Avainsana-arkisto: rasismi

Teit sitten pennun ulkomaalaisen kanssa

Otsikko on lainattu artikkelista Kirkko & Kaupungissa, jota ekumeenisena ateistina tunnustan lukevani ainakin paperiversiona Suomessa ollessani. Kannattaa lukea.

Minä voin ymmärtää lapsia jotka kohdistavat vihansa lapsiin: lapset ovat monesti julmia paskiaisia, jotka oppivat vanhemmiltaan ketä pilkata, tai eivät ainakaan opi pitämään heikomman puolta vaan menevät äänekkäimmän ja agressisiivisimman vähemmistön viemässä virrassa. Koulukiusaamisesta, siitä kuinka valikoidutaan kiusattaviin ja kiusattuihin, voisi kirjoittaa enemmänkin. Jonain toisena kertana ehkä.

Minä en voi ymmärtää aikuisia jotka kohdistavat vihansa lapsiin: asia ei suoranaisesti kosketa minua, sillä lapseni ovat valkoisia ja kaveripiiri koulutettua ja kansainvälistä, niin Suomessa kuin Tuppulassakin. En silti pidä artikkelia lainkaan liioiteltuna. Mitä kauemmas fiksuista ja filmaattisista piireistä siirrytään ja mitä tummempi lapsi on, sitä varmemmin tulee kuittia. Ei sitten suomalainen mies kelvannut. Isot miehet loikkaavat nyrkit pystyssä hiekkalaatikkoon suojelemaan prinsessaansa hirveältä tuuppivalta kaksivuotiaalta neekeri-prkleeltä. Lapsen niskaan ei haluaisi kaadettavan kaikkea paskaa; toisaalta lasta ei pitäisi kasvattaa uhriksi.

Vuonna 1994 sierraleonelais-ruotsalainen Neneh Cherry laulaa duetossaan Yossou N’Dourin kanssa: And when a child is born into this world, It has no concept, Of the tone the skin is living in. On kulunut kuusitoista vuotta ja pigmentistä meuhkataan edelleen. Minä toivotan hyvää syntymäpäivää eräälle pikkupojalle, joka ei enää muista minua: muutin Italiaan, ja muutenkin hoidin kumminhommani huonosti.

Äänekäs vähemmistö

Italian talous on menossa sen verran pyllylleen, että oikeastaan olisi kaukaa viisasta tarkkailla löytyykö jostain varapoistumistietä.

Suomalaista nettikeskustelua lukiessa tulee kuitenkin sellainen olo ettei ainakaan Suomeen, kun siellä on jo tarpeeksi mutiaisia omasta takaa, ei meitä sinne kaivata.

Minä toivon että äkillinen ilmapiirin persuistuminen on vain äänekkään vähemmistön näkökulmaa, ja selittyisi sillä että anonyyminä jossain uutisten kommenttilootassa tuntee oikeutuksekseen kirjoittaa ihan mitä vaan. Silti ihan oikeasti värisyttää kun jopa Silvio Berlusconista on tullut hauska, huumorintajuinen ja vahva johtaja, joka viimeinkin on laittanut maahanmuuttajat järjestykseen.

C’mon, ihan näin italialaisesta näkökulmasta: maan ongelmien sysääminen maahanmuuttajien syyksi on lievästi sanottuna populistinen silmänkääntötemppu, ja on uskomatonta että joku siihen uskoo.  Että järjestäytynyt rikollisuus saapui Italiaan albanialaisten ja romanialaisten tuomana. Maahanmuuttajat tietysti sopivat ja sopeutuvat saumattomasti jo olemassaoleviin ongelmiin, pimeästä työstä mafiankaltaisiin järjestöihin. Vaan tuskinpa minulla on sananvaltaa tällaisia väärinkäsityksiä oikomaan kun edustan sitä kukkahattu-monikulttuurisuusvouhottaja-feministi-akateeminen joutilaisto-viherpiipertäjä-kommari-mitävielä paskasakkia, en Suomen kansan syviä rivejä.

Oksettaa.

Minä ja mamut

Nykyään ei enää olla rasisteja, nykyään ollaan maahanmuuttokriittisiä. Mikä ei tietenkään ihan sama asia ole, sillä monen maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä neekeri on ihan all right, jos se on jenkki. Jotain edistysaskelia on ihmiskunta ottanut.

Kaikenlaisia kansanryhmään kohdistuvia yleistyksiä toki on: kaikki juutalaiset on sitä ja smugut tätä.

