Pikkuautoilua

Maailmanlaajuinen autoton päivä livahti ohi huomaamattani, tai kai siitä kerrottiin telkkarissa, oma vika kun en katsonut. En kyllä muistaakseni autoillutkaan.

Tuppulalaisilla on kumman kiihkeä suhde pikkuautoiluun. Helsingissä asuin reilun puolen kilometrin päässä metroasemasta, enkä ajatellutkaan että tarvitsisin ihan välttämättä henkilöautoa. Tuppulassa puolen kilometrin kävelymatka on jo ajatuksena mahdottomuus, ja voi sitä lukuvuoden alkua, kun joka ikisen vanhemman täytyy lapsia saattaessa ja hakiessa päästä pysäköimään niin lähelle koulurakennusta että autonpersus ylittää kynnyksen.

Liikenneruuhkadokkarissa pikkuautoille suunnitelluista kaupungeista puhutaan imperfektissä: se on lohduttavaa. Ja murheellista, sillä tänne maailman perille ajatukset saapuvat kahden vuosikymmenen viiveellä. Autoiluun sisältyy unelma vapaudesta, ja unelma ei voi toteutua jos jok’ikisellä on pikkuauto. Pikkuautoilija ei silti hevin luovu individualismin ikonista, vaan mielummin juuttuu ruuhkaan soittamaan torvea ja vilauttelemaan kansainvälisiä käsimerkkejä kanssa-autoilijoille. Ja jos kaupungista puuttuu julkinen liikenne, on pikkuauto lähes välttämätön, ellei sitten ryhdy ikihipiksi ja aja polkupyörällä. Meilläkin on, vaikka enimmäkseen käytän sitä pysäköintipaikan pitämiseen varattuna kotikadulla. Lasten koulut ja työpaikan sijainti on valittu osana kokonaisuutta; ainoana miinuksena ehkä se, että pikkukaupungissa on hyvä asua mutta mahdoton elää, ja siksi ihmisten täytyy muuttaa suuren kaupungin liepeille ja ajaa ruuhkassa esikaupungista työpaikalle puolitoista tuntia per suunta.

Kun vanhankaupungin katukiveystä uusittiin, valitti lähikauppiaamme sitä etteivät asiakkaat päässeet autolla ostoksille, ja nyt kun katu on auki, hän itkee sitä etteivät ohiajavat potentiaaliset asiakkaat pysähdy. Mahdollisesti siksi, että kynnykselle pysäköity kaupunkimaasturi peittää koko kaupan näkyvistä. Ehdotin ratkaisuksi myymälän siirtämistä teollisuusalueelle, vaikka onhan tuolla pitkin peltoja jo supermarketti poikineen. Kilpailu on kovaa.

Advertisement

Kuuden haasteen herättämiä kysymyksiä

Käytän koko syyskuun vain kuutta vaatetta on herättänyt kysymyksiä, joihin päätän kysellä vastauksia Lanttuakatemian EVP akateemiselta pyykkäriltä skype-haastattelussa.

Vaatteita täytyy pestäkin: kaikki energiansäästöoppaat kehottavat pesemään täysiä koneellisia. Teenkö nyt väärin?

Kotitalousopettajain koulutuslaitoksella punnittiin pyykkiä, ja todettiin ettei kone ollut koskaan täynnä silloin kun opiskelija oli mielestään ladannut sen täyteen; samassa todettiin että opiskelijaa ohjasi perstuntuma, eli kun kone ladattiin manuaalin mukaisesti (1 kg pyykkiä 10 l rummun nimellistilavuutta kohden) täyteen, ei pyykki puhdistunut.

Jos asuu pienessä taloudessa ja pesee jatkuvasti vajaita koneita, kannattaa hankkia pienempi kone. Nyrkkipyykki kuluttaa kuitenkin enemmän vettä. Perheessä kone tulee yleensä täyteen: vaatetta hankkiessa voi jo harkita löytyykö sille kavereita pyykkikorissa.

