Avainsana-arkisto: urbanistiikka

Häämatkalla

Häämatkan voi viettää myös kätevissä pienissä osamaksuerissä, ja niissäkin näköjään voi pitää vuosien taukoa. Tavoitteeksi voisi silti ottaa että vastedes matkustetaan.

Lukijakysely: mikä on kuvan kaupunki?

Mainokset

Koulutie

Kun saavuin Firenzeen opiskelemaan vuonna 1996, olin yllättynyt siitä että isäntäperheen äiti kyyditsi autolla kouluun perheen lapset, 12- ja 14-vuotiaat. Sitten melkein totuin siihen. Asiat nyt vain ovat tällä tolalla. Kadulla on liian vaarallista.

Kehityspsykologit ovat huolissaan ensimmäisistä sukupolvista, joilta puuttuu pikku hiljaa omaksuttu kokemus riskinotosta, joilta puuttuu autonomia, joita äiti-taksi kärrää koulusta kotiin, kotoa harrastuksiin, harrastuksista kotiin. Sitten näille tynnyrissä kasvaneille ostetaan 14-vuotiaana mopo, vaikka he eivät ole viettäneet liikenteessä päivääkään jalankulkijana, päivääkään pyöräilijänä. Aika hyvä lähtöasetelma kuolemantuomioksi, sanoisin.

Luen vuonna 2006 julkaistusta kirjasta että Italian peruskoululaisista 10-15% tulee kouluun itse, kävellen. He ovat joko perheistä jotka asuvat hyvin lähellä koulua, perheistä jotka ovat vakuuttuneita siitä että lapsen kehitykselle on tärkeää asteittain kasvava autonomia, hyvin köyhistä ja/tai EU:n ulkopuolisista maista peräisin olevista maahanmuuttajaperheistä. 30% pitäisi autonomiaa tärkeänä, mutta ei lähetä lapsia yksin kouluun, koska muutkaan eivät tee, 40-50% pitäisi autonomiaa tärkeänä, mutta ei lähetä lapsia yksin kouluun, koska uskoo sen olevan yksinkertaisesti liian vaarallista. Jäljelle jää 10-20% välillä häilyvä joukko vanhempia, jotka eivät haluaisi edes puhuttavan siitä mahdollisuudesta että lapset kulkisivat kadulla yksin. Erityisesti lapsiaan kasvattavat tynnyrissä korkeasti koulutetut perheet, minkä voi tietysti ymmärtää siinä valossa että niihin lapsiin on investoitu paljon, useimmissa tapauksissa paljon enemmän kuin puhki menneen varmuuskumin hinta. Enkä tahdo tässä nyt halveerata ketään, vaan todeta sen tosiasian että nuoret vanhemmat ovat usein huolettomampia, ehkä ihan silkkaa vastuuttomuuttaan, ja yleensä siitä on jälkikasvulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Mitä vanhemmat pelkäävät? Pedofiileja ja liikennettä. Paradoksaalisesti jättimäisen suuri osa lasten hyväksikäytöstä tapahtuu suljettujen ovien takana, kodeissa ja harrastuksissa, kirkolla on surullisenkuuluisa maine tällä saralla. Paradoksaalisesti lapsensa joka paikkaan kyyditsevät vanhemmat ovat itse osa koko kaupunkitilan haltuunottanutta liikennettä. Media paisuttelee vaaroja mässäilemällä viikkotolkulla jossain toisella puolella läntistä pallonpuoliskoa tapahtuneilla lastenryöstöillä. Kaupunki kuolee; kaupungista tulee pelkkää liikennetilaa turvallisten, murtohälyyttimien ja saranapuolen tapituksien suojelemien linnakkeiden välillä.

Tuppulassa Autolla on Valta: suojatiet ovat kuluneet eikä niitä kunnioita kukaan, missä jalkakäytävää on, sen katkaisee muutaman metrin välein liikennemerkki, autotallin ajoluiska, jalkakäytävälle pysäköity auto. Kaikki ajavat niin kuin jalankulkijoita ei olisi olemassa, kaikki ajavat koska jalan olisivat henkipaton asemassa. Itse kunnanisät (todellisuutta uskollisesti kuvaava sukupuolitettu termi!) pysäköivät mahtia ja valtaa osoittavat suuret autonsa kunnantalon juurelle: jotta halutulle pysäköintipaikalle pääsisi autolla, on vasta-asennettu valurautapylväs katkaistu. Kehää on vaikea katkaista.

Joulukalenteri 16: kirjeitä Mogadishusta

Pravdan kolumnisti on muuttanut johonkin slummiin, ja siellä ihmettelee:

Jokin täytyy olla pielessä, jos rikkaat linnoittautuvat omille alueilleen ja pienituloiset ja maahanmuuttajat ajetaan omiin ghettoihinsa.  […] Joka tapauksessa slummiutuminen ei ole kenenkään etu.

