Täsmennettäköön, etten aio kirjoittaa joulusiivouksesta. Siihen kelpaavat Project Maman ohjeet.
Sisäinen pilkunviilaajani on saanut uutta sarkaa: nyt kun voin nauhoittaa lastenvideoita Kaistalta, niin tottahan niin teen. Ja koska rakastan siistiä jälkeä, leikkaan videot XMedia Recodella, ja samalla konvertoin AVIksi. Tunnustan jopa että olen joskus aikoinani siivonnut mainoksia pois telkkarista nauhoitetuista VHS-videoista, mutta ei, mitään kivaa kotivideo-ohjelmaa en ole vaivautunut käyttämään. Varmaan sitten kun ja jos on aikaa. Kasimillistä kaitafilmiä olen edellisessä elämässäni leikannut, sen verran olen antiikinaikuinen.
Minä olen perheessä se, jonka iltapäiväharrastuksena on piuhojen virittely tietokoneelta telkkariin, tietokoneelta stereoihin, telkkarista stereoihin, ja tietysti toimenkuvaan kuuluu myös kaiken maailman konvertointiohjelmien ja plug-inien asentelu. Seuraavaksi opettelen tekstitystiedostojen yhdistämisen audioon ja videoon.