Hellerajat

Tiedoksi etten aio useiden ulko- ja sisäsuomalaisblogaajien tapaan valittaa helteistä. Onhan se kiva kun Suomessa ei tarvitse lomailla perse kuurassa.

Henkilökohtainen hellerajani jää toivomukseen että makuuhuoneessa olisi korkeintaan 28 astetta kun mennään nukkumaan. Se raja on nyt parina iltana rikottu: avaan ikkunat selälleen, mutta joudun odottamaan auringonlaskua että lämpötila laskisi sen yhden kriittisen asteen. Kun ikkuna on selällään, ei rullaverhoa voi käyttää. Huhtipojan mielestä on aivan järjenvastaista mennä nukkumaan kun ilta-aurinko vielä paistaa makuuhuoneen ikkunasta sisään, eikä siinä vaiheessa ikkunan auki pitämisestä ole suurempaa hyötyä, tokko haittaakaan. Rullaverho ei järin pidä lämmintä loitolla.

Automiehen makuuhuoneessa ei kertoman mukaan ole kuuma. Puoli metriä selluvillaa tekee enemmän kuin vaaksa kutterinpurua, se nähtiin jo viime talven jääpuikkokatselmuksessa.

Advertisement

Ammatinvalinnasta

Ammatinvalinnan vaikeudesta ja työnvieroksunnasta ideologiana ollaan kirjoitettu siellä ja täällä.

Hakeuduin opiskelemaan arkkitehtiosastolle varsin sattumanvaraisista syistä, mutta en ehkä aiheetta. Pääsykokeet suosivat niitä jotka kunnostautuvat piirtämisessä ja matematiikassa. Olisin ehkä halunnut kultasepäksi, mutta tätini ei suositellut alaa minulle tai kenellekään, tai ainakaan naiselle; olin kiinnostunut sosiaaliantropologiasta mutta isän mielestä Valtsikasta valmistuisi lähinnä Alkon kassaksi. Sankariarkkitehtieetos ei istunut (tytöille harvoin istuu, vaikka rivien välistä annetaankin ymmärtää että se on sitä Ainoaa Oikeaa Arkkitehtuuria), ja jossain vaiheessa totesinkin että nyt riittää, kivakiva, diplomityö valmiiksi ja sitten maailmalle miettimään mikä minusta tulee isona. Kultaseppäkoulussa vietetyn vuoden ja grafiikan alan sekatyöläisen pestien jälkeen päädyin kuitenkin arkkitehdiksi, koska en muutakaan osannut, tai: osaan vähän kaikkea, ja pelaan hyvin Trivial Pursuitia. Olen pinnallisen yleistiedon piirimestari. Ihminen voi tuntea työn iloa, vaikka ei löytäisikään omaa unelma-ammattiaan. Monenlaiset työt voivat olla palkitsevia, kirjoittaa Rosa Meriläinen kolumnissaan.

Minua ei aja mikään luomisen palo, mutta saan ihan siinä jokapäiväisessä arkiduunissa viboja hyvistä rakenteista ja siitä että lämmönläpäisykertoimet ovat kohdallaan, jonkinlaisesta rakennusten harmoniasta ympäröivän kaupungin tai maiseman kanssa, tilasta, valosta, pinnoista. Mielikuvissa arkkitehti on se luova tyyppi, joka tulee työmaakokoukseen ilman kravattia, ja joka työmiesten mielestä ei ymmärrä mistään mitään, kun on lykännyt huoneeseen jyrkän kulman jonka takia klinkkereitä joutuu leikkaamaan ihan vaivoiksi asti. Mielikuvalla on pohjansa todellisuudessa, mutta itse ainakin uskon että arkkitehdin työstä suuri osa on kulttuurivälittäjän hommaa: pelkällä estetiikalla ei pitkälle pötkitä, mutta ei insinöörien yksin suunnittelema maailmakaan mikään ihanteellinen paikka ole, vaikka pystyssä ehkä pysyykin. Ilmastointi saattaa mennä vituralleen jos joku ihmispolo avaa ikkunan nuuhkiakseen kukassa olevaa appelsiinipuuta makuuhuoneen ikkunan alla.

Dermatofagoidi

Minulla alkaa olla mitta täynnä kutsumattomien vuokralaisteni kanssa.

Pölypunkit viihtyvät kosteassa ja lämpimässä: vanhat talot ovat usein kosteita jo rakenteidensa ja materiaalien vuoksi, ja kun niihin sitten viimeinkin saadaan lämmitys, on soppa valmis. Se vanha ohje ilmankosteuden vähentämiseksi on ilmanvaihdon tehostaminen, mutta sekin toimii vain silloin kun ulkoa tuleva korvausilma on kuivempaa kuin poistoilma. Suomessa yleensä toimii, mutta tiedä sitten miten näiden eurotalvien kanssa.