Onko puolityhjän koneen pyörittäminen planeetalle suurempi uhka kuin kolmensadan T-paidan puuvillan tehoviljely, niiden ompeluttaminen hikipajalla, rahti, varastointi ja tie kuluttajalle?

Vaatteen elinkaaren aikaisesta energiankulutuksesta suurin osa muodostuu vaatteen huollosta, eli pesusta ja kuivauksesta. Ellei vaate sitten päädy suoraan kaupasta vaatekaapin kautta kaatopaikalle.

(Ulkolinjan dokkarin jälkeen olen entistä vakuuttuneempi siitä että kannattaisi hankkia vähemmän ja eettisempää, mutta mistä? Joudunko luopumaan mustista vaatteista? Miten saan pois mielestäni intialaisen tekstiilivärjärin mustuneet varpaankynnet?)

Energiankulutukseen vaikuttavat mm. koneen energialuokka, pesuveden lämpötila ja pyykin kuivatustapa. USA:ssa monessa paikassa narukuivaus on kielletty kaupungin järjestyssäännössä. Tätä ekologisesti kyseenalaista säännöstöä vastustamaan on syntynyt Project Laundry List.

Kylmässä vedessä peseminen paljastuu hygieenisemmäksi kuin neljänkympin pyykki, jossa bakteerit elävät mainiosti ja leviävät koko pyykkiin. Lämmintä pesuvettä käytetään vain Euroopassa. Pyykin kuivaava aurinko tappaa pöpöt kylmässä vedessä pestyistä vaatteista kehitysmaissa. Vaippapyykki tarvitsee 60 asteen lämpötilan, ja itse pesukoneelle olisi hyvä että välillä pestäisiin 90 asteessa.

Entä rakennetut/lämmitetyt/ilmastoidut neliöt, joissa vaate asuu ennen päätymistään parhaassa tapauksessa matonkuteeksi?

Niinpä.

Eivätkö uudet sumean logiikan pesukoneet ota vettäkin sen mukaan kuinka paljon koneessa on pyykkiä?

Kyllä, ne kalleimmat. Pesuaineen määrää täytyy ymmärtää itse vähentää. Kun koneet ovat jo pitkään kilpailleet siitä, mikä malli käyttää vähiten vettä, on ongelmaksi tullut riittämätön huuhtelu.

Onko sosiaalisesti hyväksyttävää että on samat byysat jalassa kahtena peräkkäisenä päivänä, näin roudaripiirien ulkopuolella siis? Vai pitääkö vaate heittää koneeseen jo silloin kun ns. lika lähtee vielä pelkällä pesupähkinällä?

Mitä, etkö sinä sitten pidä samoja housuja päivää pidempää?

Trendi näyttäisi maailmalla olevan kuitenkin sen suuntainen että vaatteita pestään liiaksikin, joka kuluttaa paitsi energiaa, myös vaatteita.

Syyskuun kuusi

Pitkällisen painiskelun jälkeen olen valinnut kuuden vaatteen haasteeseen osallistuvaan syyskuun garderoobiin seuraavat vaatekappaleet:

1. Hihaton paita, 60% silkkiä, 40% puuvillaa. The Earth Collection
2. T-paita, Domyos Organic Cotton
3. Pellavahame, Global Essentials
4. Pellavacaprit, Global Essentials
5. Pikkumusta, kalanruotokuvioinen puuvilla, The Earth Collection
6. Jakku, kalanruotokuvioinen puuvilla, The Earth Collection

Pellavacaprit ovat lähes puhki kuluneet, mutta takuumukavat. Olin viimeiseen asti päättämätön pellavahameen ja valikoimasta tiputetun kellanvihreän A-linjaisen itse ompelemani pellavamekon välillä: sitä olisi voinut pitää päällä sillä aikaa kun kaikki mustat ovat pyykissä, kun hame taas vaatii parikseen jonkun paidan, kai. Tai sitten olen yöpaidassa, tai vielä parempaa, uikkareissa, koulun alkuun eli syyskuun 13. päivään saakka.

