Raivokasta kansainvälistymistä

Taannoinen postaukseni Suomesta vuonna 2170 kirvoitti jo yksinään Maailmanmieheltä tusinan kommentteja, kaikki musulmaaneista. Suomen kielen kohtalo jäi toissijaiselle huomiolle.

Muutos 2011 esittää Nuivassa vaalimanifestissaan riittävää kielitaitoa edellytykseksi kansalaisuuden myöntämiselle. Kohtuullista, mielestäni. Ne, joiden suomi ei ole riittävän täydellistä esim. siivoustöihin, voivat toki mennä sönkkäämään englantia korkeakouluihin.

Minusta suomen kielen alasajo korkeakouluissa on älytöntä, eikä mieleen tule että mitään vastaavaa tehtäisiin jossain ns. sivistysmaassa. Nykyvauhdilla suomenkielistä väitöskirjaa ei julkaista vuonna 2158, tuskin enää edes kahdensadan vuoden päässä ensimmäisestä, vuonna 2058. Omani valmistunee niillä paikkeilla, mikäli jatkan sitä palkkatyön, palkattoman työn ja lastenhoidon ohella. Piruuttani voisin tietysti väitellä toisella kotimaisella, jonka aseman kai joku laki vielä takaa.

Englannin ja parin muunkin kielen hallitseminen on toki yleissivistystä, mutta silti. Ei-niin-natiivien kielenpuhujien kesken vieraalla kielellä lausutut latteudet voivat kuulostaa jänniltä kuten ou beibe ai lav juu, ja jotta oma jälkikasvu varmasti pääsisi sinne kirkkaimman sivistyneistön joukkoon, niitä kannattaa kielikylvettää ja mahdollisesti sönkätä niille parempaa kieltä jo kotona.

Advertisement

Keittää

Vastoin yleisiä periaatteitani olen vuorokauden sisällä sekä tankannut auton itsepalvelussa että kurkistanut konepellin alle, käsiäni likaamatta toki. Konepellin avausnuppi puuttuu, joten vaijeria pitää vetää oviluukussa säilytettävillä pihdeillä joita ei tule sekoittaa samassa paikassa oleviin koirankynsisaksiin. Muuten menopelissä on kyllä mm. molemmat sivupeilit, ja jos korin pohjassa olevan reiän paikkaa niin kärry saattaisi jopa päästä leimasta läpi.

Olen ollut Italiattaren majaleirin ajan laitoskirjastossa, syönyt teekkarinruokaa, juonut automaattikahvia. Laitoksella on hiljaista, vain ulkkareita ja muutama niille tunnollisesti enklantia sönkkäävä natiivi. Jans-Anders Enegrenin Pravdan mielipidesivuilla (29.6.2010) esittämä visio englannista Suomen ainoana virallisena kielenä näyttää toteutuneen, ja johan tässä on nähty että jotkut natiivit sönkkäävät sitä lapsilleenkin. Voi olla että äidinkielelläkin oltaisiin tunneköyhiä.

Huomiseen Espoon-keikkaan lainaan Audimiehen kiesiä, niin se on. Muorin kärry on nimensä mukaisesti Oitis Poistettava Euroopan Liikenteestä.

Afrosuomalainen

Katselin Teemalta Afro-Suomen historiaa. Kukkahattujen monikulttuurisuuspropagandaa, sanoo mokukriitikko. Jos nyt vaikka oletetaan, että sana afrosuomalainen on niiden perkuleen kukkahattujen keksimää. Ehkä minä olen keksinyt sen? Olen käyttänyt sitä varmasti jo viisitoista vuotta sitten, ja vaatekaappia penkoessani ihmettelen kuka on nussinut kukikkaan hattuni.

Minulle afrosuomalainen tarkoittaa henkilöä, joka on syntynyt tai kasvanut Suomessa, puhuu suomea äidinkielenään mutta on musta, ruskea, caffèlatte. Siis ei niinku oikean normisuomalaisen näköinen, vrt. Raisio vs HBL. Jos hän on kasvanut ruotsinkielisessä perheessä, hän on afrosuomenruotsalainen, ja jos hän on kasvanut ulkomailla mutta puhuu suomea äidinkielenään, hän on afroulkosuomalainen. Tai jotain sinnepäin. Tai mahdollisesti vain jenkki, britti, ranskalainen, nigerialainen jolla on toinen vanhemmista suomalainen. Identiteetti kuuluu ihmiselle itselleen, mutta – reilua tai ei – myös niille ulkopuolisille jotka sen määrittelevät. Itse jättäisin afrosuomalaisen määritteestä suosiolla pois ne henkilöt, joiden afrovanhemmalla ei ole pigmentin lisäksi muuta yhteyttä Afrikkaan, tai joiden afrikkalainen vanhempi on pohjoisafrikkalainen berberi, Etelä-Afrikan buuri… Joudumme selvittämään myös muiden kansakuntien aikaansaamia sotkuja: negrosta tuli black, afro-american, african-american, ja uusi sana joudutaan lanseeraamaan sitä mukaa kun joku kerkiää käyttämään vanhaa halventavasti. Ja kun ne jenkin penteleet ovat sotkeneet pakkaa vielä one-drop rule -käytännöillä, josta seurauksena uutistenlukija kertoo Amerikassa mustien osoittaneen mieltään, ja uutista seuraa video enemmän tai vähemmän kalvakkaiden pallinaamojen mielenosoituskulkueesta. Rosa Emilia Clay kelpasi amerikansuomalaiseen yhteisöön, mutta Rosan tytär salasi äitinsä juuret  ”käydäkseen valkoisesta”.  Ilmeisesti hänellä oli siihen syynsä. Ei voi sanoa, ettei värillä olisi väliä, niin kauan kun sillä on väliä. Ja sitten kun värillä ei enää ole väliä, voidaan siitä vitsailla ja käyttää sanaa neekeri yhtä huolettomasti kuin sanaa blondi.

Sanoja kannattaa miettiä. Minua tympivät kiertoilmaisut ”ulkomaalaistaustainen” (joku perusjuntti jonka isoisä oli skotti? Ruotsalainen? Laukkuryssän lemmenlapsi?) tai ”tummaihoinen” (Italiatar luulee sillä tarkoitettavan Huhtipojan morsmaikkua, jonka molemmat vanhemmat ovat italialaisia). Suomen tataarit olivat ulkomaalaistaustaisia ehkä sata vuotta sitten, ja romanit viisisataa. Kyllä se siitä.

Afro-Suomen historia YLEn Teemalla

Politically correct

Muori kävelee Hakaniemen torilla työkaverin kanssa, ja löytää maasta HKL:n kuukausikortin. Kuvassa rouva Nyman, tummien hiusten lisäksi erikoistuntomerkkinä röijy, korkkiruuvikiharat, kultaiset korvarenkaat. Toimittajakielellä kansallispuvussa.

Mutta tästähän käveli juuri tuonnepäin yksi… aloittaa Muori, ennen kun joutuu poliittisen korrektiuden paniikkiin. Maalla lapsena niitä sanottiin mustalaisiksi, enolla oli yksi rekkarepsikkana. Mutta eihän niin enää sanota. Ja romani kuulostaa kankealta, viralliselta.

…Nymanin  näköinen, jatkaa Muori. Rouvat lähtevätkin Nymanin perään, joka kauniisti kiittää.