Pravdan kolumnisti on muuttanut johonkin slummiin, ja siellä ihmettelee:
Jokin täytyy olla pielessä, jos rikkaat linnoittautuvat omille alueilleen ja pienituloiset ja maahanmuuttajat ajetaan omiin ghettoihinsa. […] Joka tapauksessa slummiutuminen ei ole kenenkään etu.
Kommenttilootassa ollaan eri mieltä. Ovat rahansa, turvallisen ympäristönsä ja hyvät koulunsa ansainneet.
Vaikken olekaan menossa kenenkään lompakolle sosialisoimaan, niin uskaltaisin huomauttaa että yhteiskuntarauha on kaikkien etu. Ettei kaikkia sosiaalitapauksia tarvitsisi työntää samaan rappuun. Ettei koulujen saa antaa eriarvoistua, vaikka se onkin hienoa kun saadaan oikeita ison maailman ongelmia.
Minun mummoni asui Stadin kämpässä, eikä ollut mikään sosiaalitapaus, kunhan pienituloinen. Lähtenyt tyttösenä piikomaan, eikä yhdessä polvessa päässyt luokkaretkellä sen pidemmälle kuin että yhden lapsista sai lääkikseen. Menestyvien ihmisten kovuus ällistyttää minua: joka ikinen on menestynyt vain ja ainoastaan omilla ansioillaan, eikä pysähdy miettimään mihin olisi päässyt jos olisi vaurioitunut jo sikiöaikana äitinsä aliravitsemuksesta tai ylikansallisen banaanintuottajan viljelyksilleen kylvämistä myrkyistä, jos olisi joutunut huutolaiseksi, syntynyt eurooppalaisen suurkaupungin liepeillä mustalaisleiriin ja kasvatettu taskuvarkaaksi, jos erinomaisuudestaan huolimatta joutuisi konkurssiin suurten tilaajien vanavedessä, viimeisenä velkojien listalla.
Tässä tietysti vain soitan suutani, kun en ole vielä menestynyt. Kyllä se siitä.
Olen muuten asunut myös ns. paremmassa kaupunginosassa ja kuunnellut tuota ameriikan-eetosta luokkatovereilta, anteeksi, -kavereilta jo ala-asteelta. Ei vain vieläkään uppoa.
Arkitehti Blogilistalla
Arkitehti Facebookissa
arkitehti.wordpress.com 