Muuttolinnut

Kotiinpaluu sujui pääpiirteittäin hyvin, vaikka lähtöä edeltäneenä iltana oli ohjelmassa rouva Automiehen syntymäpäiväjuhla naamiaisasussa, ja herätys aamukoneelle luvattoman aikainen. Teimme kaikki lähtöä helpottavat temput, veimme matkalaukut kentälle jo edellisiltana ja koska sianpieremän aikaan juhlien jälkeisenä sunnuntaina kyytijöitä ei ollut tungokseksi, jätimme auton parkkiin ja avaimet sekä parkkilipun Airpro Travel Services -tiskille.

Lennon saapumisen ja junan lähdön välillä oli neljä tuntia, josta noin puolet meni matkalaukkujen odotteluun ja suoriutumiseen Leonardo Express -junalla Rooman päärautatieasemalle. Jälkimmäiset kaksi tuntia vietimme strategisesti odotussalin viereen kiilanneessa Roadhouse Grillissä vintagebensapumppujen ja lasikuitulehmien ympäröimänä, mutta ah! matkalaukut seurueen ja loosin takaseinän väliin kiilattuna odottamassa että ranskalaiset, pihvit, oluet ja limpparit kävelevät pöytäämme, aivan toista kuin kakkoskerroksen ravintolassa törmäily prikka kädessä ja kakarat lahkeessa roikkumassa.

Onnistuimme saamaan paikat junan ainoasta vaunusta, jossa ilmastointi ei toiminut. Epäilen sitä FS:n strategiaksi: sen sijaan että korjaisivat vaunun, siihen myydään kesän tarjouspaikat (perhehinnasta 20% alennusta ja lapset ilmaiseksi). Saimme istumapaikat vaihdetuksi ensimmäisten hikisten neljän tunnin kuluttua, kun pulloveden loputtua meille valkeni omien paikkojemme ja ravintolavaunun välillä vallitseva raikkaus ja viileys.

Pääteasemalla meitä odotti Arkkienkelin pesemä auto, kotona tyhjä jääkaappi ja kaikkialle laskeutunut ohut tomu, jonka lakaisin postipakettiin ja lähetin paluupostina Gaddafille. Paluu arkeen vie aikansa.

Advertisement

Häämatkalla

Häämatkan voi viettää myös kätevissä pienissä osamaksuerissä, ja niissäkin näköjään voi pitää vuosien taukoa. Tavoitteeksi voisi silti ottaa että vastedes matkustetaan.

Lukijakysely: mikä on kuvan kaupunki?

Settimana bianca

Olen sen verran yllytyshullu, että minua ei tarvitse kahdesti käskeä kun Muori tarjoutui piffaamaan lentoliput minulle ja kersoille. Että päästään lunta katsomaan. Sen verran odotin, että mies tulee lonaalle ja syö ensin vatsansa täyteen. Onhan se ihan kohteliasta, että kerrotaan kuitenkin etukäteen ja varmistetaan ettei puolisolla ole mitään asiaa vastaan.

Minä olen hinkunut lumeen, sillä kuvat näyttävät lapsuuden talvelta. Lunta on satanut Ranskan Rivieralla, Modenassa, Algeriassa, osapuilleen kaikkialla muualla paitsi meillä. En ole tarponut hangessa kahdeksaan vuoteen. Seitsemänvuotiaani ei ole koskaan nähnyt lunta, ja sinä vuonna kun joulumatkamme Suomeen peruuntui, olisi meitä odottanut musta eurotalvi kaamoslisällä Rovaniemellä.

Kun hintaero jäljellä olevissa paikoissa lennolla kuudensadan ja tuhannenkahdensadan kilometrin päässä sijaitsevilta kentiltä oli melkoinen, päädyin tulokseen ettei oikeastaan ole mitään väliä nökötänkö jälkikasvun kanssa junassa kuusi vai yksitoista tuntia, ja koska lepovaunullisella junalla meitä olisi odottanut vaihto Bolognassa sianpieremän aikaan, päädyin istumapaikkoihin intercity notteen. Nyt vähän hirvittää.

Toivottavasti konetta ei ole paikattu jeesusteipillä.