Lähtökohtaisesti hyvä juttu on se, että arkkitehdit ja astmaatikot saavat elää ilman verhoja ja mattoja. Se helpottaa jonkun verran punkkien massamurhaamista. Loput punkkisyynin ohjeet, eli pehmot, kirjat ja vaatekaapit pois makuuhuoneesta, ovat toteuttamiskelvottomia. Totta puhuen pehmoille riittäisi pakastaminen kerran kuussa. Alan katsella sopivaa autotallia, johon laitan arkkupakastimen.

Ilmastointilaitteen kuivaustoiminto jäähdyttää myös, ja se ei ole toivottavaa jos huonelämpötila on 16. Tuntuu järjettömältä pitää yhtä aikaa päällä lämmittävää patteria ja jäähdyttävää posotinta. Pitäisi lämmittää enemmän, laittaa yläkertaan vesikiertoinen seinälämmitys, lisäeristää katto, tilata puusepältä mittatilaustyönä lasiovinen kirjahylly, testata kosteutta tasoittavaa rappausta korkkilaastilla ja rappausta savilaastilla.

Rahaa siis tarvittaisiin, mutta mistä rahat, jos kierrän työnteon sijaan pyyhkimässä kodin pintoja kostealla liinalla lääkärin ohjeiden mukaan? Äh. Lasiovinen kirjahylly pitäisi vähintään saada KELA-korvattavaksi, se on oikeus ja kohtuus 🙂

Sauna

Valtiovierailua odotellessa olemme ryhtyneet Automiehen kanssa saunankorjaustalkoisiin. Italialaisia vapaaehtoisjoukkoja odotettavissa viikon loppupuolella ja ensi viikolla lisää, ja koska Rusetti on paitsi sievä, myös tiettävästi sinkku, on sanan kiiriessä arkkitehtineidon saapumisesta odotettavissa vielä lisää apuvoimia. Voiko naisen valloittaa timpurintaidoilla? Minä väittäisin että joo, ja tiedoksi kuitenkin kaikille että Automies on jo varattu.

Saunan ulkoverhous oli yhdeltä sivulta laho, toisesta päädystä repsahtanut irti rungosta, kahdelta muulta sivulta ookoo, vain uuden maalin tarpeessa. 70-luvun lateksi tippuu, ja koska sen alla lauta on pinnasta hapertunutta, saa sitä työvoimavaltaisesti raaputtaa kovalle puulle. Mieleni tekisi keittomaalia, mutta tuntemattomasta 1940-luvun maalista on saattanut imeytyä pohjiin jotakin vernissaa niin ettei punamulta seinässä pysy, tai tiedä hänestä, ehkä joku boostattu punamulta? On konsultoitava Panu Kailaa.

Automiehen ystävä oli remontoinut mummunperintönsä, ja puretun kuistin seinästä poijjaat olivat pistäneet talteen 32 säkkiä sahanpurua. Kyllä sillä yhden uuden saunanseinän eristää, ja yläpohjat myös.

Talolle paitaa

Lisäeristäminen on viime vuosina ollut korjausrakentamisen keskeinen tavoite. Laskelmat tehtiin väärin perustein mutta kuvitelma lisäeristyksen hyödyllisyydestä on piintynyt mieliin.

Näin kirjoittaa Panu Kaila kirjassaan Talotohtori. Kustannus- ja kannattavuuslaskelmia tehdessä kannattaa ottaa järki käteen; vuodessa syntyvä säästö ei voi euromääräisesti ylittää kokonaiskulutusta. Vanhan rakenteen U-arvo on mitatessa järjestään parempi kuin polystyreenifirman esite väittää.

Energiansäästössä kannattaa keskittyä uudisrakennuksiin, ja vanhoissa rakennuksissa lisäeristys on hyvä toteuttaa silloin kun muutenkin joudutaan uusimaan pintaa. Elementtikerrostalossa siihen tarjoutuu loistava mahdollisuus parvekkeiden pudotessa ja elementtisaumojen irvistellessä. Puutaloon lisälevytystä voi harkita siinä vaiheessa kun muutama vuosikymmen takaperin lateksilla pilattu laudoitus joudutaan uusimaan, ei siihen maalaa päälle erkkikään. Talo kannattaa silloin lämpökuvata: rintamamiestalossa sahanpurut vajuvat aikaa myöten, mutta ylänurkan lisäeristämiseen puhallettava selluvilla on aika näppärää käyttää.

