Pesce rosso

Kolmasluokkalaiset saivat ensimmäisenä koulupäivänä opettajilta tervetuliaislahjaksi kultakalan, yksinäisen kalaraukan muovipussissa.

Minä en halunnut sitä fisua, en tiedä mihin laittaisin akvaarion, muttei kalaa voi ns. nykytietämyksen valossa loputtomiin pitää kultakalamaljaa muistuttavassa lasisessa teekannussa. Vaikka tapetaanhan hevosiakin.

Entä jos opettajat päättävät ensi vuonna antaa koiranpennun, voihan sen aina hylätä moottoritien pysähdyspaikalle, jos kotona ei riitä sille rakkautta ja huolenpitoa. Lukemattomat ihmiset tekevät niin.

Lähden iltapäivällä ostamaan perhanan akvaarion, liian pienen mutta teekannua paremman, ja seuraavilta kyläjuhlilta hankin fisulle kaksi kaveria. Sen parempaa minulla ei ole tähän hätään tarjota.

Advertisement

Sivullinen

Koulu alkaa viimeinkin maanantaina.

Italiattaren osaksi on langennut olla se oppilasraukka, jolla ei ole ikinä oikeita vihkoja ensimmäisenä koulupäivänä. Odotan opettajien mahtisanaa siitä millaisia, millä ruutukoolla ja minkälaisilla marginaaleilla hankkimani pitää. Jostain syystä muut äidit näyttävät tietävän asian jo etukäteen. Eilen kuitenkin repäisin ja kaarsin paperikauppaan hakemaan koulutarvikkeita, meni sitten syteen tai saveen.

Olisi kai pitänyt kysyä ovatko tiskiin pinoamani nyt varmasti kolmannen luokan vihkoja. Iski vain ahdistus, kun kaupassa oli niin paljon äitejä: olivat saapuneet paikalle joukkovoimalla, niin että käly/anoppi/äiti/sisko pitää paikkaa jonossa toisen naisen penkoessa vihkopinoja ja kysellen äänekkäästi kauppiaalta kolmioviivaimen ominaisuuksista, jotta se täysin vastaisi viidakkorummun kertomia vaatimuksia. Tai ehkä laatukriteeri on geneettisessä muistissa. Eikä kenelläkään ollut kiire mihinkään, sillä lapset olivat hoidossa toisella kälyllä/sisarella/anopilla/äidillä. Soittelin kassajonosta lapsenvahdilleni kysyäkseni alkoiko kokous kuudelta vai puoli seitsemältä, ja hiljaa mielessäni rukoilin äänekästä isoperseistä massaa hälvenemään niin paljon että saisin vihkopinon kiilatuksi myyntitiskille.

Kesälaidun

Vihdoinkin aurinkoinen sunnuntai, ja sen kunniaksi käräytin selkäni. Moista ei olekaan tapahtunut viimeiseen kolmeentoista vuoteen. Vietimme pitkän iltapäivän paratiisilaguunillamme; lapset osallistuivat kanssakylpijöiden hiekankaivuutyömaihin ja Huhtipoika isompien poikien verkkopussikalastukseen oppipoikana. Feikkicrocsilla yritettiin äyskäröidä pikkukalaa, laihoin tuloksin.

Koulu loppuu virallisesti 9. päivä, mutta Italiattaren opettajat ovat enemmän kuin vain vihjailleet että kesälaitumille saa jo lähteä. Loma-asuntoon jo muuttaneille kotirouvaäideille uutinen on tervetullut uutinen, eipä tarvitse lähteä kyytimään lapsia rantapaikasta kaupunkiin. Työssäkäyville äideille järjestely on vähemmän tervetullut. Tänään luokassa oli Italiattaren lisäksi yksi lapsi, paras ystävätär sentään.

Opetusministeri Mariastella Gelmini on ehdottanut että kesälomaa jatkettaisiin ja koulu alkaisi vasta lokakuun alussa. Se kuulemma ruokkisi turismia. Naisten työllisyys Italiassa on Euroopan häntäpäässä, ehkä siksi että jokainen työssäkäyvä nainen jättää naisen mentävän reiän siihen verkkoon, joka paikkaa sosiaalipalvelujen puutetta.

Minä en tiedä minne menen turistiksi neljän kuukauden palkattomalle lomalle, ehkä juurikin tuonne biitsille kaupustelemaan kylpijöille kaulakoruja ja tuoretta kookosta. Opetan jälkikasvunkin samaan ammattiin, samalla ratkeaa lastenhoito-ongelma ja tulot moninkertaistuvat.

