italia

Italia on pitkä ja kapea maa.

Maista, valtioista, paikkakunnista tai kansoista lopullisen totuuden kertominen on vaarallista, koska kuulijalla tai keskustelukumppanilla saattaa olla mielessään toinen Italia, ellei peräti Italy, jolla nimellä Beppe Severgnini kutsuu ulkomaalaisten, lähinnä amerikkalaisten mielikuvamaata jonne kuuluvat niin dolce vita kuin francesmayesien talot Toscanassa, ja maaperä on hedelmällinen väärinkäsityksille. Kirsi Pihan Italia on täynnä leikkipuistoja. Roomassa vuosia asunut suomalaisnainen kertoi minulle vuonna -95 suurena totuutena että Italiassa kaikki, siis aivan pienet lapsetkin, syövät banaanin veitsellä ja haarukalla. Eipä ole vielä kohdalle osunut.

Olen asunut Italiassa vuodesta 1996, ensin opiskelijana Firenzessä, sitten työnhakijana opiskelijakommuunissa Adrianmeren rannikolla Pescarassa ja vuodesta 1998 pseudonyymin takana kainosti pysyttelevässä Tuppulassa Leccen maakunnassa, Italian saappaankorossa.

Klassisen määritelmänsä mukaan kulttuurishokin prosessi jakautuu neljään eri vaiheeseen: kuherruskuukauteen, shokkivaiheeseen, sopeutumiseen ja lopulta paluushokkiin. En totta puhuen muista euforista vaihetta jolloin kaikki olisi ollut ii-ihanaa, opiskelijaelämä oli kansainvälistä mutta byrokratia kankeaa, ja viimeistään toisena Italian-vuonna minulle valkeni etten osannut sitten mitään, en yhtäkään mitään jolla olisi ollut minkäänlaista relevanssia työmarkkinoilla.

Ei Italiasta työtä puutu, vaan työstä maksettavaa palkkaa. On olemassa suhdehommia joihin päästään Korkeamman armosta, kutsumustöitä joita tehdään palkatta siinä toivossa että riittävän pitkään jatkuneella professorin salkunkantamisella saa jalkansa oven väliin ja ylenee suhdehommiin, ja sitten niitä paskahommia joita tehdään vain palkan vuoksi ja joista ei ylennytä minnekään. Raskaimmat työt teetetään usein ja mieluusti pimeänä oleskeluluvatta maassa oleskelevilla maahanmuuttajilla, jotka eivät liikaa huutele oikeuksiensa perään. Parempiin hommiin on sitten jonoa, ja valta on sen kädessä joka voi suhteillaan järjestää työpaikan kaupan kassalla. Näin syvällä Etelässä sellainen taivasosuus kelpaa myös valkoiselle miehelle.

Olen sopeutunut siinä mielessä että olen oppinut ymmärtämään kokonaisuutta, sitä miten toimitaan ja miksi. Sopeutuminen ei tarkoita aina hyväksymistä, eivätkä entisen kotimaan itsestäänselvyydet ole aina itsestään selvästi parempia. Olen nähnyt expatteja jotka ovat palanneet kotimaahansa siinä vaiheessa kun kaikki uudessa maassa vielä oli paremmin kuin kotona, sekä niitä jotka ovat vieraalla maalla jääneet entisen kotimaansa vangiksi: siellä oli sentään asiat oikealla tolalla, oikea usko ja oikeat tavat. Ei nättiä katseltavaa.

Minua eivät suututa Italiassa ne yleisimmin toistetut: epätäsmällisyys, epävarmuus, epärehellisyys ehkä? Pohjimmiltani minä viihdyn köyhässä maanläheisessä Etelässä, ja asiat jotka suututtavat minua, suututtavat usein myös tavallista italialaista. Olen Italian kansalainen. Olen mukana politiikassa. Yritän parantaa maailmaa yleensä ja pientä eteläitalialaista kaupunkia erityisesti ainakin oman palstaosuuteni verran, se ei ole paljoa se, mutta tyhjää parempi kuitenkin.

Advertisement