Maahanmuuttokriittisen henkilön mielestä ulkomaalaiset, jotka ovat työttömiä ovat tulleet elämään siivellämme; ne, jotka tekevät töitä varastavat työpaikkamme. Missä ulkomaalaisen kuuluisi sitten olla? Omassa maassaan, vastataan. Koulutetun väen maahanmuutto on tietysti lähtömaalta pois, aivopakoa. Pitäisi jäädä tekemään töitä oman maan kehittämisen puolesta (heristelee sormea).

Nyt paljastan Fatiman Neitsyen kolmannen salaisuuden, julkaisemattomana versiona: kaikilla mamuilla ei välttämättä ole työtä, tai koulutustaan vastaavaa työtä, tai riittävän hyväpalkkaista työtä kotimaassaan. Lisäksi mamulla saattaa olla jotain henkilökohtaisia suunnitelmia joihin hän tarvitsee fyrkkaa: lasten kouluttamiseen, talon rakentamiseen, minimarketin perustamiseen, riksan tai hot dog-kärryn ostamiseen. Ja toisin kuin kehitysapua, joka hyvinkin saattaa olla tulonsiirto rikkaiden maiden hyväuskoisilta köyhien maiden rikkaille/korruptoituneelle vallanpitäjäluokalle/avustusjärjestöhenkilöstön  ilmastoitujen jeeppien ostamiseen, vahditaan mamun postisiirrolla lähettämien hiki otsalla ansaittujen rahojen käyttöä tarkkaan, todella tarkkaan, mitä nyt joku lankomies saattaa vetää välistä (tässä kohdassa maahanmuuttokriittisen tulisi nyökkäillä).

Jossakin päin Italiaa parannettiin mamujen asumisoloja, ja tuli ilmi että monet olisivat mielummin jääneet kymmenen miehen parakkiin kuin muuttaneet stadin kämppään, syynä että jos maksaa vuokran, sähkön ja veden niin tilipussista ei jää enää mitään lähetettäväksi äidille, vaimolle ja lapsille Rufisqueen. Tässä kohdassa italialainen duunari vastaa: niinpä. Ilmeisesti yksittäisen perheen elintason nousu täytyy repiä jonkun selkänahasta, kun tässä maailmassa ei mitään anneta ilmaiseksi. Paitsi jos saa joltakin kaverilta väljälti rahaa jonkun pillunpäreiksi pommitetun epädemokraattisen valtion jälleenrakentamisurakkaan, ja kai sitäkin ennen täytyy olla kieli ruskeana aikansa.

Mamut harvoin haluavat jäädä ikuisiksi ajoiksi ulkomaahan, ellei heitä siihen pakota joku Isompi Asia: sota, vaino, nälkä, rakkaus. Näiden motivoimana voi tehdä enemmänkin töitä integraation eteen, ellei sitten syystä tai toisesta tipahda omaan kulttuurishokkiinsa.

Kielen oppiminen on valtavan tärkeää. Kun olimme Suomessa vuonna 1999, oli Yliopiston kielikeskuksen (kalliille) kursseille hirveä ryysis, ja työkkärin puolella tarjottiin kotoutumistuen lisäksi pelkkää eioota. Yritin lykätä mutiaista, siis miestäni, Amiedun CAD-kurssille, mutta eivät ne sitä sinnekään huolineet. Jotain suomalaiseen elämään ja kulttuuriin tutustumiskurssia, ja kansantanhuja somaleille olisi löytynyt. Toivottavasti tarjonta on parantunut.

Olen sitä mieltä että maassa maan tavoilla tai maasta pois, mutta puheita pidemmälle linjaa on vaikea toteuttaa, jos lainrikkoja on maassa pakolaisstatuksella tai jos yhteispeli alkuperämaan kanssa ei muuten toimi: Italia kyydittää romanialaiset pikkurikolliset takaisin kotimaahan, josta he tulevat seuraavalla linja-autolla takaisin, koska Romanian lentokenttäpoliisi ei pidätä henkilöitä jotka eivät ole syytettynä Romaniassa. Näitä kannattaa miettiä. Tai sitä, onko Ranskan koululaitoksen tiukka linja huivikysymyksessä hyödyksi vai haitaksi. Ihastuttavan toimeliaisuuden merkkinä näytettiin televisiossa Ranskan santarmeissa palvelevaa mamu-taustaista miestä, jonka toimenkuvana on Ranskan lakien opettaminen imaameille.

