Domenica in famiglia

Sunnuntailounasta syödään yleensä perheessä, joka meidän ikäisillemme eli kolme-nelikymppisille tarkoittaa omien vanhempien luo tai anoppilaan menemistä. Koska appivanhemmat ovat kirkkomaassa ja omien vanhempieni koteihin on matkaa, olemme laajentaneet perhettä Rosabellaan, hänen puolisoonsa Karpaattien Karpaasiin, kolmivuotiaaseen Herkulekseen ja kaksikuiseen neiti-ihmiseen, jota kutsuttakoon tässä esittelypuheessa Twin Towersiksi sattuneesta syystä. Syntymäpäivän lisäksi muita erityispiirteitä tuhisevasta kääröstä ei ole vielä noussut esille. Näyttää isältään, tarpeen tullessa nostaa ääntään.

Mukava järjestely kaikenkaikkiaan, sunnuntailounaan voi järjestää vuoroviikoin eikä tarvitse aina tapella ydinperheen sisällä. Pojat eivät vieläkään ole saaneet nokkimisjärjestystään selvitettyä, Italiatar liittoutuu välillä veljensä, välillä Herkuleksen kanssa koska tämä sentään on jo scuola maternassa.

Tein tänään jauhelihalla täytettyjä cannelloneja valkokastikkeessa, pari vuokaleipää, höyrytettyjä ruusukaaleja ja scorranolaisia luomuporkkanoita. Paahdoimme kastanjoita, Sulttaani kävi mandariinivarkaissa alakerran hylätyssä puutarhassa. Palinca loppui, se on ikävämpi juttu, talossa ei ole viinan tippaa. Lapset jakoivat huutovuorot keskenään, aina kun yksi lopetti niin toinen aloitti. Tappelevat leluista ja juonivat keskenään.

Advertisement

Kirjastokortti ja katutöitä

CRSECin (Centro Regionale per i Servizi Educativi e Culturali – italialaiset rakastavat ääntämyskelvottomia kirjainlyhenteitä) kirjasto on vuosien maanpaon jälkeen palannut Tuppulaan jo 1800-luvulla julkishallinnolle sosialisoidun entisen karmeliittaluostarin tiloissa, jotka uhkasivat jäädä tyhjilleen restauroinnin jälkeen. Koska myös vuosia suljettuna ollut ja sittemmin vajaakäyttöön restauroitu kunnallisteatteri luostaria vastapäätä ollaan viimeinkin annettu teatteriosuuskunnan käyttöön, oli meillä ilo nauttia jälleen… puujaloilla kävelevästä frakkipukuisesta pellestä, nukketeatterista, tanssista ja laulannasta. Samassa rytinässä muutama viikko sitten kaikessa hiljaisuudessa avattu kirjasto nosti profiiliaan ylimääräisellä lauantai-illan aukiololla. Italiatar ja kummitädin tokaluokkalaiset kaksostytöt liimautuivat lastenosaston penkeille, ja kun neidit saatiin viimeinkin kammettua pihalle, oli kaikilla uutukaiset kirjastokortit ja lainakirjat kainalossa.

Yleisä katsoo nukketeatteria rautalankahäkkiin aidattujen katukivien välissä. Toisella puolella liikennettä valvovat kaupunkipoliisit, ja toisella puolella työmaan aita. Lapset ovat innoissaan kun saavat juosta autoliikenteeltä suljetulla kadulla kahareisin seisovan puujalkapellen längistä läpi. Juuri tällaista pitäisi järjestää jokaisena viikonloppuna, teatteria ja antiikkimarkkinoita. Yleisö pakotetaan jättämään autonsa kaupunginportin ulkopuolelle, hauskanpidon jälkeen he joutuvat toteamaan etteivät kuolleetkaan kolmensadan metrin kävelyyn. Emme totta vie ole ensimmäisiä jotka lanseeraavat autottoman keskustan, ei ruutia pidä keksiä joka kerta uudestaan, know-howta voi myös tuoda muualta. Tuppulalaiset ovat vain niin kovin itseriittoisia.

Paikallislehti paisuttelee vanhan keskustan ongelmia, ehkä siinä toivossa että joukkopaon syntyessä pääsevät sijoittamaan muutamaan liikehuoneistoon keskeisillä kaduilla. Oma kärsimykseni on ollut varsin rajallista, vain se että palaan kotiin kiellettyyn ajosuuntaan ja poistun pakittaen. Kadun katkaiseva työmaa on ratkaissut läpiajoliikenteen ongelman, ja lapsetkin voi nostaa kadulle seisomaan kun purkaa ostoksia autosta, ilman että nasta laudassa ohiajava katupiraatti heti niittää ne maasturinsa karja-auralla. Metaaniputken kaivanto on askelmitalla kahdenkymmenenviiden metrin päässä kotiportista, ja kunhan muistavat tiedottaa niin siirrän auton toisaalle.

Liikaa taivasosuutta yhdelle päivälle.

Terveisiä viikonloppupolkkaajille

Nythän on niin ettei minusta ole viikonloppupolkkaajaksi, koska viikonloppuna on yleensä vielä kiireisempää kuin viikolla, ja harvoin minkään viihteen ja hauskan yhdessäolon merkeissä, yleensä rästitöitä ja ärräpäitä ja perkeleitä sekä viikkosiivousta. Viime viikonloppuna kuitenkin onnisti, sillä Tuppulan vanhankaupungin heinätorilla ja entisen karmeliittaluostarin luostarinpihalla vietettiin kolmipäiväisiä makufestareita. Tuotteitaan esitteli pari lafkaa maakunnasta sekä vierailevia tähtiä Lukaniasta elikkä Basilicatasta. Maistiaisten lisäksi paikalla oli jonglööri, tulennielijä, puujaloilla kävelevä tyttö jonka perässä Italiatar kipitti kolme päivää, ja sunnuntaiaamun huipennukseksi nukketeatterinäytös, jota menimme seuraamaan Italiattaren kanssa kahdestaan jättäen miehet kotiin valmistamaan sunnuntain lounasta ja katsomaan Teletappeja.

Omantunnon pistoksia siitä miten vähään ovat tyytyväisiä, silloin kun siis ovat tyytyväisiä, ja ihmettelyyn siitä miksi kaikki aika menee ’deadline oli eilen’ -töiden tekoon tai läksyjenteon vahtimiseen kirjoitusvihkon viivapoliisina. Saavat oman kotinukketeatterin sitten kun täyttävät 18, ja totta puhuen Huhtipoika on vielä kovin nuori mihinkään älylliseen hauskanpitoon, sitä kun kiinnostaa vain heittäminen, huitominen ja tavaroiden kiskominen pöydältä. Sekä Youtube.

Matkaan festareilta tarttui:
1 purkki ricotta ’scantea
1 purkki ’ndujaa
1 purkki sitruunamarmeladia
1 purkki kastanjahunajaa
aasisalami
tryffelisalami
valtava limppu, hieman Altamuran leipää muistuttava