T-paita on aika paksua trikoota, ja se vähän pelottaa. Jos tuleekin kuuma syyskuu. Näillä olisi kuitenkin tarkoitus liikkua ihmisten ilmoilla ja olla vähän edustavakin. Elokuun haasteeseen olisin osallistunut yhdellä intianpuuvillaisella halatilla, jonka olisin nyrkkipyykännyt aamulla ja kuivattanut narulla sillä aikaa kun makaan (niin on tapana sanoa) uimarannalla.

Atomin halkomista

En sitten päässyt eiliseen miekkariin, koska olin samaan aikaan toisaalla. Toisaalta, olisin varmaan päässyt sinne jos olisin todella motivoitunut, ja sitähän en ollut. Syitä voi katsoa peilistä, ja ihan ensimmäiseksi tulee mieleen se, että Pravda piti edellisiltana peliä jo pelattuna, enkä itse ole edes niitä tyyppejä valinnut sinne. Yli sadan euron ja kahdentoista tunnin keikka lähetystöön Roomaan ei ole ollut mielestäni yhden äänen arvoinen, vaikka toisaalla olen suorittanut kansalaisvelvollisuuteni tunnollisesti (ja aivan yhtä laihoin tuloksin, vai mitä, Mr. B?)

Kaikkein eniten energiapoliittisessa linjauksessa minua huolettaa se, ettei olla seurattu kansanviisauden ohjetta: ei kaikkia munia samaan koriin. Jo Olkiluoto 3 on osoittautumassa pohjattomaksi rahareiäksi. Yhteen energiamuotoon sitoutuminen vie mielenkiinnon, motivaation ja rahat muiden kehittämiseltä. Pieneen Suomeen mahtuu yksi ajatus kerrallaan.

Onko meitä vain kusetettu ostamaan uudet jääkaapit ja vaihtamaan energiansäästölamppuihin, jos teollisuus laskee energiantarpeen kasvavan loputtomiin? Kuka jätti valot vessaan? Okei, se hiilikasa pitää kai saada lähtemään Sörnäisistä, vai joko se lähti?

Ydinjätettä on jo säilöttynä vähän sinne ja tänne, ja Venäjällekin viety, joten se siitä. Inshallah. On se ehkä Suomen peruskalliossa paremmassa turvassa kuin monessa muussa paikassa.

Välivaiheen teknologiaa

Miksi investoida välivaiheen teknologiaan? Siksi, että teknologia on aina ”välivaiheessa”, vastaa Matti, ja jatkaa: Vai luuletko tosiaan, että joku päivä kaikki on keksitty valmiiksi ja kaikki suunnittelijat voivat jäädä eläkkeelle?

Ydinvoimapäätöksestä voisi tietysti yrittää kaivella jotain myönteistä, kuten että halvan ydinsähkön luvatussa maassa voisi Revalle löytyä markkinarako. Heh.

(kuvassa 1990-luvun alkupuolen veikeä vimpain, joka mahdollisti puhelinvastaajaviestien kuuntelemisen pulssipuhelimella. Välivaiheen teknologiaa.)

Garden Growing Wild

A garden which grows true to its own laws is not a wilderness, yet not entirely artificial either.

[…] A garden growing wild is healthier, more capable of stable growth, than the more clipped and artificial garden. The garden can be left alone, it will not go to ruin in one or two seasons.

And for the people too, the garden growing wild creates a more profound experience. The gardener is in the position of a good doctor, watchin the nature take its course, occasionally taking action, pruning, pulling out some species, only to give the garden more room to grow and become itself. By contrast, the gardens that have to be tended obsessively, enslave a person to them; you cannot learn from them in quite the same way.*

Jos ajellusta etupuutarhasta on pikkuhiljaa tulossa sosiaalisen hyväksyttävyyden standardi, luomumeiningin ystävät jäävät omaksi kulutustaskukseen. Alan lehden nimeksi kaavaillaan Rämemajavaa.

