Home taping is killing etc.

This file has been (or is hereby) released into the public domain by its author, Dylan Horrocks. This applies worldwide.

In case this is not legally possible:
Dylan Horrocks grants anyone the right to use this work for any purpose, without any conditions, unless such conditions are required by law.

Eilistä origamipostausta kirjoittaessani törmäsin ylläolevaan pilapiirrokseen, jota levitän mielelläni. Samalla linkkaan pilapiirroksen tekijän luovan työn tekijän vinkkelistä kirjoittamaan kannanottoon copyright-lainsäädännöstä, tässä tapauksessa Uudessa Seelannissa.

Advertisement

Lost Supper

Kiirastorstaihin sopiva kuva amerikkalaisten TV-sarjojen ihmeellisestä maailmasta

Olemme tämän kevään aikana sankarillisesti kirineet umpeen viisi ensimmäistä tuotantojaksoa sarjafilmistä Lost, ja päässeet tasoihin USA:n kanssa.

Fansubbing on fantastinen ilmiö. Kun uusi jakso näytetään illalla katsojille Vapaassa Maailmassa, on jo seuraavan päivän aamuna GMT+1 asiaan vihkiytyneillä sivstoilla valmiina .srt -tiedosto joka samalla nimellä sarjafilmin jakson kanssa samaan kansioon tallennettuna ja tarvittavat pluginit asennettuna aikaansaa ihmeen: näyttelijät puhuvat englantia, ameriikkaa ja koreaa italiankielisen tekstin juostessa ruudun alareunassa.

Lysti on laitonta, kuten oli vieraskielisten elokuvien esittäminen fasismin aikaan; muutamaa viikkoa myöhemmin saman näkisi italiaksi päällehöpistynä Sky:n FOX Italylla.

Vidiootit 2

House MD:n kuudes tuotantokausi pyörähti käyntiin Vapaassa Maailmassa eilen, ja jo tänään koko hela hoito on italiaksi tekstitettynä p2p-verkossa. Arvatkaa vaan, kuinka kiitollinen olen.

House MD:n kuudennen tuotantokauden bumper-logo, jalkakäytävään spraymaalattu caduceus Chicagossa.

PB

Italiatar ilahduttaa äitiä ja isää post-itillä.

Aikuiset

Scuola maternan vanhempainiltaan osallistuminen Piratbyrån T-paidassa on hieman koomista, mutta menköön. Tärkeintä on uskoa asiaansa.

Huonoja kopioita

Viettävät jotain tekijänoikeuspäivää.

Pohjustukseksi päivän aiheeseen katsoin Andreas Johnsenin, Ralf Christensenin ja Henrik Moltken dokkarin Good Copy, Bad Copy.

Minua mietityttää nykymuotoinen tekijänoikeus, johon suhtautumisen voi jakaa kahteen päälinjaukseen. Voi puolustaa tekijänoikeuksia sanomalla että taiteilijallakin on oikeus elantoon, tai sitten todeta luovasta työstä että kai Luoja tuonkin työnteoksi laskee, ja ihmetellä miksi itse joutuu raahautumaan joka aamu sorvin ääreen kun toinen elää royaltyilla, tai isoisävainaan royaltyilla, mikäli tekijänoikeuksia jatketaan. Ei siinä mitään ihmeellistä, moni muukin on perinyt maata, kiinteistöjä tai osakkeita. Melko pateettiselta tuntui dokkarissa joku kravattikaulainen selittämässä ettei kukaan tekisi luovaa työtä, jos siitä ei saisi palkkiota. Jos haluaa varmaa rahaa, on siihen muitakin keinoja. Kravattikaula, taisi olla levy-yhtion lakimies, on keksinyt yhden niistä. Rokkia soitetaan pääasiassa siksi kun rokkarit saavat piparia.

Kuinka moni on ostanut omakseen kirjan, jonka on jo lukenut ystävältä tai kirjastosta lainattuna? Miten kirjoille käy, kun elektroniset lukuvempaimet ja sitä kautta digitaalisesti loputtomiin monistettavat kirjat muuttuvat riittävän käyttäjäystävällisiksi? Riistääkö kirjastolaitos kirjailijaa? Entä divari? Onko kirjailijan palkka kertaluontoinen korvaus kustantajalta, prosenttiosuus myynnistä, vai TV-esiintymiset ja kirjakauppakeikat? Kaikkia tenttikirjoja kopioidaan yli lain salliman sivumäärän, koska kirjastossa ei ole riittävästi kappaleita ja opiskelijan rahat eivät riitä kirjan ostamiseen. Tämä tuskin haittaa nobelistia tai tähtiluennoijaa. Akateemisen curriculumissa mainitaan julkaistujen teosten määrä, ei myytyjen kopioiden lukua, ja ainakin Italiassa moni maksaa itse hengentuotteensa painokustannukset, sillä puolet kansasta kirjoittaa ja toinen puoli ei lue.

