Avainsana-arkisto: politiikka

Tapetaanhan hevosiakin

Italiassa ollaan puuhasteltu lakia, joka kieltäisi hevosten teurastamisen. Lakialoitteen takana on muutaman poliitikon järkytys siitä että jotkut voivat tappaa ja peräti syödä seuraeläimiä, joksi hevonenkin lasketaan. Toisena perusteena, alaviitteessä ja pitkälti seuraeläinpointin jälkeen, on teuraalle tuotavien koniparkojen arveluttava kohtelu, sillä vaikka lain tulisi taata ihmis-, pardon, eläinarvoinen kohtelu, niin sitä harvoin noudatetaan. Oho.

Seuraavaksi voitaisiin kieltää lihan syöminen, sillä onhan kamalaa kun eläimiä tapetaan. Tai sian syöminen, sillä tämä on epäpuhdas eläin. Tai metsästys, sillä eläimet ovat pörröisiä. Kukin vakaumuksensa mukaan.

Autot kieltäisin yksin tein, sillä niillä ajetaan kovaa eikä vallitsevia lakeja tässäkään asiassa yleisesti noudateta.

Mainokset

Kahtiajakautunut Italia

Maanvyörymä katkaisi kuukausi sitten raideliikenteen Foggian ja Beneventon välillä Montagutossa, ei mitenkään yllättäen, koska vyörymä on ollut olemassa jo tammikuusta 2006, se ei ole vain yltänyt raiteille asti. Valtatie SS90 on ollut poikki jo vuosia, ja ongelma on kierretty kiertotiellä. Junaliikenne Pugliasta pääkaupunkiin on jo kuukauden ajan hoidettu siten, että matkustajat siirtyvät busseihin Foggian asemalla ja uudelleen raiteille Beneventossa. Ylimääräisten siirtymisten vaivan lisäksi matka pitenee ajallisesti, kuinka paljon, sitä en osaa sanoa koska Italian Valtionrautateiden sivujen mukaan matka-aika olisi edelleen viisi ja puoli tuntia (!) – lisää istumista tulee tunnista puoleentoista, tietävät webissä, eikä välipätkän bussiin pääse pyörätuolilla. Tullakseen Apulian asukkaita vastaan reittiä Bari-Rooma monopolina lentävä Alitalia on nostanut lipun hintaa, mikä on toisaalta ymmärrettävää, sillä Alitalia on osakkeenhaltijoilleen vastuussa oleva pörssiyhtiö, ei mikään yleishyödyllinen pulju. Tämä seikka unohtuu aina silloin kun lafka on kaksin käsin kauhomassa rahaa valtion kassasta.

Tässä tarvitse olla mitenkään huolissaan siitä että rakentaisivat ydinvoimalan takapihallemme. Maanvyörymää purkamaan ei olla vielä nykyisen (tai edellisen) hallituksen aikana lähetetty ketään, edes työttömiä Mussolinin aikaisten lapioiden kanssa.

Normografo elettorale

Täkäläisissä aluevaaleissa voi ilmaista mielipiteensä siitä kenet haluaa alueen kuvernööriksi, ja lisäksi äänestää edustajaa valtuustoon. Edustajaa voi äänestää nimellä, tai ruksimalla listan symbolin, jolloin ääni menee automaattisesti… sen puolueen listan ykköselle? Listalle annettu ääni on myös automaattisesti ääni sen vaalikoaliition kuvernööri-, siis aluepresidenttiehdokkaalle, ellei sitten ole erikseen ruksinut vastakkaisen koaliition ehdokasta (voto disgiunto).

Mutta jos haluaa antaa äänensä juuri tietylle ehdokkaalle, täytyy kirjoittaa nimi. Oikein, sillä muuten ääni mitätöidään.

Ennen usein, nykyäänkin joskus, ehdokkaan kampanjaväki saattaa antaa äänestäjälle kirjainlevyn, jolla nimen saa oikeaan kirjoitusasuun, ja sitten vain ristitään sormet ja varpaat ja toivotaan että äänestäjä osuu kopissa oikealle riville. Viimeisissä vaaleissa listoja oli viisitoista, ja koaliitioita neljä.

