Avainsana-arkisto: ornitologia

PuuCee

Työkoneeseen tuli virus, vaikka virustietokantapäivityksen viesti pulpahteleekin näkökentän laidalla päivittäin. Käytännössä se tarkoittaa käyttöjärjestelmän uudelleenasentamista, ja koska lapset ovat lomalla, uudelleenasentamista siten että toimiston neuvotteluhuoneeseen pistetään pystyyn youtube-viihdeasema.

Hommassa vierähti koko iltapäivä: ensin asennus ei pelitä koska boottausjärjestysasetuksissa on ykkösenä väärä levyasema, eikä bios aukea muuten kuin painamalla deleteä seitsemän kertaa sekunnissa koneen heittäessä käynnistysvaiheessa herjaa. Sen jälkeen käyttisasennus, verkkokortin ajuriasennus, ja loppu iltapäivä menee ukkoslinnun, tuliketun, adobereaderin, winzipin, skypen ja muun välttämättömän tauhkan parissa. Koneessa ei ole office-paketin lisäksi vielä ensimmäistäkään työohjelmaa, ja tietysti se virustorjuntaohjelma puuttuu yhä. Tuskin asennan entistä uudelleen.

Tulee mieleen se entinen orava jolla oli käpy jäässä. Ja riisikupille tuli kutsu kaasupoljintarkistukseen, kuten odottaa osasimme.

Advertisement

lakaisinlakaisinkone

lakaisinlakaisin

Kuvassa tuppulalainen lakaisinlakaisinkone.

Eilissäiltana olin ”tyttöjen kanssa yhdellä”, mikä on harvinaista herkkua. Suussa negronin jälkimaku. Aamulla löydän työmiehet poraamassa reikiä katukiveykseen: laittavat uusia liikennemerkkejä spontaanin aivopierun mukaisen liikennesuunnitelman mukaan. Asiaa ei olla vielä käsitelty kunnanvaltuustossa, ja vielä toissapäivänä varapormestari oli kieltänyt minkäänlaisten uusien järjestelyjen tekemisen ennen aiheen käsittelyä.

Nyt ne varmaan itkevät siellä valtuustossa että pakkohan se katu on liikenteelle avata, kun on jo laitettu liikennemerkitkin. Viikon lintu on…

Pulu

Tuppulan faunaan erottamattomasti kuuluva lintunen, joka tuppaa istuskelemaan talojen räystäillä ja kakkimaan sieltä kokopäivätoimisesti.

Jouduin jättämään auton improvisoidulle paikalle jokunen päivä sitten, ja siinähän sitä oli kyljen mitalta. Autopesulaankaan en kiireiltäni kerinnyt.

Tänä iltana sukua Leccen asemalle saatilta palatessa mitta oli täynnä: ajoin kärryn piazzan suihkulähteen viereen, otin takakontista sienen ja keskikokoisen hiekkakakkuämpärin, ja pesin koko paskan. Kirjaimellisesti. Toimenpidettä oli todistamassa ainoastaan piazzan penkillä iltaa istuva paikallinen eksentrikko, jonka mielipiteestä en juuri ole huolissani – pikkukaupungissa pitää aina olla huolissaan siitä mitä ihmisetkin ajattelevat. Kaupungin ensimmäisen, viimeisen tai ainoan hipin kanssa olemme ehkä tasoissa.