Avainsana-arkisto: ulkosuomalaisuus

Toiseus

Kun on vieraassa maassa ja fyysisesti eroaa kantaväestöstä, saattaa kokea toiseutta. Ja jos ei eroa niin kovin paljon, saattaa saada osakseen ohkaisempaa toiseutta, koska tekee asiat väärällä lailla. Paras tapa selvitä tilanteesta on itseironinen huumori.

Itseltäni meinasi huumori loppua, kun olin sunnuntaina jäätelöbaarissa: seisoin tiskin edessä moderoimassa lasten ja jäätelöpalloja lappavan baarintytön kommunikaatiota, kun kahvilan keittiönovesta peruutti kaksi miestä. Pers’edellä saapuva varoitti permesso, signora, johon saliin päin kääntynyt mies huomautti älä turhaan, ei se ole täältä.

Teki mieli karjaista että mitä sitten vaikken olekaan, jos joku tulee ovesta perse edellä lämpölevyä kantaen niin ymmärrän väistää vaikka possottaisi* serbokroaatiksi. Voimasanoilla höystetyllä murteella, kuin olisin viettänyt viimeiset viisitoista vuotta kuunnellen raksamiesten kiroilua.

Niinkuin olenkin.

*possottaa = kysyä lupaa posso?

Mainokset

Kevät


Marco ja Alice paistattelevat päivää ulkosuomalaisnukelle ominaisissa tasaraitayöpuvuissaan terassin pöydällä. Pääskyset lentelevät taivaalla, ilmassa leijuu appelsiininkukan tuoksu.

Kun vaihdoin isänmaani lautaselliseen pastaa

Tarjuccia kanaalin varrelta kirjoittaa muutostaan Suomesta ulkomaille, Taloussanomien keskustelun innoittamana.

En varsinaisesti paennut Suomesta: lähdin uteliaisuuttani ja jäin sille tielle. Virallisesti lähdin valmistumiseni jälkeen kultaseppäkouluun Firenzeen, mutta olin tehnyt valintani jo diplomityöaihetta hakiessa. Olin opintomatkalla lumoutunut pienen abruzzolaiskaupungin sosiaalisesta tiheydestä ja vuosituhansien kerrostumisesta talojen kiviseiniin, pizzaa mittausleiriläisille kantavista mummoista, Bar dello Sportin aperitiiveista. Samalla lailla rakastan Tuppulan piazzaa, vaikka ihmettelenkin natiiveja jotka ovat päättäneet elää huonosti, laput silmillä, näkemättä sitä mikä pikkukaupungin pysähtyneessä elämänmenossa voisi olla jopa kadehdittavaa.

Perhettä perustaessa asuinpaikkamme valinnassa painoi mieheni vanhempien tarvitsema apu Italiassa jossa hyvinvointivaltion puute paikataan naisten palkattomalla työllä, sekä toivo siitä että puolisollani olisi kotimaassaan helpompaa löytää mielekästä työtä. Pienten lasten äidin on helpompaa löytää elämälleen tarkoitus jopa työelämän ulkopuolelta. En tarkoita että niin tulisi tapahtua, mutta sekin on nähty että nainen käy palkkatyössä ja tekee päälle kotityöt työttömäksi jääneen miehen maatessa sohvalla hautomassa itsetuhoisia ajatuksia. Tai että ihmis-, siis, työmarkkinapohjaisen miehenarvonsa menettänyt ryhtyy vaimonpieksäjäksi.

Ensin toivoin että voisimme palata Suomeen; kun paluu olisi vihdoinkin mahdollista, en ole enää varma siitä haluanko. Ilmapiiri näyttää täältä käsin tarkasteltuna kireältä. Miehen pitäisi oppia kieltä, jokseenkin täydellisesti, ja siitä huolimatta on monien mielestä väärin että mamut tunkevat työmarkkinoille kilpailemaan kantaväestön kanssa. Sokerina pohjalla olen havainnut että italialaiset vaikuttavat harvoin onnellisilta Suomessa, vaikka toki poikkeuksiakin on. Toisaalta, jos suomalaisetkaan eivät osaa arvostaa sitä hyvää mitä heillä on…

Oma työnhakuni, pikemminkin työn rakentaminen, on ollut pitkä prosessi, joka alkaa vuosien jälkeen kantaa harvakseltaan hedelmää. Arkkitehtuurin historiaa pääaineena opiskelleena minulle on palkitsevaa, että jo oma kotiportti on 1600-luvun lopulta.

Joulukalenteri 17: Pikkukakkosta

Sain Ciacionian -S-:ltä kuukauden kokeilutarjouksen TVkaistalle. Julkiset kiitokset.

Homma on toiminut sen verran hyvin, että Joulupukki jatkaa tilaustamme vuodella. Mikä on varsin kiva lahja lapsille, sillä viime vuonna eräät Pukin paketit katosivat postissa.

Olen jäänyt siihen tietoon, että YLEn mukaan Kaistan toiminta on laitonta. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tarjota. TV Finlandilla on yksi kanava, 170€ vuodessa (Kaistalla 98€ kaikki kanavat), ja siltä ainoalta koostekanavalta tulee kokemuksen mukaan jotain hiivatin OK-visailua uusintana monta tuntia päivässä. Laitoimme lautasen, ostimme dekooderin, tilasimme kortin, se ei toiminut, lähetimme kortin takaisin, odotimme, soittelimme Ruotsiin, olivat kuulemma lähettäneet toisen kortin joka ei koskaan saapunut, kolmas toimi mutta sen toiminta-aika laskettiin ensimmäisestä tilauksesta lähtien vaikka aikaa oli haaskaantunut jo kuukausi ja vaikka asiasta erikseen heille kirjoitin. Sen jälkeen pulju vaihtoi satelliittia, enkä enää viitsinyt soittaa asentajaa paikalle. Paskalafka. En suosittele kenellekään. YLEn Areenalla ulkomaisesta IP-osoitteesta näkyviä lastenohjelmia on kourallinen.

Jos YLEn mukaan ainoa tapa katsoa laillisesti Suomen kanavia on muuttaa Suomeen, tai edes Viroon, niin siitä vaan. Sillä aikaa me katsomme Pikku Kakkosta.