Joku raja ahneudellakin, sillä varmaan Disneyn klassikot kuten Lumikki tai Pinokkio tuottivat ja ylittivätkin toivotun kassan jo elokuvateattereissa esitettynä. En jaksa tuntea suunnatonta syyllisyyttä siitä että lataisin uudelleen jonkun filmin videonauhan kuluttua puhki, tai uudelleenlataisin filmin erikielisenä versiona, vaikka onhan siinä kääntäjän työ, ja ääninäyttelijöiden. Ai niin, vai ovatko he saaneet työstään kertakorvauksen? Pitäisi tietysti odottaa että pätkä näytetään telkkarissa ja nauhoittaa, vai onko sekin moraalitonta, vaiko ainoastaan jos pikakelaan mainosten yli? Ainakin moraaliton oli se postin työntekijä, joka veti ohi ystäväni telkkarista nauhoittamat suomenkieliset Teletapit. Ja tietysti minä, kun en ole maksanut TV-lupaa.

Kaikki vertaisverkosta ladattu ei ole myynnistä pois, osaa ladatusta aineistosta ei ostettaisi kuitenkaan. Ennen niitä nauhoitettiin radiosta ja kirottiin tiskijukkaa joka puhui kappaleen päälle, varmaankin levy-yhtiön käskystä ja juuri niiden nauhoittajien kiusaksi. Bitti on rajattomasti kopioitavissa mutta kuluttajan rahamassi on rajallinen, eli se raha, joka maksetaan artistille (murto-osa), tuottajalle ja jollekin Teoston tapaiselle rahastolle on joltakin pois, olkoon sitten vaikka vuokraisännältä tai fani-T-paitakauppiaalta. Joka ikinen sentti menee kuitenkin. Voin tietysti omaksi puolustuksekseni sanoa että olen aiemmassa elämässäni käynyt konserteissa ja elokuvissa ahkerasti. Äänitteet ja jukeboksit sitä paitsi tappavat elävän musiikin, sillä onhan ihan sama mennä katsomaan Rollareita stadionille tai kuunnella niitä mp3:na Toyotan hikisestä autostereosta.

Kieltolaeista

Heijastuspinta-blogissa on kiinnostava kirjoitus aiheesta, jonka otin esille reilu viikko sitten.

Kun maailma on päässyt näin pahaan jamaan, että valtaosa ysiluokkalaisista on rikollisia, niin voitaisiinko samalla vaivalla olla huolissaan myös siitä mitä lainkunnioitukselle tekee se, että laki on yleistä oikeustajua vastaan? Kieltolaki on siitä hyvä esimerkki, ei ole epäilystäkään siitä etteikö alkoholilla olisi laajamittaisia haittavaikutuksia sekä yksilö- että yhteisötasolla, mutta siitä huolimatta sen kieltävästä laista oli enemmän haittaa kuin hyötyä. Että kun kerran ollaan rikoksen tielle lähdetty, niin miksei samalla vaivalla myydä piraattikopioita kavereille tai ryöstetä pankkia.

Ysiluokkalaisten vanhempiin on turha vedota, vertaisverkoista lataamisesta on heille suoranaista rahallista hyötyä, eivätpä kersat kärtä rahaa levyihin.

Muusikon työtä on soittaminen, oli ennen kun äänite keksittiin. Muut taiteilijat maalaavat taulun, tekevät veistoksen, myyvät työnsä eikä siitä sen enempää. Eräs Tuppulan taitavimmista muurareista, vainaa jo, vääntäytyi työmaalle kuutena aamuna viikossa, hän oli tehnyt työtä neljätoistakesäisestä ja tappoi itsensä liialliseen raatamiseen alle kuusikymppisenä. Hänen leskensä ei saa mitään savupiippuroyalteja viiden- tai yhdeksänkymmenenviiden vuoden ajan joka kerrasta kun sytytän tulen takkaan – ei myöskään uskottu putkimieheni jokaisesta kerrasta kun vedän vessan, ja siitä huolimatta ajaa mersulla…

Kaikella kunnioituksella muusikon työtä kohtaan. Lisää samasta aiheesta täällä.