Italiassa mamu voi joutua hankalaan väliin, kun edellytetään lain noudattamista maassa jossa kukaan muu ei sitä noudata; oleskelulupahakemuksessa vuokrasopimusta (mikä?!!), työsopimusta. Tietenkään en toivo että maan tavalla eläminen tarkoittaisi camorraan värväytymistä tai pimeää työtä. Tässä kohdassa olisi valtaväestöllä ja lainvalvojilla skarppaamisen varaa, sillä ihan kaikkea ei kuitenkaan voi vyöryttää Romanian romanien syyksi.

Monikulttuurisuus on kiistämättä välillä vaikeaa, ja monokulttuurisuus on fiktio joka on kirjoitettu koulun itsenäisyyspäivän juhlaa tai fasistisen lauantain paraatia varten.

Näin tuumien,
minä, mamu.

Suomi-Italia -rasismimaaottelu

Euroopan geenihajauma

Tätä on kuulkaa fundeerattu vuosia, eli kuten itse aiemmin kysyin: onko Suomi rasistisempi maa kuin Italia, vai päinvastoin? Minä väittäisin että Suomi, mutta se perustuu ihan fiilistelyyn. Sellaiseen hiljaiseen tuijotukseen. Kummallisia rotuteorioita olen toki yhtälaisessa mitassa kuullut sekä itähelsinkiläiseltä suutarilta että Tuppulalaiselta kalakauppiaalta, ja molemmille olen tasapuolisesti suuttunut.

Suomalaisen rasismin mittaamisessa suurin epävarmuustekijä on ns. hiljainen enemmistö, joka Italiasta puuttuu. Suomalainen punaniskarasisti joka juovuspäissään metrossa pauhaa neekeriperkelettä, uskoo vakaasti että kansan syvät rivit ovat hänen puolellaan, niin ne saattavat ollakin, piruko siitä selvän ottaa. Pitäisi jokaikinen vuoronperään juottaa känniin ja viedä kuulusteltavaksi. Hyvien ihmisten hiljaisuus antaa tilaa pahalle, […] not merely for the hateful words and actions of the bad people but for the appalling silence of the good […], kirjoittaa Martin Luther King Jr. kirjeessään Birminghamin vankilasta.

Suomessa voi törmätä myös käänteiseen rasisimiin, eli kun ei olla totuttu vierasmaalaisiin niin ei niille uskalleta pitää jöötä vaikka tarvis olisi. Ettei vain sanottaisi rasistiksi. Siksi lause on paras aloittaa sanoilla ”en ole rasisti, mutta…” joka raivostuttaa minua osapuilleen yhtä paljon kuin ”en ole feministi, mutta…”.

Puurot ja vellit menevät sekaisin jos sanaa rasismi käytetään yleisesti ja yhtäläisesti sekä rotuennakkoluuloista että laajemmasta muukalaisvihasta, jota myös ksenofobiaksi voidaan kutsua. Aikanani kuullessani uutisista että italialaiset skinit olivat hakanneet espanjalaisia nuoria, ihmettelin miten he edes erottivat nämä valtaväestöstä. Mene siinä sitten rotuvihaamaan ryssiä tai ruotsalaisia, no, ehkä Euroopan geenikartta antaa siihen oikeuden mutta hiustenhalkomista se on silti, kun rasisimin jakolinlat perustuvat enemmän siihen genooman näkyvään osaan yleensä ja pigmenttiin erityisesti. Italiaan tehtiin rotulait Mussolinin aikana, mutta koska väestön geenipohja on laaja niin kyllä siinä sai virkata ylimääräistä kehystä asialle. Olen ollut todistamassa varsin koomisia tilanteita, kun questuran poliisit eivät erottaneet albanialaista oleskeluluvanhakijaa italialaisesta työnantajasta, tai kun Fiumicinon lentokentällä Sulttaanin käsimatkatavaraa käännettiin ylösalaisin, toisen poliisin tivatessa mieheltä puhuuko hän yhtään italiaa. Minkäs mies sille mahtaa että hänellä on Al-Qaidan etsintäkuulutetun naama.  Etelä-Tirolin skinit vihaavat italialaisia, mutta heillä onkin saksankielisinä alkuperäiskielistä rotuoppia saatavilla mielin määrin. Ihan oikean rasistin tulisi uskoa että suomalaiseen/italialaiseen perheen adoptoitu erivärinen lapsi jää silti valkoisia sisaruksiaan typerämmäksi, onkohan moisia hengen jättiläisiä nykymaailmassa ja sivistysvaltiossa vielä olemassa? Rodun ja älykkyyden suhteesta on kirjoitettu yhtä jos toista, koomista sinänsä kun molemmat käsitteet ovat tieteellisesti vähän epämääräisiä. Teoriasta tulee väistämättä savijaloilla seisova jättiläinen.