Jos minä olisin ehdokkaana, jakelisin kirjainlevyjä. Tutkintoni hyväksyttäminen kiersi kolmen ministeriön kautta, kaikki olivat keksineet oman versionsa sukunimestäni eikä yksikään niistä ollut oikea. Vaikka minun mielestäni jopa täysin lukutaidottoman henkilön pitäisi kyetä kopioimaan nimi, jos on valokopioitu dokumentti mistä ottaa mallia.

Il Duce

Sarin postauksessa analysoidaan hyvin, miten kevyellä koulusivistyksellä varustettu äänestäjä pidetään tyytyväisenä tarjoamalla hänelle leipää ja sirkushuveja. Lukekaa, ja viekää sanomaa eteenpäin.

RAI per una notte

Vaaliviikonlopun alla tilapäisesti hyllytetty poliittinen keskusteluohjelma näytetään poikkeuksellisesti streamingina.

Jos se oltaisiin näytetty normaalisti telkkarista, olisimme todennäköisesti katsoneet koneelta Grey’s Anatomya. Mutta kun ohjelma nyt on niin vaarallinen että se pitää sensuroida, totta hitossa me katsomme sen. Alusta loppuun, vaikka siinä puhutaan Berlusconista, aiheesta johon olemme perin kyllästyneitä.

Santoron spektaakkeli urheiluhallissa Bolognassa on provokaatio, jonka joku on ansainnut. Sitä saa mitä tilaa.

Kiitos, Alexander Stubb

Olen tasan samaa mieltä Alexander Stubbin kanssa, ehkä jopa ensimmäistä kertaa, ja tämä tekee hänestä jo toisen kokoomuspoliitikon jota arvostan.

Mamukeskustelu on todella vastenmielistä, sillä populismi on vastenmielistä. Populismlla ei ratkaista ongelmia, edes maahanmuuttoon liittyviä; ne lakaistaan maton alle kiinnittämällä katse johonkin epäolennaiseen ja puhumalla suu vaahdossa imaamin parrasta.

Meno maan Virallisen Totuuden verkkokeskustelussa on ollut viime aikoina sen verran hurjaa, että yhdelle jos toiselle suomenkielentaitoiselle on tullut mieleen kannattaako tuollaiseen maahan ylipäätään mennä/palata. Ai niin, eihän kukaan maailmalla suomea osaa joten onko tuolla nyt väliä, ja parempi etteivät tulekaan. Maahanmuutosta ja monikulttuurisuudesta johtuvat ongelmat ratkeavat parhaiten sillä että lopetetaan maahanmuutto, ja ollaan keskenään leijonariipukset kaulassa pitämässä white pride -pippaloita. Virallisen Totuuden lehti on myös huomannut että mamukriittisyydellä on nostetta ja ottanut vakiohjelmistoonsa mamu-aiheiset jutut; jokainen artikkeli jossa mainitaan sana somali saa reaaliajassa peräänsä noin neljänsadan vakikommentoijansa vakivastaukset. Tiedä sitten miten tämä tapahtuu, vastaavatko työaikana vai maksaako fatta laajakaistan?

Minä en tiedä onko mokukriittisyys äänekkään vähemmistön vai aivan vastikään mölyt mahastaan päästäneen hiljaisen enemmistön juttu; epäilen ensimmäistä, pelkään jälkimmäistä.

Rintanappien aika

On taas se aika vuodesta, jolloin olkalaukkuun pitää kiinnittää rintanappi ettei kenellekään jäisi epäselväksi oma kanta seuraavissa aluevaaleissa. Jos vaikka olisin mielipidejohtaja, ja joku ääntään epäröivä vakuuttuisi.

Vaaliehdokasta mainostavissa rintanapeissa on jotain perin amerikkalaista. Ensimmäinen nappini oli Clinton vuonna 1992: sitä oli hieman hassu kantaa, koska asia ei juuri minulle kuulunut, mutta olimmehan sentään seuranneet kaikki viralliset kaksinmittelöt joissa Bill oli osoittautunut paaa-aljon isä-Bushia fiksummaksi, mikäli tuota nyt voi pitää saavutuksena.

Asiaa harrastavien iloksi linkkaan ensimmäisen kuuden videotaltioinnin sarjasta, joissa Nichi Vendola puhuu Tuppulan piazzalla. Koko palopuhe kestää 52 minuuttia, ja kyllä sitä ainakin livenä kuunteli mieluusti.