Musta lippu liehumaan

Hesarissa Optulan tutkija Venla Salmi selittää verkkopiratismin yleisyyden sillä että se on helppoa, eikä sitä varmaan koeta samanlaiseksi varastamiseksi kuin kaupasta tavaran viemistä.

Voi pyhä isä. Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin, kerta kiellon päälle. Verkosta imuroimista ei voi kokea samanlaiseksi varastamiseksi kuin kaupasta tavaran viemistä, sillä jos kaupasta vie tavaran niin hyllyyn jää tyhjä kohta. Piratismi ei siis ole varastamista. Lisäksi hämminkiä lisää se että piratismi-sanaa käytetään niin väärennöksistä, imitaatioista kuin kopioistakin. Tiedostokopio ei ole väärennös.

Minä suhtaudun P2P-ohjelmien käyttöön vallan myönteisesti. Pikkumaista tekijänoikeuksien valvontaa on esimerkiksi se ettei Muumeja voi katsoa Ylen sivuilta ulkomaisella IP-osoitteella, koska Yle on maksanut Oy Moomin Characters Ltd:lle esitysoikeuksista vain Suomen rajojen sisällä. Niin paljon kun kyseinen pulju ansaitseekin jo oheiskrääsällä lounasrasioista vaippoihin. Tuotteen leviäminen tekijänoikeuksista riippumatta kasvattaa oheiskrääsän myyntiä. Koska kukaan ei ole sanonut lopullista sanaa siitä onko verkostopiratismista loppupelissä enemmän hyötyä kuin haittaa muusikoille, näyttelijöille, koko viihdemaailmalle, vaikuttaa koko vouhotus siitä että kakarat lataavat=varastavat materiaalia verkosta vain hyvän vihollisen etsimiseltä. There’s No Business Like Security Business.

Ei minun poikani nimeen 2

Tai, pikemminkin, ei minun tekijänoikeuksieni nimeen. Minä en ole antanut valtuuksia käydä tätä sotaa puolestani.

Oikeuden edessä plagiaattiepäilystä tappelevat Michael Jackson ja Al Bano Carrisi ovat pateettisia, entä jos joku kopioi piirtämäni talon? Go ahead, make my day, kuten vanha macintoshin linnunpönttöni sanoi Clint Eastwoodin äänellä käynnistyessään, vai pitäisikö minun olla sittenkin kaukaa viisas ja patentoida jumalaisesta inspiraatiostani kummunneen kaksi kertaa neljämetrisen vessan harmoniset mittasuhteet? Minun ammattikuntani elää varast…, öh, plag…, tarkoitan: toisten esimerkin antamasta inspiraatiosta, ja niin kai trubaduuritkin, kuulevat sävelmän, unohtavat sen, kaivavat myöhemmin vintiltään ja pistävät mukaan omiaan. Chydeniuksen Nuoruustangossa on jotain napolilaisesta kansanlaulusta, Forza Italian tunnus muistuttaa kovin Taiskan Mombasaa. Gershwin on kuollut ja kuopattu, Janis Joplin yhtä lailla, selkäpiitä raastava maailman kaunein ääni kuuluu ihmiskunnalle ja minä lataan Summertimen koneelle vaikka olen maksanut copyrightit vinyylistä perillisittä kuolleen laulajan orporaukoille, laulajan maatessa haudassa jo lähes yhtä kauan kuin minä olen elänyt, lataan koska en jaksa etsiä älppäriä kirjahyllystä? Koska se on mahdollista? Koska minun moraalini on vinksallaan ja jo lastentarhassa meitä on opetettu laulamaan nyt musta lippu liehumaan, hulabaloobalai. Toivottavasti Joplinin Summertime on kaiverrettu avaruusluotaimen mukana marsilaislle lähetettyyn kultaiseen älppäriin.