Kommenttilootassa ollaan eri mieltä. Ovat rahansa, turvallisen ympäristönsä ja hyvät koulunsa ansainneet.

Vaikken olekaan menossa kenenkään lompakolle sosialisoimaan, niin uskaltaisin huomauttaa että yhteiskuntarauha on kaikkien etu. Ettei kaikkia sosiaalitapauksia tarvitsisi työntää samaan rappuun. Ettei koulujen saa antaa eriarvoistua, vaikka se onkin hienoa kun saadaan oikeita ison maailman ongelmia.

Minun mummoni asui Stadin kämpässä, eikä ollut mikään sosiaalitapaus, kunhan pienituloinen. Lähtenyt tyttösenä piikomaan, eikä yhdessä polvessa päässyt luokkaretkellä sen pidemmälle kuin että yhden lapsista sai lääkikseen. Menestyvien ihmisten kovuus ällistyttää minua: joka ikinen on menestynyt vain ja ainoastaan omilla ansioillaan, eikä pysähdy miettimään mihin olisi päässyt jos olisi vaurioitunut jo sikiöaikana äitinsä aliravitsemuksesta tai ylikansallisen banaanintuottajan viljelyksilleen kylvämistä myrkyistä, jos olisi joutunut huutolaiseksi, syntynyt eurooppalaisen suurkaupungin liepeillä mustalaisleiriin ja kasvatettu taskuvarkaaksi, jos erinomaisuudestaan huolimatta joutuisi konkurssiin suurten tilaajien vanavedessä, viimeisenä velkojien listalla.

Tässä tietysti vain soitan suutani, kun en ole vielä menestynyt. Kyllä se siitä.

Olen muuten asunut myös ns. paremmassa kaupunginosassa ja kuunnellut tuota ameriikan-eetosta luokkatovereilta, anteeksi, -kavereilta jo ala-asteelta. Ei vain vieläkään uppoa.

ZTL*

campocontrocampo

Tuppulan sydämessä, piazzan ja katedraalin välissä, on kolmenkymmenen metrin mittainen kävelykatu.

Vuonna 1991 muutamien rakennusten perustusten sortuminen via Duomolla jakoi vanhankaupungin kahtia lähes kymmeneksi vuodeksi. Luhistuminen oli tapahtunut vähin äänin yöllä; vessaan matkalla ollut lapsi oli herättänyt äitinsä kysyäkseen miksi olohuoneessa oli rappunen. Koko katu evakuoitiin samana yönä ja seuraavan vuosikymmenen ajan etsittiin maksumiehiä, myös rakennustelineille jotka seisoivat koko sen ajan tien tukkeena. Syylliseksi saatiin puhelinlaitos ja sen huolimattomasti hoitamat kaivuutyöt, avokaivantoon satanut vesi sekä luolia ja onkaloita täynnä oleva maaperä hoitivat lopun.

2000-luvun alussa katu avattiin kävelykatuna. Keskeisestä sijainnistaan huolimatta sen varrella on vielä tyhjillään seisovia liikehuoneistoja; kahdeksassa vuodessa kadulle on avattu sukelluskalastuksen asekauppa tai pikemminkin sen näyteikkuna, arkkitehtuuri-, grafiikka- ja multimediastudio, second hand shop, ravintola. Yhdessä huoneistossa eläkkeellä oleva professori säilyttää huomattavaa simpukkakokoelmaansa, muut aukeavat vain vaalitoimistoiksi kampanja-aikaan. Piazzan nurkalla sijaitseva tupakkakauppa jatkoi toimintaansa myös kadun ollessa paketissa.

Tuppulan kunta on saanut maakuntarahoituksen kaksi vuotta käynnissä olleille katukiveys- ja infrastruktuuritöille lupailemalla kaikenlaista kivaa kuten että töiden valmistuttua keskusta suljettaisiin liikenteeltä. Kaupunginporteille on asetettu kameravalvonta (satatuhatta euroa ja rapiat), jota ei kuitenkaan vielä olla otettu käyttöön. Piazzalle pääsee autolla, kuka tahansa. Sinne ei pääse autolla kovin mukavasti, ja kävelykadusta on tullut kiistakapula. Tupakkakauppias käy siirtämässä liikennettä rajoittavat kukkaruukut syrjään aamulla, ravintoloitsija laittaa ne paikoilleen lounasaikaan nostaessaan pöydät kadulle.

