Avainsana-arkisto: sisustus

Valinnanvapaus

Valinnanvapaus on tärkeä asia ns. länsimaisessa kulutusyhteiskunnassa. Emmehän elä missään Neukkulassa.

(kuva: käsipyyhetelineet, käsikuivain ja käsipyyhepaperiteline Aalto-yliopiston arkkitehtiosaston naistenvessassa)

Advertisement

Sohvaperunan viljelyalustasta

Project Mama postasi sohvasta sisustuselementtinä, tai oikeastaan siitä voiko sohvan korvata vaikka riipputuolilla.

Meidän kodissamme sohvan tärkein funktio on sen vuodesohvaominaisuus, tyhmäboksin tuijottamiseen se ei sovi kun TV on heivattu aika originelliin paikkaan, rappusten alle häpeämään ohjelmatarjontaansa. Sietääkin.

Sohvan ja telkkarin pyhän liiton purkaminen vaatii siviilirohkeutta. Tosin myös poikamiestyttöboksissani marjapuuronpunainen 50-luvun pikkusohva oli eteisessä, kirkkaanpunainen muovikuorinen mv-telkkari keskellä ruokapöytää.

Sohvamme tuijottaa kohti ovea ja avotakkaa, mutta sohvan ja takan väliin mahtuu koko olohuone, no, ainakin kaksi ja puoli metriä vapaata tilaa.

Perheen ns. päätelkkari on makuuhuoneessa, mutta ei sitä voi katsella vakivarustuksena keskellä parisänkyä nukkuvan lapsukainen.2:n unia häiritsemättä. Yleensä katsomme – jos katsomme – keskelle ruokapöytää nostetun läppärin näytöltä. Tai voihan sen nostaa myös sohvan eteen lapsukaisten IKEA-pöydälle. Joko tuli tutumpi perhepotretti?

Sohvalle istuminen on haastavaa, kun siinä tuppaa olemaan jos mitä ronaa.

Ihmettelen ettei Simpsonien sohva-gagista ole vielä nähty versiota jossa jokainen nypertäisi omaa i-, pardon, myPadiaan. Ja onko kukaan pistänyt merkille milloin perhe vaihtoi taulutelkkariin?

Lisää paljastuksia arkkitehtikodissa

Kodin AV-keskuksen vieressä kasvaa laukkupuu:

Puussa näyttää juuri nyt roikkuvan Bilibo-kassi, arkitehdin arkilaukku, arkitehdin iVimpainlaukku by Manufactus sekä lasten sukupuolitetut Suomi-reput päiväretkille ja yökylään, ei tosiaankaan koulurepuksi.

Kodin AV-keskus

av_keskus

Jo aiemmassa shokkireportaasissa esitelty kodin AV-keskus hakee muotoaan. Ensin vaihdoimme läppärin ja tyhmäboksin paikkaa, sitten siirsimme Expedit-hyllyn kokonaan toiseen paikkaan ja heivasimme telkkarin portaan alle jäävään katvetilaan häpeämään. Tyhmäboksia käytetään edelleen kakkosmonitorina. AV-keskuksesta ylettyy piuha stereoihin asti: se mahdollisti Sulttaanin synttäreillä musiikin soittamisen suoraan kovalevyltä, Youtubesta ja vastaavista medioista.

Yritän vielä siirtää IKEAN hyllyn makkariin. Se sopisi sinne kokonsa, värinsä ja muotonsa puolesta, mutta sen sisuksiin on pesiytynyt koko lailla tauhkaa jota ei makkarissa tarvittaisi, vara-headseteistä saumuriin.

Kodinhoitohuone

lavanderia_teoria_kaytanto

Kodinhoitohuone on loistava keksintö, tai sitten ei, sillä vaikka sinne saakin esimerkiksi silittämistä odottavat vaatteet säilöön pois silmistä, niin ennemmin tai myöhemmin suurempikin kodinhoitohuone täyttyy.  Yleensä heikoin linkki on käyttäjä.

Toinen kodinhoitohuoneen ongelma on se, että vaatehuollon joutuu yleensä lomittamaan muiden yhtä lailla huomiota vaativien tehtävien, kuten ruuanlaiton ja pikkulasten silmälläpidon kanssa. Hyvä kodinhoitohuone on usein lähellä keittiötä, ja sieltä on näkö- sekä kuuloyhteys muuhun asuntoon. Aika monet italialaiset äidit silittävät olohuoneessa television ääressä, tai keittiössä lasten tehdessä läksyjä pöydän ääressä. Aika harvat italialaiset isät silittävät.