*Alexander, Ishikawa, Silverstein 1977: A Pattern Language

Ydinvoimaa

Olen varmaan masokisti, kun palaan lähes päivittäin vilkaisemaan netti-Pravdaa. Eilen silmiini pisti Vihreiden lausunto siitä ettei Suomeen tarvita lisäydinvoimaa, ja ”kadunmiesten” palaute, joka oli pääsääntöisesti pelkkää negaa. Voin jatkossa esittää myös vihertävää itsekritiikkiä, mutta eikö tässä nyt juuri ole perustelemassa uuden ydinvoimalan tarpeellisuutta sähköautojen vaatimalla lisäkulutuksella  ihan sama jengi, joka ei usko sähköautoihin, eikä edes ilmastomuutokseen?

Laskin kaksipiippuiseen asiaan plussat ja miinukset:

• Ydinvoima ei aiheuta CO2 -päästöjä.
• Riippumattomuus naapureista energiantuotannossa voisi olla kaukaa viisasta.

Ja sitten miinukset:

• Ydinvoimaloiden rakentaminen on kallista ja monimutkaista. Lukemani mukaan Olkiluoto 3:n urakka kusee.
• Kasvaako energiankulutus? Ihan oikeasti? Onko minua viilattu linssiin kun ostin uudet energiaa säästävät kodinkoneet?
• Teollisuus vaatii halpaa energiaa, mutta saattaa siitä huolimatta saatuaan sen mitä pyysi pakata pillit pussiin ja lähteä jonnekin muualle jossa metsuri kaataa sademetsää punaisella puupennillä päivässä. Puupennit syntyvät paperiteollisuuden sivuprosessina, ja niitä maalaa punaiseksi lyijymaalilla joku lapsi pienellä jakkaralla tehtaan portin pielessä.
• Ydinvoimalat ovat helppoja kohteita terroristeille. Kaikki keskitetty energiantuotanto on haavoittuvaa, kuten takavuosien sähkölämmitetyt pientalot ilman tulisijaa jossain Lapin sydänkorvessa.

Mitä Italian ydinvoimaan tulee, vastustan sitä muutamastakin syystä:

• Nobelisti Carlo Rubbian sanoin: Ei ydinvoimaa kansakunnalle, joka ei pysty suoriutumaan edes tavallisesta yhdyskuntajätteestä.
• Italian maaperä on suurelta osalta korkean seismisen riskin aluetta, ja maassa on harvoja paikkoja, joihin ydinvoimalan voisi rakentaa. Not In My BackYard.
• Jos Olkiluoto 3:n urakka kusee, niin miten mahtaisikaan käydä Italiassa, jossa kokonainen johtava eliitti elää leveästi keskeneräisten työmaiden rakennustelineiden vuokralla?

Yhtään plussaa en keksi. Ostetaan jatkossakin ranskalaista ydinsähköä, se on turvallisempaa.

Freelancer

Aloitin EU:n uusiutuvan energian viikon kunniaksi nousujohteisen urani freelancerina reaktiomediassa Uusi Musta. Lukekaatten.

Uudesta urasta muistui taas mieleeni että keikkahommissa verokortti – tai oikeastaan sen puuttuminen – on minulle edelleen mysteeri. Kun olin noin viiden vuoden Italiassa asumisen jälkeen kypsynyt veroilmoituksen täyttämiseen, soittelin verovirastoon ja sain täytettäväksi pumaskan johon tarvittiin muunmuassa joku leima Italian veroviranomaiselta. Koska edes kirjanpitäjäni ei osannut osoittaa minulle leimoja jakelevaa instanssia, jäi lomake täyttämättä. Jossain vaiheessa karhu luovutti, ja lopetti veroilmoituksen lähettämisen. Olen sen jälkeen kirjoittanut keikoista kuitin, vaikka jostakin TKK:n luentopalkkiosta taisi livahtaa päältä 60% kun ainoa byrokraattisesti tyydyttävä formaatti olisi ollut se verokortti. Vai hainko lähdeverokortin? Vai oliko se juuri se hakemus, johon oltaisiin tarvittu leimaa tuntemattomalta kumileimasininstanssilta? Minä luulen ettei asia oikeasti VOI olla niin monimutkainen, mutta kun en vaan ymmärrä.

