À la carte

Naureskelin joskus aamiaisbriossimainoksen äidille, joka rakastavasti huolehtii perheensä koulutielle ja töihin. En muuuten naura enää.

Ensimmäinen kouluviikko takana: emme ole vielä myöhästyneet kertaakaan kellonsoitosta. Valmistan Sulttaanille kahvin (mustana, vuoteeseen), itselleni teetä (mielellään ennen lasten nousemista, ehdottomasti ruokapöydän ääressä MacBook Pron kanssa tarjoiltuna), kersoille kaakaota (pastöroidusta homogenoimattomasta täysmaidosta, Coenraad Johannes van Houtenin vuonna 1828 patentoimalla menetelmällä prosessoidusta kaakaosta, sokerista).

Koordinoin Alessin vedenkeitintä, Bialettin Moka Expressiä ja Hackmanin kasaria liedellä. Ruokin fisun.

Isänmaallinen teko

Unohdin pakatessa hammasharjan, ja jouduin ostamaan uuden. Tavatapaljoudessa takerruin Pininfarinan design-harjaan. Era più forte di me.

Huomionarvoista

Sulttaani vinkkasi minulle tämän linkin:

When the day comes, you will know it. It will be like you are Paul, and God just smacks you right off the horse. This is what happened to designer Bartosz Mucha* -but instead of God, Mucha was hit by a clothes pin! Ylistys vaatimattomalle moneen sopivalle pyykkipojalle!

Suomalaisuuksia

Hihittelin erään suomalaismamman omituisuuksille Milanon liepeillä, ja päätin sitten itsekin vastata Ritvan heittämään haasteeseen.

Parvekkeella lapsia on nukutettu vähän: talomme alapuolella sijaitsevan tyhjillään olevan asunnon puutarha majottaa kaikenlaista faunaa, jota ei toivo lastenvaunuihin vierailemaan. Niinkuin vaikka rottia.

Pussilakanoista en ole luopunut, ja se onkin miehen suurimpia myönnytyksiä: italialainen peitto on suuren suuri ja se pujotetaan jalkopäästä ja sivuilta patjan alle, ettei vain peiton alle vedä. Svedujen järjettömiin pussilakanoihin olen ratkonut kädenpujotusreiät yläsaumaan.

Meillä kotona kakarat saavat kulkea paljain jaloin kesät talvet, se ei Italiassa käy ollenkaan laatuun.

Jos parkkipaikalla on parkkiruutuja, kuten jossakin Tuppulan Lidl’in pihalla, niin saan perverssiä tyydytystä siitä että pysäköin auton ruudun sisään ja sen reunojen suuntaisesti. Vaikka parkkipaikka olisi tyhjä, tai kaikki naapuriruudun peltilehmät vinoon parkkeerattuja.

Sakset ovat Fiskarsit, muita en kykene ostamaan. Jos en löydä täältä niin tuon lomalta Suomesta.

Sulttaania lukuunottamatta perhe syö aamupalaa. Suolaisten syöminen aamulla on natiivien mielestä outoa, ja Firenzessä kämppäkaverini, roomalainen dottoressa, oli vilpittömän järkyttynyt siitä että saatoin pistella aamuseitsemältä tonnikalaleipää tai eilistä pizzaa.

Jos lapsille kuitenkin laitetaan tossut jalkaan, niin pitää olla kotimaiset Tintti-tossut. Italiattarella on ties kuinka mones kultatossupari menossa, Huhtipojalle hankittaneen siniset.

Yletön rakkaus kirjoihin lienee suomalaista perua.

Marimekkoa kotona on suhteettoman paljon: olen vakuuttanut itselleni ettei oikeastaan tarvi, koska silkkipainettua lakanakangasta se vain on, ja italialaiset luulevat kuitenkin IKEAsta ostetuiksi (=eivät osaa arvostaa ellei jätä hintalappua roikkumaan). Mutta niin vain on kakaroilla Boo Boo -autoreppu, unikkoreppu, jokapoikapaitaa, Iloista mekkoa joka koossa ja myös harvinaisessa värissä… onhan se vähän niinkuin identiteetiksi brändätty, vaikka mukavaa se olisi jos vielä saisi jonkun alekortin sanotaanko vaikka Vienninedistämiskeskukselta.