Omassa kodissamme lisäeristyslistalla on katto, se on tehty 80-luvun lopulla ja on noin 1700-luvulta peräisin olevan töllin heikoin kohta. Tällä hetkellä vaikein päätös on käytettävän eristemateriaalin valinta: korkki läpäisee höyryn, mutta on kaksi kertaa kalliimpaa kuin polystrolilevy. Puukuitulevyillä on massaa, ja sen pitäisi tasata lämpöpiikkiä. Mineraalivillan sivuilla on läjäpäin valmiita CAD-kuvia. Jokainen materiaali on brosarinsa mukaan paras mahdollinen, ja esitteissä on tarjottu leikkauksia rakenteista, jotka ovat parhaissa esimerkkitapauksissa säännösten mukaisia Lampedusassa. Minua ihmetyttää tällainen kaupankäynti: jos ei vielä edes puhuta hinnasta, niin miksi esittää alakanttiin mitoitettu tuote? Esitevihon kansikuva-autolla on aina metallimaali ja alumiinivanteet…

***

P äivitys: Meripilvi osallistuu energiatalkoisiin blogissaan.

***

Päivitys 2: Kaj Luukko Gaia-blogissa ja Juhana Harju Laakson Hengessä osallistuvat myös. Ja kuten Kaj kirjoitti, tätä asiaa ei viikossa ratkaista, energiaviikko tuli ja meni mutta aihe pysyy varsin ajankohtaisena,

Suu säkkiä myöten

Keskustelu uusiutuvista energialähteistä juuttuu usein linjoille eipäs-juupas ydinvoimaa. Ettei aurinko tai tuuli millään voi kattaa koko energiankulutusta, ja jos ei sataan prosenttiin ylletä, niin sitten on turha tehdä mitään.

Pekka Hännisen artikkeli Voiko kunta olla hiilineutraali? Arkkitehti-lehden numerossa 6/2008 kertoo Freiburgin kaupungin vastauksesta Kioton asettamaan haasteeseen. Kiinnostavia kirjoituksia löytyy myös Jukka Noposen blogista Sitran sivuilta.

Suomessa rakennukset kuluttavat 40% kaikesta tuotetusta energiasta. Italiassa kotitalouksien käyttämä energia on noin 30% kaikesta tuotetusta, ja siitä 70% menee lämmitykseen. Autoteollisuudessa polttoaineensäästö on viimeistään vuoden 1973 öljykriisistä kilpailuvaltti, ja suuria parannuksia on turha odottaa nopeasti. Vedellä kulkevaa autoa odotellessa liikenteen päästöjen leikkaamiseen on kolme kuljettavissa olevaa tietä: kaavoitus, joukkoliikenne, fillari. Rakennusten energiankulutuksessa sen sijaan riittää löysiä joista karsia. Jukka Noposta siteeratakseni: Göteborgissa rakennettu passiivienergiatalo kuluttaa 70% vähemmän kuin tavanomaisella tekniikalla rakennettu, rakennuskustannusten noustessa kuitenkin vain 2,5%. Italiassa passiivitalot ovat saavuttaneet vielä suuremman prosentuaalisen säästön, joka osaltaan selittyy sillä kuinka huonosti tavanomaiset rakennukset on tehty.

Puhtaan energian tuottaminen on turhaa puuhastelua, jos suunnittelussa ei ensisijaisena lähtökohtana huomioida energian säästämisestä.

Portaat

L’associazione millimetri, organizza all’interno di EUSEW (EU Sustainable Energy Week), il ciclo di conferenze EnergeticAbruzzo 02 dal titolo:

Efficienza energetica: dalla città sostenibile all’eco-design

Martedì 10 febbraio

Efficienza Energetica e Sostenibilità urbana.
ore 8.30_ 1.00

Giovedì 12 febbraio

Efficienza Energetica ed Eco compatibilità del sistema edificio.
ore 8.30_ 1.00

Sabato 14 febbraio

Eco Compatibilità e design
ore 8.30_ 1.00

Sala dei Marmi della  Provincia di Pescara, Pescara

Doppi servizi

Petja ihmetteli aiemman postauksen kommenteissa, miksi ihmeessä kiinteistönvälitysilmoituksissa on joka asunnon tahi talon yhteydessä valokuva paskapöntöstä, ja nyt olen sitten ihmetellyt sitä itsekin. Ehkä italialaiset ovat niin epäluuloisia, että pelkkä maininta WC:stä asunnon pohjapiirustuksessa vaikuttaa vähintäänkin huijaukselta, äkkiäkös sen siihen kirjoittaa. Vaikka voivat ne pöntötkin olla Photoshopilla kuvaan liimattuja, että tiedä häntä.