Jollakin ikonikaupalla on copyrightit Ylösnousemusikoniin, vaikka näitä ovat munkit kopioineet kohta kaksituhatta vuotta, signeeraamatta koska ikonin maalaus on rukousta, käsillä tehtyä rukousta. Entä jos maalaan Van Goghin Auringonkukat, otan kopiosta sata kanttiinsa kaksisataa pikseliä kuvan ja vaadin copyrightejä digimuotoon tuottamaani kärpäsenlikaan? Vincent raukka, köyhyydessä eli ja köyhyydessä kuoli, pahempi hänelle mutta minkäs teet? Minä myönnän että tässä on jotain perin juurin ongelmallista, luovan työn tekijän pitäisi elää työllään. Entä Moccia ja hänen kirjansa jotka kiersivät resuisina valokopioina teiniltä toiselle, tekijänoikeus kärsi mutta maine on valtava, elokuvia tehdään ja TV-studioonkin kutsutaan? Professori raukka jonka kirjoittamasta tenttikirjasta opiskelijat ottavat kopioita, hänen joutuessa sinnittelemään yliopiston kuukausipalkalla? Joutuvatko Rollarit vielä vanhoina ukkoraihnoina soittamaan stadionilla kun p2p söi teostorahat, ovatko laittaneet rahaa yksityiseen eläkerahastoon vai kituuttavatko kansaneläkkeen perusosalla?

Tekijänoikeudet, terrorismi, lapsiporno, huumeet. Hyvä vihollinen. Olen luvattoman tohkeissani aiheesta vaikka tai ehkä juuri siksi että pöydän päässä odottaa vino pino viikattavaa pyykkiä. Sillä aikaa kun toiset tahot vaativat kotietsintälupaa nappivarkaudesta epäiltyjen koteihin, minä valmistaudun elämään tekijänoikeudettomassa maailmassa, jossa kopioitavissa olevien hengentuotteiden lisäksi on parasta osata myydä jotain ainutkertaista, konkreettista, elämystä, osaamista.

Seitsemäs käsky

Jos lataan netistä peer to peer -ohjelmalla tekijänoikeuksien suojaamaa materiaalia, on se varastamista. Jos samaa materiaalia myydään kaupan kassajonon reitille karkkien ja partaterien väliin kiilatussa standissa viisitoista euroa kolme kertaa kaksikymmentä minuuttia, on sekin varastamista. Jos katson saman ohjelman telkkarista, tai nauhoitan ajastimella ja katson seuraavana päivänä, ei se ole varastamista, paitsi jos pikakelaan mainokset, olen epärehellinen mainosrahansa sijoittanutta kohtaan, samoin jos menen mainostauolla jääkaapille. Oikeus ja kohtuus lienee jossain keskivaiheilla, ja toki asian voi selittää mukavuusetiikalla itselleen parhain päin. Minulla ei ainakaan ihan kauhean paha olo ole, ja luulisi Walt Disneyn perikunnan saavan riitävästi tuloa jokaisen nokkamukin ja lippalakin koristukseksi painetusta ankanlärvistä, vaikka niitäkin kai kiinalaiset painavat myös piraattina.

Kaikkea ei voi kopioida, talon voi tehdä tismalleen saman näköiseksi kuin on lomamatkalla nähnyt mutta muurareille ja työmaavalvonnalle pitää silti maksaa, leivästä ei voi ottaa piraattikopioita. Jos haluaa Rollarit konserttiin, tuskin tyytyy siihen että kutsuu paikalle Vito & the Boysin soittamaan Satisfactionia. Piraattikopioinnin piti tappaa musiikki, kuten varmaan aikanaan automaattipianon ja gramofonin, mutta ehkä muusikot elävätkin muusta kuin levymyynnistä, konserteista tai hilseshampoomainoksista ehkä? Italiattaren kummitädin muusikkomiehen bändin sivuilta saa ainakin puolikkaita raitoja ilmaiseksi mp3:na ja kokonaisen CD:n postikuluja vastaan mikäli liittyy faniklubiin. Käykää ihmettelemässä ja ihastelemassa.

Ihminen on siitä hauska elukka että se voi jättää perinnöksi hankittuja ominaisuuksia työkalun muodossa, ja jokainen uusi sukupolvi on päässyt jatkamaan siitä mihin edellinen on jäänyt kivikirveen paranteluprojektissa. Siinäkin hommassa on kopioitu, plagioitu ja suorastaan varastettu. Jotain jarrua on yritetty pistää kieltämällä silkkiperhosen toukkien maastavienti kuolemantuomion uhalla, sulkemalla palvelimia, polttamalla kirjarovioita, mutta aina jossain joku toinen yrittää sitä samaa, yrittää ja yrittää kunnes onnistuu.

Ihmisenpennulla, tuollaisella yksi-kaksivuotiaalla, on hämmästyttävä lajityypillinen hinku työkaluihin, ja jo puolitoistavuotiaana hän käyttää työkaluja paremmin kuin yksikään muu laji eläinkunnassa. Ihan ihastuttaa.

***

Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden ero selitetään mielestäni hyvin täällä. Ehkäpä seitsemäs käsky viittaakin vain niukkiin resursseihin.