Freelancer

Aloitin EU:n uusiutuvan energian viikon kunniaksi nousujohteisen urani freelancerina reaktiomediassa Uusi Musta. Lukekaatten.

Uudesta urasta muistui taas mieleeni että keikkahommissa verokortti – tai oikeastaan sen puuttuminen – on minulle edelleen mysteeri. Kun olin noin viiden vuoden Italiassa asumisen jälkeen kypsynyt veroilmoituksen täyttämiseen, soittelin verovirastoon ja sain täytettäväksi pumaskan johon tarvittiin muunmuassa joku leima Italian veroviranomaiselta. Koska edes kirjanpitäjäni ei osannut osoittaa minulle leimoja jakelevaa instanssia, jäi lomake täyttämättä. Jossain vaiheessa karhu luovutti, ja lopetti veroilmoituksen lähettämisen. Olen sen jälkeen kirjoittanut keikoista kuitin, vaikka jostakin TKK:n luentopalkkiosta taisi livahtaa päältä 60% kun ainoa byrokraattisesti tyydyttävä formaatti olisi ollut se verokortti. Vai hainko lähdeverokortin? Vai oliko se juuri se hakemus, johon oltaisiin tarvittu leimaa tuntemattomalta kumileimasininstanssilta? Minä luulen ettei asia oikeasti VOI olla niin monimutkainen, mutta kun en vaan ymmärrä.

Mitenkähän asian hoitavat keikkaa heittävät amerikkalaiset tähtiluennoitsijat? Tmi Prof lähettää laskun?

Advertisement

PuuCee

Työkoneeseen tuli virus, vaikka virustietokantapäivityksen viesti pulpahteleekin näkökentän laidalla päivittäin. Käytännössä se tarkoittaa käyttöjärjestelmän uudelleenasentamista, ja koska lapset ovat lomalla, uudelleenasentamista siten että toimiston neuvotteluhuoneeseen pistetään pystyyn youtube-viihdeasema.

Hommassa vierähti koko iltapäivä: ensin asennus ei pelitä koska boottausjärjestysasetuksissa on ykkösenä väärä levyasema, eikä bios aukea muuten kuin painamalla deleteä seitsemän kertaa sekunnissa koneen heittäessä käynnistysvaiheessa herjaa. Sen jälkeen käyttisasennus, verkkokortin ajuriasennus, ja loppu iltapäivä menee ukkoslinnun, tuliketun, adobereaderin, winzipin, skypen ja muun välttämättömän tauhkan parissa. Koneessa ei ole office-paketin lisäksi vielä ensimmäistäkään työohjelmaa, ja tietysti se virustorjuntaohjelma puuttuu yhä. Tuskin asennan entistä uudelleen.

Tulee mieleen se entinen orava jolla oli käpy jäässä. Ja riisikupille tuli kutsu kaasupoljintarkistukseen, kuten odottaa osasimme.

Ammatinvalinnasta

Ammatinvalinnan vaikeudesta ja työnvieroksunnasta ideologiana ollaan kirjoitettu siellä ja täällä.

Hakeuduin opiskelemaan arkkitehtiosastolle varsin sattumanvaraisista syistä, mutta en ehkä aiheetta. Pääsykokeet suosivat niitä jotka kunnostautuvat piirtämisessä ja matematiikassa. Olisin ehkä halunnut kultasepäksi, mutta tätini ei suositellut alaa minulle tai kenellekään, tai ainakaan naiselle; olin kiinnostunut sosiaaliantropologiasta mutta isän mielestä Valtsikasta valmistuisi lähinnä Alkon kassaksi. Sankariarkkitehtieetos ei istunut (tytöille harvoin istuu, vaikka rivien välistä annetaankin ymmärtää että se on sitä Ainoaa Oikeaa Arkkitehtuuria), ja jossain vaiheessa totesinkin että nyt riittää, kivakiva, diplomityö valmiiksi ja sitten maailmalle miettimään mikä minusta tulee isona. Kultaseppäkoulussa vietetyn vuoden ja grafiikan alan sekatyöläisen pestien jälkeen päädyin kuitenkin arkkitehdiksi, koska en muutakaan osannut, tai: osaan vähän kaikkea, ja pelaan hyvin Trivial Pursuitia. Olen pinnallisen yleistiedon piirimestari. Ihminen voi tuntea työn iloa, vaikka ei löytäisikään omaa unelma-ammattiaan. Monenlaiset työt voivat olla palkitsevia, kirjoittaa Rosa Meriläinen kolumnissaan.

Minua ei aja mikään luomisen palo, mutta saan ihan siinä jokapäiväisessä arkiduunissa viboja hyvistä rakenteista ja siitä että lämmönläpäisykertoimet ovat kohdallaan, jonkinlaisesta rakennusten harmoniasta ympäröivän kaupungin tai maiseman kanssa, tilasta, valosta, pinnoista. Mielikuvissa arkkitehti on se luova tyyppi, joka tulee työmaakokoukseen ilman kravattia, ja joka työmiesten mielestä ei ymmärrä mistään mitään, kun on lykännyt huoneeseen jyrkän kulman jonka takia klinkkereitä joutuu leikkaamaan ihan vaivoiksi asti. Mielikuvalla on pohjansa todellisuudessa, mutta itse ainakin uskon että arkkitehdin työstä suuri osa on kulttuurivälittäjän hommaa: pelkällä estetiikalla ei pitkälle pötkitä, mutta ei insinöörien yksin suunnittelema maailmakaan mikään ihanteellinen paikka ole, vaikka pystyssä ehkä pysyykin. Ilmastointi saattaa mennä vituralleen jos joku ihmispolo avaa ikkunan nuuhkiakseen kukassa olevaa appelsiinipuuta makuuhuoneen ikkunan alla.