Colora la tua Bibbia

Italiattarella on koulun uskonnonkirjan bonusmateriaalina värityskirja Raamatun tapahtumista. Ykkösellä kirjasta tuli läksyäkin, mutta kakkosella asiasta ei viesti kantautunut kotiin saakka, ilmeisesti tavoitteena oli että lapsukaiset värittelisivät partasuita patriarkkoja aina paremman tekemisen puutteessa.

Kotonamme tunnustukselliseen uskonopetukseen suhtaudutaan ristiriitaisesti. Kun ei sen tilalle ole tarjolla muutakaan, ja toisaalta siinä opetetaan mielestäni Italian kulttuurihistorialle keskeisiä asioita, vai miten muutenkaan selittäisi joka virastossa ja luokkahuoneessa roikkuvan krusifksin, pyhät ja juhlat? Paremman tekemisen puutetta ei sen sijaan ole ilmennyt, sillä parempaa tekemistä, oikeiden oppiaineiden läksyjä on riittämiin ja joskus pitäisi leikkiäkin.

Mutta nyt kuului käsky: koko Raamattu väritettävä maanantaiksi. Edessä railakas viikonloppu.

Reppu

Tänä aamuna, välilevytyrän tai vastaavan diagnosoimattoman vaivan villitsemänä, poikkesin koulutieltä postitoimistoon ja koiruuttani punnitutin Italiattaren repun: 5880 g parikymmentäkiloisen lapsen hartioilla, tai siis tässä tapauksessa äidin.

Repussa on koulukirjoja, joita ei opetuksessa juuri käytetä; niiden lisäksi jokaiseen oppiaineeseen on A4- kokoinen vihko, ja vihkotyöskentelystä suuren osan muodostaa valokopioiden liimaaminen vihkoon (kirjapainomatematiikan mukaan alkuperäisen vihon painoon lisättävä liimattujen sivujen ja liiman paino). Koulurepun kokonaispainoon on laskettava myös agenda, penaali, vesipullo, eväät ja pöytäliina eväiden syömistä varten.

Vanhemmat saattavat lapset kouluun ekalla, tokalla, viidennellä, keskikoulussa. Vanhemmat pelkäävät liikennettä, namusetiä ja skolioosia. Ja koska se reppu on niin helkutin painava, kaikki saapuvat koululle autolla. Koska kaikki saapuvat kuitenkin autolla, voi reppuun vaatia lastaamaan ihan mitä vaan.

Italiassa on ehdotettu lakia, joka rajottaisi koulurepun painoa ja suhteuttaisi sen lapsen painoon. Lainsäädännöllä onkin hyvä paikkailla terveen järjen puutetta.

Pakkolomautettu

Lauantai on Tuppulassa tavallisesti koulupäivä, paitsi siis tänään kun huomenna on kuvernöörinvaalit ja lapsrakkaiden koulu on äänetyspaikka. Yhden päivän ajan koulua raivataan, ettei vaikka olisi pommeja tai siivouskomerossa piilossa kokonaista oikeilla äänillä esitäytettyä vaaliuurnaa, sitten äänestetään kaksi päivää, ja vaalien jälkeen vielä yksi päivä joka arvatenkin menee vaalikoppeja purkaessa. Keskiviikkona on yksi päivä koulua, ja sen jälkeen alkaakin jo pääsiäisloma joka kestää kiirastorstaista toisen pääsiäispäivän jälkeiseen tiistaipäivään.

Jokainen äiti (no, miksei isäkin) sai scuola maternan opettajattarelta kotitehtäviä: muovikassillisen pehmoja, joiden hygieniasta huolehtimiseen pakkoloma on omiaan.

Varhaiskasvatuksesta, jälleen

Huhtipojan luokalla järjestettiin yllätysjuhla lapsille ja vanhemmille. Saimme maistaa crostataa (hillopäällysteinen murotaikinaleivos), jonka lapsikullat olivat omin käsin leiponeet ja saattaneet junamuodostelmassa leipomoon paistettavaksi samana aamuna; palanpainikkeeksi oli lapsikultien omilla jaloillaan polkemaa viiniä. Video viininvalmistuksesta näytettiin ennen tarjoilua, ja yllättävän moni oli siitä huolimatta niin rohkea, että otti.

Öhm, on sitä pahempaakin anarkokiljua maistettu.

älytaulu (hoi, älä jätä)

Italian kouluihin kaavaillaan älytauluja liitutaulujen sijaan, ja koulukirjojen korvaamisesta e-kirjoilla puhutaan myös. Että kuka ne maksaa, ja minkälaiset e-kirjat. Ettei käy niin kuin laissa joka määräsi että liikkeissä tulee olla kassakone, joka täyttää seuraavat vaatimukset… oho, sama äijä lakia säätämässä ja Olivettin hallituksessa. Sattuuhan sitä.

