Lastenkutsut

Voi mennä hypervanhemmuuden piikkiin, mutta Tuppulassa lastenkutsut tuppaavat olemaan suureellisia. Mekään emme tohtisi jäädä valovuosia vallitsevan tason alapuolelle, sillä johan siitä lapsikin pahoittaa mielensä. Nih.

Olen aikaisempina vuosina raatanut itseni puolikuoliaaksi keittiössä, raivannut asunnon esittelykuntoon, majoittanut kirkuvan lauman olohuoneeseen, siivonnut asunnon takaisin asuttavaan kuntoon. Järjestyksenrakkauteni tuntien ei ole erityisen yllättävää että ensimmäinen siivous on pahempi; jälkityöksi riittää yleensä perunalastujen imuroiminen lattialta ja nihkeäpyyhintä mikrokuitumopilla. Äiteihin ja isiin uppoaa uskomaton määrä olutta, viiniä, lihapullia ja melkein mitä tahansa upporasvassa paistettua, kun lapsukaisille taas yleensä riittää kourallinen juustonaksuja huuhdottuna alas litralla colajuomaa.

Tänä vuonna ulkoistimme homman. Emme täysin, sillä mihinkään cateringiin rahkeet eivät olisi riittäneet. Vuokrasimme Tuppulan kasvitieteellisen puutarhan. Normaalijärjestely, juhlakäyttöön vuokrattava autotalli tai vastaava puolikellari, on akustisilta ominaisuuksiltaan pitkälti yli sietokykyni. Sokerihumalassa riehuva ipanalauma villiintyy maalatusta raakabetonista heijastuvasta oman äänensä kaiusta ja huutaa entistä kovempaa ylittääkseen kaiun.

Puiston vuokra kattoi sähkökitaran vahvistin + iPod -paketin kytkemisen kunnalliseen sähköverkkoon, vartijan kopissa sijaitsevan jääkaapin käytön, muovituolit ja -pöydät. Puistovartija jeesasi ilmapallojen puhaltamisessa ja kiinnittämisessä. Tilaa ei varattu yksinomaan meille, joten syntymäpäiviä kunnioittivat läsnäolollaan myös piazzalta tutut kulkukoirat sekä peremmälle puutarhaan leiriytynyt pussiviiniä ja kasvitieteellisiä tuotteita nauttiva määrällisenä vähemmistönä harmiton nuorisojoukko.

Lapsia viihdytti pelle, Italiattaren kummisetä Arkkienkeli. Vieraat vetivät köyttä, juoksivat esterataa ja pussihyppelivät, jonka jälkeen he päästivät pellen tupakalle ja aloittivat strukturoimattoman leikin esteradassa käytetyillä pahviputkilla ja EU-leikkipuistostandardin mukaisella soralla.

Tarjoiltiin pieniä sämpylöitä, rosticceriasta ostettuja pizzaviipaleita, mehuja ja limuja, karkkia, popcornia, juustonaksuja, perunalastuja ja suolakeksejä. Kakku oli Kummitädin tekemä. Ylijäämiä syötettiin puistovahdeille. Juhlan päätyttyä ja puiston sulkemisen jälkeen sinnikkäimmät vanhemmat saivat jääkylmän oluensa piazzalla, ja sinnikkäimmät lapset jatkoivat strukturoimatonta leikkiä vielä tunnin pari.

Advertisement

4vee

Huhtipoika vietti viikonloppuna merkkipäivää, ja eikä siinä kaikki: samaan viikonloppuun mahtui kolme muuta syntymäpäivää ja yksi kaste. Yhden synttärin yli hyppäsimme, mutta luokkatoverien kollektiiviseen lahjaan osallistuin. Muille päivänsankareille hankin pehmot mieheen/naiseen (koira, 2 dinosaurusta, koala). Kotiin kutsuttiin lähimmät tutut, maternan kaverit saivat tyytyä kakkuun luokassa. Kun saavuimme aamukymmeneltä koululle kakku nupittomalle kattilankannelle aseteltuna (minulla ei ole kakkuvatia!) ja kierrätyskartonkisilla tukikaarilla (molemmilta puolilta piirrettyjä) suojattuna, oli koulun portailla vastassa joukko (kutsumattomia) äitejä, jotka ilmoittivat että lahjan saa sitten hakea Benettonilta maanantaina (ks. figura di merda). Ensi vuonna joutunen järjestämään juhlat koko luokalle, ja koska vieraat eivät mahdu kotiin, pidän kekkerit jossain vuokrasalissa, huoh ja voih. Olen lisäksi aika kranttu vuokrasalien akustiikan suhteen, mutta onneksi on vuosi aikaa ajatella asiaa. Tai ainakin puoli vuotta, sillä mahdollisesti myös Italiattaren juhlien kutsuvieraiden listaa on laajennettava.

Vastatuuleni nitojien suhteen jatkuu edelleen: niitit tuppaavat olemaan eri kiinteistössä itse työvälineen kanssa, ja loppuvat kesken operaation.

Tuhkakeskiviikko

Karnevaalit on pidetty, ja tartuin viimeiseen mahdollisuuteen pukea ylleni burqan ennen kuin se kielletään lailla. Totta puhuen Italiassa on jo laki, joka kieltää tunnistamattomana esiintymisen julkisella paikalla: mitään erillistä burqalakia ei tarvittaisi, vaikka totta mooses sillä saisi irtopisteitä niiltä äänestäjiltä, jotka kaipaavat poliitikoilta lujaa otetta ja länsimaista elämäntapaamme uhkaavien yksilöiden ripeää saattamista ruotuun.

Burqa on vaattena ahdistava kun saa uudelleenhengittää jo kertaalleen käyttämäänsä ilmaa, vaikka asbestipurkuluokan maskista tilanne on tuttu. Näkyvyys on huono. Ei käy kateeksi varsinkaan klaustrofobiseksi syntynyttä afgaaninaista. Plussaksi se, että tukka on hyvin eikä vaate kiristä, vaikka vähän lihoisikin. Sulttaani on talibanin näköinen jo ihan omiaan. Lapset pukeutuivat Mulaniksi (taisteluversiossa, äidin ompelema) ja leijonaksi (ostettu puku Made in PRC). Huhtipojan mielestä äiti oli pukeutunut kummitukseksi. Burqan voi parhaiten ripustaa vaatekaappiin housuhenkarissa otsanauhan korkeudelta nipistämällä; mahtaa housuhenkareilla olla menekkiä Kabulin IKEAssa.

Tein juhliin vielä laskiaispullia, täytteenä kermavaahdon lisäksi sekä marsipaania että hilloa: vadelmahillon puutteessa sai kelvata frutti di bosco, jossa vadelman lisäksi on mustikkaa, mustia ja punaisia viinimarjoja, ruusunmarjaa ja karhunvatukoita.

Jos joku nyt kipeästi tuntee tarvitsevansa burqaa, niin sellaisen löytää helpoimmin ebaysta 🙂