Vierasmaalaista pällistellään kaikkialla missä niitä on vähän, tai niin minä ainakin olen antanut itselleni kertoa. Että afrikassa jos eksyy kyliin/kaupunginosiin jossa siirtomaaherrat ovat harvoin näyttäytyneet, juoksevat kakarat perässä osoitellen sormella ja huutelemassa toubabia. Ei se ole rasisimia. Ehkä todellista rinnakkaineloa on helpompi lähteä luomaan maassa, jossa jokaisella ei ole jo vuosisatojen aikana vakiintunutta paikkaa, johon hänet pigmenttinsä mukaan laitetaan. Jenkeillä meni viimeisessä jaossa korttipakka sekaisin.

Italiassa painavan rasisminvastaisen sanansa lausuu kirkko, vaikka niillä on sitten omat preferenssinsä, kuten että maahanmuuttajia pitäisi mielummin ottaa sellaisista maista joissa on vallalla katolinen usko.

Rasisimin ja muukalaisvihan voi jakaa myös pitkän matkan, keskimatkan ja lyhyen matkan rasisimiksi. Suomessa tupataan pitämään samaa välimatkaa muukalaiseen, oli kanssakäynti sitten viran puolesta tapahtuvaa, tuttavallista tai peräti intiimiä. Italialaiset tuntuvat suvaitsevaisilta, kunhan mutiainen ei mene meidän tytön kanssa naimisiin. Suomalaiset linnottautuvat kielimuurin taakse ja mielellään puhuvat mutiaiselle enklantia vaikka tämä osaisi jonkin verran suomea, ettei vain oppisi liian hyvin, sitten sitä joutuu raahaamaan mukanaan vielä loppuillasta kun vetäydytään mutisemaan heimokieltä.

Italialaiset miehet ottavat itselleen kaikenvärisiä vaimoja, ja kaikenväriset naiset ovat tasa-arvoisia keskenään TV-ohjelmaa keventävänä parina pitkiä sääriä tai kalenterityttönä. Mitä veen väliä minkäväriset reunat veellä on, de gustibus.

Italian politiikassa muukalaisviha on otettu äänenkalastusteemaksi yllättävän, pelottavan kepeästi. Ulkomaalaisten tekemistä rikoksista toitotetaan mediassa näyttävästi, ja minä huokaan huojennuksesta että tappavat ja raiskaavat suomalaiset rajoittavat harrastuksen kotimaahansa. Tämän hetken sylkykuppina ovat romanialaiset. Raiskaavista ulkomaalaisista kirjoittanen huomenna, kun on maailmanlaajuinen naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen päivä.

Sarin mukaan italialaiset pitävät itseään ihmisen mittana, kuin Leonardo Da Vincin Vitruviuksen mies. Voipi olla tottakin, ja syynsä siihen on. Yllättävän paljon aikaa käytetään siitä huolimatta sen pohtimiseen mitä muut, lähinä Saksa, Ranska, jossakin määrin Englanti ja hyvä paha USA meistä – kirjoitan meistä kun tarkoitan italialaisia, mikä ansaitsisi oman lukunsa sekin – ajattelevat. Italialle ei ole sentään langennut sellaista onnea että universumin napa sijaitsisi aluerajojensa sisällä, se kun makaa kiistämättä Eiffel-tornin alla… Itseruoskinta loppuu kuitenkin aina hymistelyyn: kyllä tämä sentään on maailman kaunein maa ja mamman pasta on hyvää. Mikä kieltämättä pitää paikkansa. Ehkä itseruoskinta on katolista tyyppiä, eli polvillaan puolentuhatta vuoripyhätön rappuja nousseella katuvaisella on kevyt mieli ja voi taas aloittaa lahjusten ottamisen puhtaalta pöydältä?

Suomessa on liikaa ulkomaalaisia. Italiassa on liikaa ulkomaalaisia. Suomessa on myös liikaa suomalaisia, ainakin mikäli Linkolan laskut pitävät paikkansa. Joku on ehdottanut – en nyt löydä googlaamalla lähdettä – että Italian ongelmat voitaisiin ratkaista antamalla suomalaisten miehittää maan. Mitä omaan korteeni keossa tulee, yritän propagoida jonkin sortin pragmaattisuutta, vaikka olenkin saapunut kyökin ovesta.