuneen laajemman yleisön tiettäväksi eksentrikon jo poistuttua koirineen takavasemmalle. Sen jälkeen hän istui penkille ja alkoi ohjeistaa leikkiviä lapsia huutamalla ettei keskipiazzan poikki saa juosta, ja todennäköisesti olisi jatkanut ohjeistusta seuraavat pari tuntia tai ainakin siihen asti että joku lapsukaisista väistämättä talloisi paskaan.

Kolmekymmentä sekuntia huutoa kuunneltuani otin taskusta nenäliinan ja korjasin läjän roskikseen, pesin käteni suihkulähteellä ja palasin penkille pitäen omana tietonani sen, mitä mieltä olen jokaisen omasta henkilökohtaisesta vastuusta.

Sen sijaan että ihmiset haaskaisivat aikaa miettimällä miten päästä paratiisiin, he voisivat uhrata ajatuksen sille, mitä voisivat ihan itse tehdä sen eteen ettemme jo eläisi helvetissä. Mahdollisesti jopa ennen seuraavia vaaleja, joissa delegoida vastuun omasta hyvinvoinnista parlamentille/aluevaltuustolle/maakuntavaltuustolle/kunnanvaltuustolle.

Lastenkutsut

Voi mennä hypervanhemmuuden piikkiin, mutta Tuppulassa lastenkutsut tuppaavat olemaan suureellisia. Mekään emme tohtisi jäädä valovuosia vallitsevan tason alapuolelle, sillä johan siitä lapsikin pahoittaa mielensä. Nih.

Olen aikaisempina vuosina raatanut itseni puolikuoliaaksi keittiössä, raivannut asunnon esittelykuntoon, majoittanut kirkuvan lauman olohuoneeseen, siivonnut asunnon takaisin asuttavaan kuntoon. Järjestyksenrakkauteni tuntien ei ole erityisen yllättävää että ensimmäinen siivous on pahempi; jälkityöksi riittää yleensä perunalastujen imuroiminen lattialta ja nihkeäpyyhintä mikrokuitumopilla. Äiteihin ja isiin uppoaa uskomaton määrä olutta, viiniä, lihapullia ja melkein mitä tahansa upporasvassa paistettua, kun lapsukaisille taas yleensä riittää kourallinen juustonaksuja huuhdottuna alas litralla colajuomaa.

Tänä vuonna ulkoistimme homman. Emme täysin, sillä mihinkään cateringiin rahkeet eivät olisi riittäneet. Vuokrasimme Tuppulan kasvitieteellisen puutarhan. Normaalijärjestely, juhlakäyttöön vuokrattava autotalli tai vastaava puolikellari, on akustisilta ominaisuuksiltaan pitkälti yli sietokykyni. Sokerihumalassa riehuva ipanalauma villiintyy maalatusta raakabetonista heijastuvasta oman äänensä kaiusta ja huutaa entistä kovempaa ylittääkseen kaiun.

Puiston vuokra kattoi sähkökitaran vahvistin + iPod -paketin kytkemisen kunnalliseen sähköverkkoon, vartijan kopissa sijaitsevan jääkaapin käytön, muovituolit ja -pöydät. Puistovartija jeesasi ilmapallojen puhaltamisessa ja kiinnittämisessä. Tilaa ei varattu yksinomaan meille, joten syntymäpäiviä kunnioittivat läsnäolollaan myös piazzalta tutut kulkukoirat sekä peremmälle puutarhaan leiriytynyt pussiviiniä ja kasvitieteellisiä tuotteita nauttiva määrällisenä vähemmistönä harmiton nuorisojoukko.

Lapsia viihdytti pelle, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli. Vieraat vetivät köyttä, juoksivat esterataa ja pussihyppelivät, jonka jälkeen he päästivät pellen tupakalle ja aloittivat strukturoimattoman leikin esteradassa käytetyillä pahviputkilla ja EU-leikkipuistostandardin mukaisella soralla.

Tarjoiltiin pieniä sämpylöitä, rosticceriasta ostettuja pizzaviipaleita, mehuja ja limuja, karkkia, popcornia, juustonaksuja, perunalastuja ja suolakeksejä. Kakku oli Kummitädin tekemä. Ylijäämiä syötettiin puistovahdeille. Juhlan päätyttyä ja puiston sulkemisen jälkeen sinnikkäimmät vanhemmat saivat jääkylmän oluensa piazzalla, ja sinnikkäimmät lapset jatkoivat strukturoimatonta leikkiä vielä tunnin pari.

Hypervanhemmat

Nykyajan vanhemmat haluavat lapsillensa parasta, mutta ylisuojelevuus ja menestymispaineiden iskostaminen lasten mieliin voivat aiheuttaa ongelmiakin. Ovatko hypervanhemmat enemmän tuotekehittelijöitä kuin kasvattajia?

Teemalta 2.9. (uusintana 4.9.) tullut dokkari hypervanhemmista on hyvä. Sen voi katsoa Areenalta, tai ulkomailla TV Kaistasta. Jos jollakin ulkosuomalaisella ei vielä ole Kaistaa, niin suosittelen sen pikaista tilaamista.

Hypervanhemmuusdokkarin kanssa samaan saumaan osuu Pravdan artikkeli TutorHousen rahoiksi lyömästä tukiopetuksesta, no mikä ettei, rahalla saa ja hevosella pääsee. Kunhan ei laps’armas sitten vedä itseään jojoon päästyään vain luokan toiseksi parhaaksi siinä arvostetussa koulussa.

Huippulahjakas ei tarkoita samaa kuin onnellinen, usein jopa päin vastoin. Huippulahjakas ei välttämättä ole edes menestyjä, sillä omien huippu- tai keskinkertaisten lahjojen optimoituun hyödyntämiseen tarvitaan myös laumasosiaalisia taitoja, jotka pikemminkin näyttävät kehittyvän kunnianhimoisten ja suorituskeskeisten vanhempien silmissä jonninjoutavalta ajanhaaskuulta haiskahtavassa strukturoimattomassa leikissä. Vapaata tulemista, menemistä ja reviirin asteittaista kasvattamista paitsi on jäämässä kokonainen sukupolvi, ainakin täällä Italiassa.

Prismassa elokuussa esitettiin BBC-dokkari Miten koulutat lapsesi?, jossa englantilainen koomikko David Baddiel pohtii miten maksimoida kahden lapsensa menestyspotentiaalin ja onnellisuuden. Näyttelijän omien koettelemusten taakse voisi kuvitella kunnianhimoisen stereotyyppisen äidin, eräänlaisen hypervanhemman siis.

Ylisuojelevuudesta jatkossa. Paskamutsius kunniaan.