Avainsana-arkisto: loma

Settimana bianca

Olen sen verran yllytyshullu, että minua ei tarvitse kahdesti käskeä kun Muori tarjoutui piffaamaan lentoliput minulle ja kersoille. Että päästään lunta katsomaan. Sen verran odotin, että mies tulee lonaalle ja syö ensin vatsansa täyteen. Onhan se ihan kohteliasta, että kerrotaan kuitenkin etukäteen ja varmistetaan ettei puolisolla ole mitään asiaa vastaan.

Minä olen hinkunut lumeen, sillä kuvat näyttävät lapsuuden talvelta. Lunta on satanut Ranskan Rivieralla, Modenassa, Algeriassa, osapuilleen kaikkialla muualla paitsi meillä. En ole tarponut hangessa kahdeksaan vuoteen. Seitsemänvuotiaani ei ole koskaan nähnyt lunta, ja sinä vuonna kun joulumatkamme Suomeen peruuntui, olisi meitä odottanut musta eurotalvi kaamoslisällä Rovaniemellä.

Kun hintaero jäljellä olevissa paikoissa lennolla kuudensadan ja tuhannenkahdensadan kilometrin päässä sijaitsevilta kentiltä oli melkoinen, päädyin tulokseen ettei oikeastaan ole mitään väliä nökötänkö jälkikasvun kanssa junassa kuusi vai yksitoista tuntia, ja koska lepovaunullisella junalla meitä olisi odottanut vaihto Bolognassa sianpieremän aikaan, päädyin istumapaikkoihin intercity notteen. Nyt vähän hirvittää.

Toivottavasti konetta ei ole paikattu jeesusteipillä.

Advertisement