Tuppulassa vielä odotetaan että peruskouluun saataisiin kouluruokailu, ja että raha riittäisi vessapaperiin.

(Älytaulu on kuulemma saatu, mutta ilman projektoria.)

White flight

Hesari uutisoi kantaväestön joukkopaosta, tai kantaväestön joukkopahon uhasta Helsingin kouluissa. Kantaväestön joukkopaon uhasta uutisoiminen saattaa jopa lietsoa kantaväestön joukkopakoa, tiedä häntä. Täytyyhän asioista saada keskustella.

(minulla on juuri nyt hampaankolossa yhtä sun toista paikallisten journalistien kanssa, jotka ovat valmiita lietsomaan polemiikkia sinne missä tarvittaisiin keskustelua. Polemiikki, katastrofismi, tuomiopäivän pasuunan soittaminen ja ihan oikeiden suuren maailman ongelmien kaivattu saapuminen perähikiälle ovat liian houkuttelevia täkyjä, ettei niihin reportteri tarttuisi)

Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei minua pelottaisi lapsien lähettäminen mamuluokalle. Sitten tajusin, että lapseni olisivat mamuja ja saattaisivat itsekin tarvita suomen tukiopetusta.

Seuraava ajatus oli se, että mamuja hajasijoitettaisiin sen verran ettei maaginen kolmekymmentä prosenttia luokasta ylity. Se on hankalaa, koska ihmiset yleensä saavat muuttaa sinne minne mielivät, tai mistä löytävät asunnon. Vain sosiaalisessa asumisessa voidaan lähteä säätämään väestösekoitusta: hmmm… otetaan kolme pakolaista, kaksi mielenterveystapausta, kaksi pitkäaikaistyötöntä ja kolme moniongelmaista sekakäyttäjää. Kiva. Tätä porukkaa ei ehkä pitäisi laittaa samaan kerrostaloon missään tilanteessa.

Jotkut mamulähiöt ovat sellaisia paikkoja, että muistan niistä puhutun siihen sävyyn jo ennen kuin mamuja oli keksittykään. Kun nämä ameriikan lainasanat ovat niin hienoja, niin saisiko kirjoittaa white trash? Anteeksi. Minusta Kontula on ihan OK.

Sitten tuli mieleen että mamulapset saisivat opetella suomea jo varhaiskasvatusvaiheessa. Italialla on varaa lähettää kaikki kolmevuotiaat ilmaiseen valtion kouluun, vaikka muuten sosiaaliturva onkin persiillään.

Lopulta tuli mieleen vielä sekin, että kotoutettaisiin mamut ruotsinkielisiin kuntiin, ja ruotsiksi kun se on helpompi kieli. Toisen ja kolmannen polven mamut äänestäisivät RKP:ta.

Mensa

Italiassa mensalla ei yleensä viitata mihinkään älypäiden kerhoon, vaan kouluruokailuun. Tuppulassa se alkoi maanantaina, ei tietenkään kaikille vaan ainoastaan scuola maternalle.

Lapsi, siis mikäli on läsnä eikä kotona ja kipeänä,  jättää joka aamu opettajan pöydälle nimellä ja päivämäärällä varustetun lounassetelin, joita haetaan kunnan koulu- ja sosiaalitoimesta. Kunnanvirasto ei ota rahaa vastaan; maksu hoidetaan etukäteen postissa pitkällä maksulomakkeella, johon kolmeen eri kenttään kirjoitetaan yhtäpitävästi mustalla tai sinisellä kynällä (pienellä painettu präntti lomakkeen alareunassa uhkailee) tilinumero, tilinhaltijan nimi, maksettava summa numeroina ja kirjaimina, maksun syy, maksajan nimi ja osoite. Jostain syystä kunnan tili ei toimi verkkomaksuilla, vaikka sama lomake onkin sähköisenä olemassa postin sivuilla, eli siitä vaan postitoimistoon jonottamaan. Täysihintaisen lounarivihon lisäksi on kolme tuloperusteista alennusluokkaa: sellaista mielivän täytyy toimittaa sosiaalitoimeen maksutositteen ohella todistus perheen ISEE-luokasta (Indicatore della situazione economica equivalente). Tänä vuonna lasku oli raskaampi, kun on tuota ommaisuutta.

Jos tästä paperin pyörityksestä on joku etu, niin ainakin se, ettei ruokailusta joudu maksamaan poissaolopäiviltä. Muuta selitystä en siihen keksi.