Tarjuccia kanaalin varrelta kirjoittaa muutostaan Suomesta ulkomaille, Taloussanomien keskustelun innoittamana.
En varsinaisesti paennut Suomesta: lähdin uteliaisuuttani ja jäin sille tielle. Virallisesti lähdin valmistumiseni jälkeen kultaseppäkouluun Firenzeen, mutta olin tehnyt valintani jo diplomityöaihetta hakiessa. Olin opintomatkalla lumoutunut pienen abruzzolaiskaupungin sosiaalisesta tiheydestä ja vuosituhansien kerrostumisesta talojen kiviseiniin, pizzaa mittausleiriläisille kantavista mummoista, Bar dello Sportin aperitiiveista. Samalla lailla rakastan Tuppulan piazzaa, vaikka ihmettelenkin natiiveja jotka ovat päättäneet elää huonosti, laput silmillä, näkemättä sitä mikä pikkukaupungin pysähtyneessä elämänmenossa voisi olla jopa kadehdittavaa.
Perhettä perustaessa asuinpaikkamme valinnassa painoi mieheni vanhempien tarvitsema apu Italiassa jossa hyvinvointivaltion puute paikataan naisten palkattomalla työllä, sekä toivo siitä että puolisollani olisi kotimaassaan helpompaa löytää mielekästä työtä. Pienten lasten äidin on helpompaa löytää elämälleen tarkoitus jopa työelämän ulkopuolelta. En tarkoita että niin tulisi tapahtua, mutta sekin on nähty että nainen käy palkkatyössä ja tekee päälle kotityöt työttömäksi jääneen miehen maatessa sohvalla hautomassa itsetuhoisia ajatuksia. Tai että ihmis-, siis, työmarkkinapohjaisen miehenarvonsa menettänyt ryhtyy vaimonpieksäjäksi.
Ensin toivoin että voisimme palata Suomeen; kun paluu olisi vihdoinkin mahdollista, en ole enää varma siitä haluanko. Ilmapiiri näyttää täältä käsin tarkasteltuna kireältä. Miehen pitäisi oppia kieltä, jokseenkin täydellisesti, ja siitä huolimatta on monien mielestä väärin että mamut tunkevat työmarkkinoille kilpailemaan kantaväestön kanssa. Sokerina pohjalla olen havainnut että italialaiset vaikuttavat harvoin onnellisilta Suomessa, vaikka toki poikkeuksiakin on. Toisaalta, jos suomalaisetkaan eivät osaa arvostaa sitä hyvää mitä heillä on…
Oma työnhakuni, pikemminkin työn rakentaminen, on ollut pitkä prosessi, joka alkaa vuosien jälkeen kantaa harvakseltaan hedelmää. Arkkitehtuurin historiaa pääaineena opiskelleena minulle on palkitsevaa, että jo oma kotiportti on 1600-luvun lopulta.
Tykkää tästä:
Tykkää Lataa...