Mitenkähän asian hoitavat keikkaa heittävät amerikkalaiset tähtiluennoitsijat? Tmi Prof lähettää laskun?

Lasten suusta

Italiattaren luokkatoveri on kylässä, ja leikkiessä tulee jano. Tulee keittiöön ja pyytää kohteliaasti juotavaa. Mehua vai vettä? – Vettä, tavallista (naturale=ei kuplivaa). Otan pullon jääkaapista ja kaadan lasiin. Tyttö juo, sitten hiljaisuus, sitten ihmettelevällä äänellä: Miksi te kaadatte veden viinipulloihin?

Meillä juodaan hanavettä, se on tytöstä erikoista. Voi ne pullot käydä viinintuottajan hanaviinikaupassakin täyttämässä, tai jonkun luona jolla on lehmiä. Viimeksi kun kyselin, olivat ummessa. Olisin tehnyt nollakilometrijogurttia.

Pikkuautoilua 3

En pidä erityisemmin autoista. Syykin siihen on, sillä pidän vanhoista kaupungeista jo ihan työn puolesta, ja peltilehmän rohjot ovat sanotaanko keskiaikaisen kaupunkirakenteen kanssa jokseenkin vaikeasti yhteensovitettavissa. Tämä siis saastuttamisen lisäksi.

Varoitan etukäteen sitä kommentoijaa joka ajaa joka päivä Sevettijärveltä Rovaniemelle duuniin, ja vielä kaamosaikaan. Autoutopiani ei ole häntä varten. Hän saa puolestani jatkossakin ajaa dieselillä tai bensalla. Biodiesel on eettisesti arveluttavaa, siinä ruokaa tuottava pelto korvataan menovettä tuottavalla pellolla, ja menoveden ostaa se jolla siihen on rahaa.

Jotkut automaailman uutiset saavat autoskeptikon hihkumaan innosta, tai edes toivosta. Toyotakuskina minua ilahduttaa uutinen siitä, että japanilainen autovalmistaja lupailee kaikkien malliensa olevan hybrideitä vuoteen 2020 mennessä. Tolpasta ladattava Prius on tulossa markkinoille. Nykyisen mallin akku riittää pelkällä sähköajolla vain 11 kilometriin, mutta jos lasketaan että naisautoilija ajaa keskimäärin 12,5 km vuorokaudessa (näin kertoivat Ylen Radio Suomessa useaan otteeseen eilisen päivän aikana), niin tämä tarkoittaa käytännössä sitä että tekniikan tullessa nykyistä kilpailukykyisemmäksi hinnoiltaan kaikki kauppakassit voivat siirtyä lähes kokonaan sähköajoon. Tämän etuna ovat planeetan tasolla pienemmät CO2 -päästöt, taajamassa jossa kauppakassit pyörivät hiukkaspäästöjen reippaanlainen putoaminen ja ajomelun väheneminen.

Etelässä luonteva menoveden jatke tai korvike on aurinkosähkö. Aurinkopaneeli ajopelin katossa muuttaa autoilijoiden tottumuksia: pysäköintipaikka kadun aurinkoisella puolella muuttuu haluttavaksi. Myös parkkipaikka voi olla lataava, ja suuret automarketit kehäteillä kilpailevat asiakkaista shoppaa ja lataa -palvelulla, kattamalla pysäköintialueensa aurinkopaneelilla. Itselleni rakennan aurinkopaneelilla katetun autokatoksen, eivätkä pulut pasko uutta Toyotaani. Vuonna 2020.