Nyt kun kiveys on revitty auki yhdeltä pääkaduista, ovat muutamat kauppiaat huolestuneena tulevaisuudestaan päättäneet kääntyä kunnanvaltuutetun puoleen, jotta kävelykatu avattaisiin ja piazzalle johdettaisiin muurinympäryskadulta katkeamaton autojen virta. Liikenteen määrän kasvu olisi pelkkää läpiajoa, sillä piazzalla on kymmenen laillista ja parikymmentä luovaa pysäköintipaikkaa. Sen parempaan ei pystytä, siitä on keskiaikainen kaupunkisuunnittelija pitänyt huolen. Kaikki paikat, lailliset ja laittomat, ovat jo täynnä. Yhtään uutta asiakasta ei mahdu, mikäli tarkoituksena on se, että asiakas saapuu autolla ja pysäköi suoraan liikkeen kynnykselle. Yhtään uutta asiakasta ei saavu jalan, sillä kävely seinänviertä ripeää tahtia etenevän autojonon taustapeilien hipomana ei ole herkkua.

Kunnanvaltuutettu tuumii: mikäpäs siinä, ja marssii kaupunkipoliisin puheille. Kun politiikalta puuttuu visio, on viisainta luovia eteenpäin tyydyttämällä äänekkäimpien vaatijoiden tarpeet. Poliisi tuumii: mikäpäs siinä, ja saapuu paikalle katsomaan mitkä liikennemerkit tulisi poistaa, mitä lisätä. Ilman sen syvällisempää likennesuunnittelua. Kyseessähän on vain kolmenkymmenen metrin kadunpätkä.

Kun esitämme paperilla kolmenkymmenen metrin kadunavauksen seurauksia, monet ihmettelevät. Miten ne ovat voineet edes ajatella mitään sellaista? Ei sitä olla ajateltu, se on tullut suoraan takapuolesta ja vieläpä ilman ponnisteluja. Lesepuuroa on syöty.

*zona traffico limitato

Kirjastokortti ja katutöitä

CRSECin (Centro Regionale per i Servizi Educativi e Culturali – italialaiset rakastavat ääntämyskelvottomia kirjainlyhenteitä) kirjasto on vuosien maanpaon jälkeen palannut Tuppulaan jo 1800-luvulla julkishallinnolle sosialisoidun entisen karmeliittaluostarin tiloissa, jotka uhkasivat jäädä tyhjilleen restauroinnin jälkeen. Koska myös vuosia suljettuna ollut ja sittemmin vajaakäyttöön restauroitu kunnallisteatteri luostaria vastapäätä ollaan viimeinkin annettu teatteriosuuskunnan käyttöön, oli meillä ilo nauttia jälleen… puujaloilla kävelevästä frakkipukuisesta pellestä, nukketeatterista, tanssista ja laulannasta. Samassa rytinässä muutama viikko sitten kaikessa hiljaisuudessa avattu kirjasto nosti profiiliaan ylimääräisellä lauantai-illan aukiololla. Italiatar ja kummitädin tokaluokkalaiset kaksostytöt liimautuivat lastenosaston penkeille, ja kun neidit saatiin viimeinkin kammettua pihalle, oli kaikilla uutukaiset kirjastokortit ja lainakirjat kainalossa.

Yleisä katsoo nukketeatteria rautalankahäkkiin aidattujen katukivien välissä. Toisella puolella liikennettä valvovat kaupunkipoliisit, ja toisella puolella työmaan aita. Lapset ovat innoissaan kun saavat juosta autoliikenteeltä suljetulla kadulla kahareisin seisovan puujalkapellen längistä läpi. Juuri tällaista pitäisi järjestää jokaisena viikonloppuna, teatteria ja antiikkimarkkinoita. Yleisö pakotetaan jättämään autonsa kaupunginportin ulkopuolelle, hauskanpidon jälkeen he joutuvat toteamaan etteivät kuolleetkaan kolmensadan metrin kävelyyn. Emme totta vie ole ensimmäisiä jotka lanseeraavat autottoman keskustan, ei ruutia pidä keksiä joka kerta uudestaan, know-howta voi myös tuoda muualta. Tuppulalaiset ovat vain niin kovin itseriittoisia.

Paikallislehti paisuttelee vanhan keskustan ongelmia, ehkä siinä toivossa että joukkopaon syntyessä pääsevät sijoittamaan muutamaan liikehuoneistoon keskeisillä kaduilla. Oma kärsimykseni on ollut varsin rajallista, vain se että palaan kotiin kiellettyyn ajosuuntaan ja poistun pakittaen. Kadun katkaiseva työmaa on ratkaissut läpiajoliikenteen ongelman, ja lapsetkin voi nostaa kadulle seisomaan kun purkaa ostoksia autosta, ilman että nasta laudassa ohiajava katupiraatti heti niittää ne maasturinsa karja-auralla. Metaaniputken kaivanto on askelmitalla kahdenkymmenenviiden metrin päässä kotiportista, ja kunhan muistavat tiedottaa niin siirrän auton toisaalle.

Liikaa taivasosuutta yhdelle päivälle.