Lehti-ilmoituksissa lukee usein että asunnossa on doppi servizi, se tarkoittaa kahta vessaa. Kahden vessan funktio on se, että sitä parempaa ns. edustuskäymälää pidetään vierasvarana, ja toiseen tungetaan kumiankat, pesukoneet ja pyykkitelineet eli ne tavanomaiset elämän jäljet.

Niistä vessanpöntön kuvista ei kriittisen ostajan pitäisi vielä mahdottomasti vakuuttua. Rosabella kohtasi entiseen pankkiin ravintolaa tehdessään sellaisen pienen yllärin, ettei pankin saniteettitiloja oltukaan liitetty vemäriverkkoon, vaan johonkin pohjattomaan monttuun kadun alle. Vesilaitoksen sopimuspapereissa viemäristä kuitenkin maksettiin, ja tämä käytäntö lienee ollut aiemmin yleinen, eli viemäriliittymän tekemisessä säästettiin ja vesilaitos katsoi sormien lomasta, kunhan jäteveden käsittelymaksu maksettiin. Naapuri sitten ihmettelee miksi kaivovedessä on sitä itteensä.

Avotakka

Olen piirtämässä asiakkaalle matalaenergiataloa, ja laittaisin siihen, siis mikäli toimeksiantaja asiasta vakuuttuu, jonkinlaisen sydänmuurin, paitsi ei talon sydämeen vaan pikemminkin pinnan lähelle niin että se ulkopuolelta toimisi tromben muurina. Takka muurin sisäpuolelle pitäisi tulla, ja takkajuttuja lueskelemalla muistin erään asian, jota en Suomesta kaipaa lainkaan:  Suomi on niin pieni maa että sinne mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan.

Oletetaan, että joku ihmispolo haluaisi olohuoneeseensa takan, ihan sellaisen avotakan jonka liekkien lämmöstä voisi nauttia vaikka alasti karhuntaljalla takkatulen ääressä makailemalla, ai kun romanttista. Hän menee möläyttämän asiasta jossakin pienrakentajien nettifoorumilla, ja saa kimppuunsa järkyttyneen lauman jeesustelemaan että miksi sellaista energiasyöppöä, ja avotakasta tuulee ja sataa sisään, tulee lintuja ja hyönteisiä, savuttaa.

Lähes samalla lailla tapahtuu jos avotakan on saanut vaikkapa perinnöksi tai talokaupan myötä, paikalle riittää kumminkaiman saunakaveria, lankoa ja työtoveria jakamaan neuvoja siitä kuinka takkaa voisi ainakin takkasydämellä ja luukuilla parantaa, ellei sitten pura koko hoitoa ja rakennusten perustusten vahvistamisen uhallakin rakenna Sitä Ainoaa Oikeaa Tulisijaa, eli varaavaa takkaa, jonka kanssa voi säästää lämmityskuluissakin, vaikka asia tuskin on listalla ensimmäisenä kun talossa on kaukolämpö, plus kaksikymmentäviisi ympäri vuoden, jengi hyppii alusvaatteissaan sydäntalvella ja koivuhalot ostetaan Shelliltä. Suurten muutostöiden jälkeen koko perhe saa pilkkiä grillitikulla nunnauunin luukulla, vähän niin kuin entisaikaan kolmijalalla kakluunissa kun ei taivasosuuteen kuulunut sitä hellahuonetta, mutta väliäkö tuolla kun Tekniikan Maailmakin on sen testannut, puhdas palaminen on tärkeää ja puhtaaseen palamiseen tarvitaan oikeaoppinen tulisija. Ja päätökset pitää tehdä rationaalisesti eikä tunteella, ja mikäs sen rationaalisempaa kuin se että on läjäkaupalla numeroita savun lämpötilasta säästyviin kilowattitunteihin.

Mahdollisesti sama jengi polttaa mökillä ulkogrillissä kaiken painekyllästetystä lastulevyyn, ja makkarat siihen päälle.

Fundamentalistien asuttamassa maassa – siis, ei Italiassa – kompromissi on ruma sana, mutta ähäkutti minäpä haluaisin näille varaavan avotakan. Kunhan keksin kuka sen osaisi muurata, kun ei takka paperilla juuri lämmitä. Naapurikaupungissa on kuulopuheiden mukaan yksi takkamuurari joka olisi tehnyt varaavia, ja eräs tuppulalainen rappari olisi teettänyt työn Saksassa asuvalla ellei peräti saksalaisella langollaan.