Asunnossamme kodinhoito on kuitattu keittiöön sijoitetulla 2×60 cm kalusteella ja 18 cm avohyllyllä. Marmoritasoon on upotettu rosterinen kodinhoitoallas (FRANKE), se on kiva siksikin ettei tarvitse huuhtoa likavesiämpäreitä keittiön altaassa. Vauvaakin siinä on pissatettu. Altaan alakaapissa on likapyykki enemmän tai vähemmän lajiteltuna, ja viereisessä alakaapissa on kalusteeseen upotettu sivustaladattava pesukone, AEG Lavamat, suosittelen. Pyykinkuivaus eli terassi on kodinhoito”huoneen” välittömässä läheisyydessä.

Työtason yllä on kaksi kaappia, hatusta vetäen 120×60, ja kaapeista on lähtenyt liikkeelle viimeisin kriisi taistelussa kaaosta vastaan. Seinä on aavistuksen vinossa, ovien kalibrointi heittää ja kaikenlaiseen länkällään oloon tottuneena en ollut huomannut että koko hela hoito oli seitsemästä ankkuroidusta ruuvistaan huolimatta irronnut seinästä ja pysyi paikallaan vain siksi että yhteen ruuvatut kaapit nojasivat vinottain sivuseiniin, toisiinsa ja sähkötauluun. Huomioni ansaitsi vasta kodinhoitoaltaaseen pudonnut Neitsyt Marian seitsemän surun rukousnauha, jonka paikka ymmärrettävästi on samassa kaapissa muiden tahranpoistoaineiden kanssa. Kaappi tyhjennettiin ripeästi, ja Sulttaani soitti Italiattaren kummisedän Arkkienkelin hätiin, sillä tyhjänäkin mööpelin saattamiseen maan tasalle tarvittiin kaksi miestä (ja yksi nainen pitämään pienintä pois jaloista).

Nyt keittiön työtasolla on evakossa sekalainen joukko pesuaineita, ja lattialle lasketun kaapin päällä majailevat koko huushollin liinavaatteet. Kivaa.

Seuraavaksi katsotaan mitä kalkkihiekkakivi sanoo kemiallisesta resina-ankkurista.

Sisustuksen teoriaa ja käytäntöä

Tällaiseksi keittiö suunnitellaan:

keittiö teoriassa

Tällainen siitä tulee:

Kaytanto

Työtasolla muunmuassa: leivänpaahdin, silitysrauta (tottakai), leikkuulauta, frityyrikeitin, frityyrikeittimen päällä syntymäpäivälahjoja eräille synttäreille jonne emme päässeet, odottavat noutajaansa. Leikkuulaudalla öljykannu, kartioraastin, IKEAn kaislakori valkosipulille, pienempi leikkuulauta… ja vaikka mitä.

Shokkireportaasi arkkitehtikodista

cucina_penisola

Marian maalla lanseeraa tosiTV-tyylisen sisustuskirjoittelun, joka vetosi ihan kybällä.

Meillä on joka laskutilalla tavaraa, ja varsinkin niissä korkeissa paikoissa niin kuin jääkaapin ja liesituulettimen päällä tai takanreunalla. Huhtipoika kiskoo roinaa esiin jostakin, ja sitten särkyvimmät takavarikoidaan ja lasketaan ensimmäiselle vapaalle paikalle. Myös särkymättömiä esineita joudutaan takavarikoimaan, mikäli niiden viskomisesta koituu välitöntä vaaraa elollisille tai elottomille. Tänä aamuna yritin sijoittaa rullalaastaria kylpyhuoneeseen, sillä seurauksella että dominoefekti tiputti Sulttaanin silmälasit lavuaariin.

kodin av-keskus

Kodin AV-keskus mahdollistaa videoiden katsomisen suoraan koneelta, lisäksi kone on niin korkealla etteivät kakarat yletä siihen. Läppärin näyttö pimenee kontaktihäiriön takia, kun kovakouraiset muumikansalaiset avaavat ja sulkevat sitä miten sattuu. RullaWettexiä muistuttava äiti (puolitoista metriä ylivoimaisia ominaisuuksia!) yltää polkkaamaan ja skypettamaan IKEA-jakkaralla seisten. Headsetti on ihme kyllä mahtunut hardware-koriin. Oikeassa alakulmassa karatereppu ja pesulaan meneviä vaatteita paperikassissa, Expedit-hyllyn päälle takavarikoitu särkyviä ja viskeltäviä.

takanreuna

Harkittu asetelma takanreunalla. Jouluna tuohon rakennetaan seimi, ja ihmetellään mihin muu roina siirretään siksi aikaa.

Lisää kuvia luvassa, kunhan jaksan uudelleenasentaa PhotoStitchin.

Portaat

portaat

Nukkekoto

Tämä kolahti vanhaan modernistiin…