Avainsana-arkisto: identiteetti

Minä, etnisyys ja Lauri Tähkä

Muori skypetti ja kertoi että oli mennyt ostamaan CD-levyn, mikä on merkkitapaus sinänsä, sillä Muori harvemmin innostuu mistään musiikista joka on levytetty vuoden 1963… no, 1970 jälkeen. Totesimme siinä keskustellessamme että olen itsekin tehnyt tuttavuutta ko. naurettavan kireisiin nahkavaatteisiin pukeutuneeseen narsistiin Automiehen kansanvaunussa, jolla vallan vasiten noudin ihmisiä Helsinski-Vantaan kentältä epäinhimillisiin kellonaikoihin. Ei varmaan mikään korkeakulttuurinen pläjäys, mutta en minäkään vielä tämän pidemmälle ole päässyt luokkaretkelläni hyvinvointiyhteiskunnassa.

Minä en ole mistään kotoisin, se selvisi viimeistään peruskoulun kolmannella kun käsitöissä piti kirjoa juuttikankaalle villalangalla kansallispukuisen neidon kuva. Kässänmaikka tivaamaan mistäs sinä olet syntyjäsi, pöydällä läjä kirjoja kauneimmista kansallispuvuista. No, täältä Roihikasta – Entäs äiti ja isä?- Mutsi on Sörkasta, faija Kalliosta. Sörkan kansallispukua ei löydy niteistä. Väännän turhautuneena jonkun ruotsinkielisen Uudenmaan puvun.

Ihmisen äidinkieltä ei turhaan sanota äidinkieleksi. Eikä siinä vielä kaikki: 1970-luvun työvoimapoliittisista syistä vietin varhaislapsuudessa paljon aikaa eteläpohjalaisen muorin seurassa, ja todennäköisesti tunnen kaikki muorin ja vanhanmuorin sanonnat. Vaikkei henkilökohtaista kokemusta meirän pitkistä pelloista ole, niin jotain, kyllä, tuttua niissä lauluissa on. Sellaista typerää uhoamista ehkä, johon myönnän syyllistyneeni opiskelijajuhlien jatkonjatkoilla samanhenkisten kanssa laulaa hoilottaessani ettei Kauhavan rauta ruostu, ja niin kauan minä tallaan tämän kylän raittia kun kenkäni pohojat kestää. Olen kieleltäni, kielikuviltani ja mieleltäni enemmän pohjalainen kuin savolainen (isänisä) tai hämäläinen (isänäiti), ja liikutun lähes kyyneliin kun laulan sylissä istuvalle pienelle miehelle että sehän niitä rikkahia harmittaa kun köyhän lapsi on kaunis.

Pitäisiköhän sittenkin hankkia tuollainen helavyö? Nostalgiakaupassa ovat loppuunmyytyjä, joten kai tässä joku buumi on käsillä…

Mainokset

Afrosuomalainen

Katselin Teemalta Afro-Suomen historiaa. Kukkahattujen monikulttuurisuuspropagandaa, sanoo mokukriitikko. Jos nyt vaikka oletetaan, että sana afrosuomalainen on niiden perkuleen kukkahattujen keksimää. Ehkä minä olen keksinyt sen? Olen käyttänyt sitä varmasti jo viisitoista vuotta sitten, ja vaatekaappia penkoessani ihmettelen kuka on nussinut kukikkaan hattuni.

Minulle afrosuomalainen tarkoittaa henkilöä, joka on syntynyt tai kasvanut Suomessa, puhuu suomea äidinkielenään mutta on musta, ruskea, caffèlatte. Siis ei niinku oikean normisuomalaisen näköinen, vrt. Raisio vs HBL. Jos hän on kasvanut ruotsinkielisessä perheessä, hän on afrosuomenruotsalainen, ja jos hän on kasvanut ulkomailla mutta puhuu suomea äidinkielenään, hän on afroulkosuomalainen. Tai jotain sinnepäin. Tai mahdollisesti vain jenkki, britti, ranskalainen, nigerialainen jolla on toinen vanhemmista suomalainen. Identiteetti kuuluu ihmiselle itselleen, mutta – reilua tai ei – myös niille ulkopuolisille jotka sen määrittelevät. Itse jättäisin afrosuomalaisen määritteestä suosiolla pois ne henkilöt, joiden afrovanhemmalla ei ole pigmentin lisäksi muuta yhteyttä Afrikkaan, tai joiden afrikkalainen vanhempi on pohjoisafrikkalainen berberi, Etelä-Afrikan buuri… Joudumme selvittämään myös muiden kansakuntien aikaansaamia sotkuja: negrosta tuli black, afro-american, african-american, ja uusi sana joudutaan lanseeraamaan sitä mukaa kun joku kerkiää käyttämään vanhaa halventavasti. Ja kun ne jenkin penteleet ovat sotkeneet pakkaa vielä one-drop rule -käytännöillä, josta seurauksena uutistenlukija kertoo Amerikassa mustien osoittaneen mieltään, ja uutista seuraa video enemmän tai vähemmän kalvakkaiden pallinaamojen mielenosoituskulkueesta. Rosa Emilia Clay kelpasi amerikansuomalaiseen yhteisöön, mutta Rosan tytär salasi äitinsä juuret  ”käydäkseen valkoisesta”.  Ilmeisesti hänellä oli siihen syynsä. Ei voi sanoa, ettei värillä olisi väliä, niin kauan kun sillä on väliä. Ja sitten kun värillä ei enää ole väliä, voidaan siitä vitsailla ja käyttää sanaa neekeri yhtä huolettomasti kuin sanaa blondi.

Sanoja kannattaa miettiä. Minua tympivät kiertoilmaisut ”ulkomaalaistaustainen” (joku perusjuntti jonka isoisä oli skotti? Ruotsalainen? Laukkuryssän lemmenlapsi?) tai ”tummaihoinen” (Italiatar luulee sillä tarkoitettavan Huhtipojan morsmaikkua, jonka molemmat vanhemmat ovat italialaisia). Suomen tataarit olivat ulkomaalaistaustaisia ehkä sata vuotta sitten, ja romanit viisisataa. Kyllä se siitä.

Afro-Suomen historia YLEn Teemalla

Videodialogi

Juurista ja identiteetistä:

Vastaus edelliseen: