Avainsana-arkisto: Salento

Arkkitehtuurietnografiaa

Viimeinenkin puuttuva lupalappu on omakätisesti toimitettu opinahjon kirjastoon ja jatko-opinnäyte on nyt reilun vuoden viiveellä kokonaisuudessaan luettavissa TKK:n, pardon, Aalto-yliopiston sähköisissä julkaisuissa. Seuraa mainospuheenvuoro:

Huovisen lisensiaattityö on innostunut arkkitehtuurietnografinen kuvaus yhdestä Euroopan eteläisimmästä maakunnasta ja sen historiallisista kaupungeista. Työn kirjallinen ilmaisu on elävää ja taidokasta, ja välillä kirjoittajan subjektiivinen ote ja lennokkuus vievät voiton itse tutkimuksesta. Oma havainnointi ja havaintojen kuvaus ovat erinomaista, niitä sävyttää kriittisyys, mutta teksti on huumorilla höystettyä. Huovisen tutkimuksella on monia ulottuvuuksia, ja ennen muuta se on elähdyttävä lukukokemus. (Kaisa Broner-Bauer, AU 4/2010)

Osapäiväparatiisi

Aamuvarhaisella töihin, lounastunniksi tai iltapäiväksi rannalle. Lapsirakkaat mummun hoidossa aamupäivän.

Kokopäiväinen lomailu saa vielä odottaa, kun insinöörien ja arkkitehtien eläkekassa pitää veistä kurkullani.

Rustico

Rustico on tyypillinen lecceläinen pikkusuolainen, joita nautitaan yleensä kahvilassa aamupäivällä (varhain kahviloissa on vain makeaa). Jos jokaisena työpäivänä syö yhden rusticon kello kymmenen maissa, se tietää kymmenen kilon ylipainokertymää viidessä vuodessa. Se saattaa jopa olla kaiken tämän arvoista. Kaupasta saa isompia vaatteita.

Viime viikolla kiinteistöviraston virkailijarouva ratkaisi todella kinkkisen ongelman ja vaihtoi päittäin kiinteistörekisterinumeroon vuonna yksi ja kaksi nakkisodan jälkeen liitetyn väärän pohjapiirroksen ilman kaikkien osapuolten kuulemista ja valtuutusten keräämistä maailman toreilta ja turuilta, kun annoimme hänen ensin syödä rauhassa rusticonsa. Eihän sillä oikeastaan ole väliä, nyt asiakkaallamme on oikea plaani ja sillä toisellakin ehkä, ja jos ei ole niin ei ollut aiemminkaan. Välipalalla olevaa virkailijaa ei kannata muutenkaan hoputtaa, se olisi tahditonta. Odotellessani tutkin miten virkailijat ovat yrittäneet tehdä omasta nurkkauksestaan kotoisan teippaamalla lastenlasten kuvia mussolininaikaisen riippukansiokaapin kylkeen.

Minä en rusticoa leivo, koska piazzalla on baari, mutta ulkomailla tai ties millä vieraspaikkakunnilla on parasta ottaa kauha ja kaulin kauniiseen käteen. Kuuteen rusticoon tarvitaan:

500 g voitaikinaa
125 g hienonnettua mozzarellaa
150 g kaltattuja tomaatteja, valutettuna, hienonnettuna ja ilman siemeniä
Tanakkaa valkokastiketta (40 g jauhoja – 30 g voita – 250 ml maitoa)
öljyä, suolaa, pippuria, muskottipähkinää

1 kananmuna voiteluun

  1. Valmista tanakka valkokastike ja mausta se suolalla, pippurilla ja muskottipähkinällä.
  2. Lisää vielä kuumaan kastikkeeseen hienonnettu mozzarella ja hämmennä kunnes se sulaa.
  3. Anna jäähtyä.
  4. Mausta kaltatut, siemenettömät, valutetut ja hienonnetut tomaatit tilkalla oliiviöljyä ja hyppysellisellä suolaa.
  5. Kaaviloi voitaikina 3-4 mm vahvuiseksi (jos pakastealtaassa myytävä on paksumpaa); leikkaa taikinasta 6 kiekkoa halkaisija 10 cm, ja toiset 6 halkaisija 12 cm.
  6. Laita pienempien taikinakiekkojen keskelle reilu lusikallinen valkokastiketta ja vajaa lusikallinen tomaattia.
  7. Aseta suuremmat kiekot kanneksi, painele sormilla ”sombreron” reunaa niin että täyte jää hatun kupuun.
  8. Voitele kananmunalla, paista 250°C uunissa noin 10 minuuttia.

Frisa

Frisa cc Ivan Borsato

Frisa on hapatetusta durumvehnätaikinasta leivottu korppu. Sämpylän kokoiset leipäset halkaistaan kuumana rautalangalla ja kuivatetaan uunissa. Kun kesäkausi alkaa, ei iltaisin tarvitsekaan laittaa muuta ruokaa.

Pöytään katetaan: vesikulho, suolamylly, öljykannu, tomaatteja. Lisäksi kelpaa mitä kaapista löytyy: tonnikalaa, kapriksia, hyasintinsukuisia villisipuleita (lampascioni), aurinkokuivattuja tomaatteja, oliivipateeta, oliiveja, latva-artisokkaa öljyssä, munakoisoa öljyssä, sieniä, rucolaa, basilikaa, oreganoa, hapatettua herajuustoa (ricotta scante)…

Korppu kastetaan vedessä: noin minuutin uittaminen riittää. Tomaatti leikataan tai puraistaan rikki ja litistetään korpun päälle. Päälle ripotellaan suolaa ja kaadetaan öljyä.

(Kuvan pöytäliina näyttää kovin Fujiwo Ishimotolta, mutta blogaaja on Ivan Borsato ja todennäköisesti pöytäliina ei ole pöytäliina vaan puinen leikkuulauta)

California Dreamin’ 2

Kun nyt ollaan puhuttu Cupertinosta, SS101:lla ajan tuontuosta Copertinon ja S. Barbaran tienviittojen ohi, ja muistan Franco Tatòn kirjan otsikon Perché la Puglia non è la California. Tunnustan, en ole lukenut, mieli tekisi. Onkohan nidettä jommassakummassa Tuppulan kahdesta kirjastosta?

Apulia voisi olla Kalifornia, ehkä feodalismista suoraan prekariaattiin loikannut Meksikon Kalifornia, ja Nichi Vendola voisi näytellä Don Diego de la Vegan roolia.

Cummare Elenan focaccia

Erilaisia keitettäviä heiniä voi tarjoilla focacciana, niin ne kelpaavat myös vähemmän asiaan vihkiytyneille. Yleensä focacciaan päätyy salaattisikurin tai endiivin sukukunta, cicoria asparago, ota noista nyt selvää.

750 g vehnäjauhoa
1 vajaa rkl suolaa
1/2-1/4 hiivaa
1 lasillinen (1,2 dl) oliiviöljyä
1 lasillinen valkoviiniä
1 lasillinen vettä

Jos tarpeen, lisää vettä, viiniä ja öljyä samassa suhteessa.

Laita piirasvuokaan tai uunipellille kerros taikinaa, väliin keitetyt/paistinpannussa nuudutetut heinät, päälle toinen kerros taikinaa. Anna hiivan nostattaa taikinaa noin tunnin, mitään pullamaista paisumista on turha odottaa, paista n. 220 asteessa, voitele oliiviöljyllä.

Autenttista Italiaa

Strada Provinciale 367, harmaa taivas matalalla, siellä täällä tienpenkan nurmea laiduntavia lammaslaumoja, aukikynnetyt pellot, tuulenpuuskien tuivertamat oliivipuun taivasta vaaaleamman harmaat tupsulatvat. Jo aamusta suuntaan Italian autenttisten kylien yhdistyksen tilaisuuteen. Kalòs ìrtate, toivottaa tienvarsikyltti tervetulleeksi. Olen saapunut Salenton kreikkalaisalueelle, Grecia salentinaan. Tie on suora ja ajan reipasta vauhtia, vain muutama satunnainen audimies sujahtaa ohi kohti tummaa taivaanrantaa.

Vanhankaupungin kunnostamiseksi ja elämänlaadun kohentamiseksi tarvitaan yhteisö, visio ja rohkeutta tehdä päätöksiä, jopa erehtyä. Minä luulen että Salenton kreikkalaiskylät tulevat onnistumaan siinä koska tuntevat itsensä yhteisöksi, säilyttävät identiteetin vaikka kieli haudataan sana sanalta ikäihmisten myötä. Olen rakastunut Melpignanon pormestariin ja epäilevä tuppulalaisten tulevaisuudesta, jos ainoa väestöä yhdistävä visio on unelma vapaasta pysäköintipaikasta piazzalla.

Onhan meillä epäilemättä Etelä-Italian hienoin parkkipaikka.